Elokuun vaihtuessa syyskuuhun tapahtuu eduskunnassa myös muutoksia. Tällä vaalikaudella avustajani toiminut Derya Özgun päättää nyt työt talolla ja muuttaa ulkomaille uusiin tehtäviin. On ison kiitoksen ja onnentoivotusten aika.
Deryaan aikanaan tutustuin entisen oppilaani Liljan perheen kautta. Oppilaani kutsui minut ensi katsomaan tanssikoulunsa kausinäytöstä ja tätä kautta ensikerran tapasin Deryan. Deryan isä Sukru oli toki jo tuttu Bodrum Kebabista, mutta erittäin lahjakas tytär tuli tutuksi tanssikoulun kautta. Derya kävi monissa tilaisuuksissa esiintymässä ja ystävystyin siinä matkalla myös hänen perheensä kanssa. Pikku hiljaa Derya alkoi myös politiikka kiinnostaa ja muistan kuinka 2011 kesällä hän tuli Riihimäen Shoppingiin ilmoittamaan minulle ja Rikulle, että ei hän nyt kuitenkaan lähde kevään 2012 kuntavaaleihin ehdokkaaksi. Kymmenenminuutin päästä hän kuitenkin lähti ja sen jälkeen moni onkin menestyksen tarinaa.
Derya valittiin Riihimäen kaupunginvaltuustoon nuorimpana jäsenenä heti ensi yrittämällä. Ensimmäisen kauden hän teki työtä koulu- ja sivistysasioiden parissa ja kevään 2017 vaaleissa hän nousi sitten Riihimäellä ääniharavaksi Kokoomuksen listalla. Tämän jälkeen tehtävät tulivat entistä vaativammiksi mukaan mm. kaupunginhallitus ja Hämeen Pelastuslautakunta. Tuossa välissä Derya oli tehnyt valtavan työn minun kolmannen eduskuntavaalikampanjan parissa. Se vakuutti minut lopullisesti siitä mistä tämä tunnollinen, osaava ja ahkera nuori nainen oli tehty. Tätä tietä Derya tuli myös minulle eduskuntaan avustajaksi.
Eduskunnassa aika kului vauhdilla. Derya oli samaan aikaan opiskellut itsensä filosofian maisteriksi ja töissä kävi ahkera ja utelias ja ystävällinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva Derya. Nopeasti hän valloitti niin talon muun väen kuin monien kansanedustajien sydämet ja ennen muuta keräsi valtavan luottamuksen ja arvostuksen itselleen. Derya ryhtyi toimimaan myös Kokoomuksen ruotsinkielisen ryhmän johtotehtävissä ja laittoi liikkeelle myös uudelleen Riihimäen Kokoomusnuorten toiminnan. Deryan aikana Riksun Kokoomusnuoret palkittiin mm. valtakunnallisesti vuoden yhdistyksenä ja paljon muuta. Toimintaan tuli koko ajan lisää väkeä ja tekemisen riemu ja yhdessä toimiminen väritti toimintaa.
Deryan kanssa laitoin myös liikkeelle Pizzaa ja Politiikkaa -nuortenillat. Kokoomusnuoret lainaavat nyt konseptiani ja Pizzaa ja Politiikkaa -nuorteniltoja nähdään nyt syksyn aikana ympäri koko Suomenmaan. Olen nimeä antanut pyytäjille käyttöön kunhan idea on sama ja illat kaikille avoimia. Se on ollut tässä nuorten kanssa tehtävässä työssä kaiken a ja o. Tätä kautta on mukaan toimintaan saatu monet monet nuoret ja osa noussut valtuustoihin ja monet edenneet moneen muuhun.
Nyt Deryalle avautui työmahdollisuus Tukholmassa. Olen aina myös sanonut sen, että nuoren ei tarvitse sitoutua neljäksi vuodeksi kaikkeen mihin mukaan lähtee vaan tuossa iässä täytyy olla mahdollisuus ja oikeus myös tehdä nopeampia muutoksia ja ottaa uusia askelia sivulle tai eteenpäin tai sitten Deryan tapaan harpata kunnolla eteenpäin. Nyt Derya muuttaa avopuolisonsa Maxin kanssa yhteen Tukholmaan ja aloittaa uudet työtehtävät siellä. Olen vakuuttunut, että Derya tulee tuossakin tehtävässä valloittamaan kaikki.
Itse olin jo ajatellut, että Derya olisi voinut ensi keväänä ottaa seuraavan askeleen ja olla mukana seuraavissa vaaleissaan. Nyt näin ei tapahdu, mutta koskaan emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei olisi lainkaan mahdoton ajatus ajatella, että Derya joskus istuisi myös eduskunnan istuntosalin tuoleissa. Sen vain aika näyttää ja siinäkin Deryaa tulen tukemaan kuten Iiro Viinanen aikanaan minua eteenpäin auttoi kun isoja askelia hain. Mutta ei mennä ajan edelle vaan annetaan tilaa elämälle viedä ja uteliaisuuden kantaa.
Annoin Deryalle lahjaksi suuren eduskunnan kaiteista yksityiskohtansa saaneen korun. Se koru muistuttaa ajasta parlamentissamme ja ystävyydestämme mikä ei koskaan kuole. Deryasta kuulette vielä.
….
Tänään tämän kuun viimeinen työpäivä. Nyt aamusta liikkeelle. Päivällä Palvelukoti Huvikummun perinteinen Elojuhla ja illalla ajattelin piipahtaa myös Lopen Kokoomusnuorten tilaisuudesss Loppi Hovissa. Ja on siellä illalla pienen kummipojan nimpparitkin. Eemeliiiin!
…
Teot ovat kauneinta puhetta.
Tämän päivän iso uutinen oli, että esityksemme kellojen kääntelyn lopettamiseksi etenee. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi, että EU tekemään kyselyn vastasi miljoonat eurooppalaiset ja heistä 80% mielestä tulevaisuudessa kesäajan pitäisi olla ympärivuotinen. Juncker totesi, että näin myös tulee tapahtumaan. Komissio tehnee vielä tänään lopullisen päätöksensä asiasta vielä.
Vuosia sitten itse tein tästä ensimmäisen esityksen ja jos alkuviikosta oli hieno fiilis kun veteraaniasia saatiin maaliin niin kyllä tästäkin tuli hyvä mieli. Työ tuottaa tulosta ja olenhan aina sanonut, että lopulta ne teot ovat kauneinta puhetta.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
….
Kello 20.21 ja sohvalla. Illalla vielä kävin Lopen Kokoomusnuorten tilaisuudessa paikallisessa. Rosa Laineen johdolla Lopelle on syntynyt hieno Kokoomusnuorten porukka ja tänään aktiiveja oli paikallisessa kertomassa toiminnastaan. Hienoa Rosa, Venla ja Pieti. Arvostan ja aina tukena.
Päivään mahtui myös lounas Riihimäen Kokoomusnuorten Jessica Sonkon kanssa ja myös visiitti Huvikummulla. Helanderit myivät kesällä hoivakodin Mehiläiselle, mutta oli mukava huomata, että hienot vanhat perinteet jatkuvat ja myös monenlaista uuttakin luvassa.
Huomenna sitten Kärkölään ja kun sorkkaeläinten jahtikausikin alkaa niin sen kunniaksi Länsi-Vanajan Metsänriistan 85-vuotisjuhlaan puhumaan.