Sepitetyillä tarinoilla medianäkyvyyttä – SDP:n Husu Hussein vain valehtelullaan pahentaa vastakkainasettelua

Blogi, tiistaina 12.11.2019

Surullisena olen seurannut SDP:n Husu Husseinin julkisuushakuisuutta. Viimeisenä keksitty ja julkisuuteen valehdeltu tarina taksista, missä hän olisi muka joutunut rasistisen kommentoinnin kohteeksi kuljettajana.

Keksitty tarina karahti kuitenkin kiville ja omille nilkoille, kun Taksi Helsinki pystyi osoittamaan datastaan täysin varmasti, että tällaista kyytiä ei ole voinut olla eikä siis tällaista tapahtumaakaan. SDP:n politiikkona ja kaupunginvaltuutettuna Helsingissä toimiva Hussein yritti vielä hetken muutella jo lähtökohtaisesti keksittyä ja valehdeltua tarinaansa. Eilen hän kuitenkin kertoi kaiken olleen keksittyä ja valetta.

En voi millään hyväksyä tällaista toimintaa missä niinkin aralla ja herkällä aiheella, kuin maahanmuutto ja rasismi ovat, haetaan vain omaa julkisuutta. Tällaiset valheet lisäävät ja pahentavat vain vastakkainasettelua. Myös asiallinen ja asiaperusteinen keskustelu näistä aiheista tulee tällaisen jälkeen vain koko ajan vaikeammaksi. Todella vastenmielistä.

Abdirahim ”Husu” Hussein erotettiinkin eilen illalla SDP:n valtuustoryhmästä Eveliina Heinäkuoman johdolla, mutta vain tosin ensi vuoden kesäkuuhun asti. Toivottavasti Hussein ymmärtää nyt jättää tehtävänsä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Tällaisen jälkeen on mahdoton enää luottaa hänen sanaansa varmasti muussakaan. Julkisuus saa aikaa kaikenlaista. Ensin julkisuushakuisuutta kaikki perussuomalaisten äänestäjät rasisteiksi leimaten ja nyt valheita kertoen.

Samaan aikaan myös Taksi Helsinki kertoi Twitterissä, että Husseinin toiminta on edennyt yhtiön laatutoimikunnan käsittelyyn. Taksi Helsinki siis pohtii jatkotoimenpiteitä Husseinin osalta ja ymmärrän tämän hyvin sillä mainehaitta ja luotettavuushaitta ovat suuria.

ARA:n johtokunta Timo Reinan johdolla tänään STM:ssä.

Itse toivon maahanmuutosta asiaperusteista, avointa ja suoraakin puhetta. Pitää voida puhua myös vaikeista asioista ja aidoista uhista ja uhkauksistakin. Sama koskee myös keskustelua arjen rasismista. Sille pitää olla ehdoton nollatoleranssi.

….

Kello 19.04 ja neljä muovikassillista tänään salakoita serkulle Loppijärven hoitokalastuksesta täkykaloiksi. Hieman tuoksuu mies nyt ei kalalle. Saunaan siis.

Mutta päivä siis jo pimentynyt ja työt tehty. Tänään päivä alkoi ARA:n johtokunnan kokouksella Sosiaali- ja terveysministeriössä. Aino-Kaisan johtamassa ministeriössä sämpylätkin sydämiä. Aika hauskoja. Mutta työpöydällä rakentamisen ja asumisen asioita ja myös isosti tänään Rinteen hallituksen rakentelema maakuntahallinto ja sote- ja sotu-uudistus. Saimme hyvän läpikäynnin kansliapääliköltä hankkeiden askelmerkkeihin, mutta on pakko sanoa, että jos ei perusturlaki tätä nyt torppaa niin näyttää uudenkin hallituksen aikataulu olevan aikalailla tiukka. Pahalta näyttää. Ja maakuntia siis nyt tulossakin 22 eli Uudellemaalle peräti viisi maakuntaa mm. sellainenkin kuin Vantaan ja Keravan -maakunta. Hullua.

Eduskunnassa sitten tänään minulla melkein päivä näiden meidän vaihtoehtobudjetin asioiden parissa. Nopeat valiokunnat ja jaostot vain välissä ja sitten vääntöä veroista ja menoista. Sen voin jo sanoa tästä vetämästäni Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista, että ensi vuodenkin budjetin voi tehdä niin, että työllisyys paranisi, työttömyys vähenisi, talous olisi tasapainossa ja koulutukseen ja ikäihmisten palveluihin panostettaisiin enemmän kuin Rinteen hallitus. Työ alkaa valmistua.

Täysistunnossa sitten hyvästelimme aktiivimallin. Yksikään puolue ei enää mallin leikkureita kannattanut ja onkin totta, että ne olivat kyllä monessa tilanteessa varsin kohtuuttomia. Me sen sijaan kaipasimme ja odotimme Rinteen hallitukselta toimia, jotta työllisyys edelleen paranisi ja työttömyys helpottaisi. Nyt hyvä kehitys näyttää pysähtyvän ja Rinteen hallituksen tekemät toimet ovat jopa vähentäneet työllisyyttä eivätkä enää sitä parantaneet. Voisi siis yksinkertaisesti sanoa, että maamme työllisyystilanne olisi parempi jos ei Rinteen hallitus olisi tehnyt yhtään mitään. Paljon kertovaa sekin.

Tänään pitkä verojaoston pöytä oli johdollani täynnä kokoomuksen kansanedustajia. Esittelin vaihtoehtobudjettimme tilannetta ja kävimme läpi sen eri kohtia. Huomenna jatkamme ”kahdenvälisillä” eri jaostojen ja valiokuntien kanssa.

 

Kommentit