Selvitystyötä ei pidä pelätä. Eikä päätöksentekoa paeta.

Blogi, lauantaina 27.09.2014

Hausjärvellä, Lopella ja Riihimäellä päätetään ensi viikolla kuluvan vuoden aikana tehdyn kuntarakenneselvityksen jatkosta. Alkuvuonna on selvitetty seudun kuntien nykytilaa, yhteistyömuotoja ja tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Selvitystyön tuloksena on saatu aikaan iso nippu faktaa kuntien taloudesta, toiminnasta, kunnalisista palveluista, infrasta ja tulevaisuuden näköaloista. Ensimmäisen vaiheen selvityksen loppuyhteenvedoksi on muodostunut yksimielinen työryhmän näkemys, jonka mukaan selvitystyötä on perusteltua ja aiheellista jatkaa. Tämä on kuntalaisten palveluiden ja yritysten toimintaedellytysten kannalta tärkeää.

Kunta-arki on muuttunut viimeisten vuosien aikana nopeaa tahtia. Kuntien taloudellinen liikkumavara on kaventunut, yhteistyötarpeet ovat lisääntyneet voimakkaasti ja henkilöstöltä vaaditaan yhä enemmän. Nykypäivänä kuntapalveluiltakin vaaditaan enemmän. Palveluiden tulee olla laadukkaita, helposti saatavilla ja kuntalaisella tulee olla vapaus valita. Ja tämä kaikki tulisi saada kustannustehokkaasti tuotettua.

Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki sijaitsevat keskellä kasvu-Suomea. Meidän yhteisellä seudulla on erinomaisia vahvuuksia ja mahdollisuuksia menestyä, kasvaa ja tarjota hyvän arjen puitteet asukkaillemme. Tähän tehtävään seutumme kunnat tarvitsevat toisiaan – yksin emme pysty takaamaan kuntalaisten edellyttämiä kattavia ja laadukkaita lähipalveluita ja erikoispalveluita. Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus tulee muuttamaan merkittävästi kuntien toiminnallista ja taloudellista asemaa. Sotemuutos antaa muiden tekijöiden rinnalla vahvan perusteen selvittää mikä on kuntalaisten kannalta tulevaisuudessa seutumme toimivin hallintorakenne.

Maanantaina valtuustot eivät päätä kuntaliitoksesta.

Maanantaina valtuustot päättävät kuntaliitosedellytysten ja yhteistyömallien selvittämisen jatkamisesta. Selvitystyö tuottaa jatkuessaan tietoa ja aineistoa, joiden pohjalta valtuutetut aikanaan vuonna 2015 päättävät jatketaanko seudulla kolmen itsenäisen kunnan vai yhden uuden kaupungin voimin. Se päätös voidaan vielä silloin alistaa myös kuntalaisäänestyksellekin jokaisessa niin haluavassa kunnassa.

Silmien sulkeminen jatkuvasti kasvavilta haasteilta ja ympäröivän yhteiskunnan muutoksilta ei turvaa kuntalaisten hyvinvointia. Vastuullinen poliitikko selvittää vaihtoehdot, joista sitten aikanaan voi valita tosiasialliseen tietoon perustuen mielestään parhaimman vaihtoehdon. Jos kuntarakenneselvitystä ei jatketa, on edessä joka tapauksessa vastaava selvitystyö, tosin silloin hallintokunnittain paloiksi pilkottuna.

Aktiivisella osallistumisella varmistetaan jokaisen selvitystyössä mukana olevan tahon äänen kuuluminen. Yhdessä selvittämällä ja tekemällä saadaan varmimmin aikaiseksi vaihtoehdot, joilla varmistetaan mahdollisuus hyvään asumiseen, elämiseen ja yrittämiseen seudullamme.

Selvitystyötä ei kannata eikä pidä pelätä. Eikä päätöksentekoa pidä paeta. Selvittämisestä kieltäytyminen on jo nyt käsillä olevien haasteiden siirtämistä seuraavien päättäjien syliin. Vastuullinen päättäjä mahdollistaa selvitystyön ja seudun kuntien välisen aktiivisen vuoropuhelun jatkumisen.

Itse olen toiminut kunnanvaltuutettuna kohta jo 20 vuotta. Siitä aika ison osan myös kunnanhallituksessa, valtuustonpuheenjohtajana jne. Lisäksi monta vuotta myös Hyvinkää-Riihimäen Talousaluetoimikunnassa ja sen puheenjohtajanakin useamman kerran. Maakuntavaltuustokin on tuttu ja monet muut ylikunnalliset paikat ammattikoulunhallituksesta lähtien. Näinä vuosina on asiat muuttuneet paljon niin kuin edellä kirjoitin. Kuvaavaa on se, että jo yli 40 vuotta on kuntiemme perusterveydenhoidon hoitanut Riihimäen Seudun Terveyskeskuskuntayhtymä, mutta sen jälkeen on tullut paljon yhteistä ja yhteistyötä. Yksin enää pärjäämme kovin harvoissa asioissa ainakaan niin, että asukkaina kaikki voisimme olla tyytyväisiä.

Mutta katsotaan maanantaina mitä kolmen kunnan valtuustot päättävät. Ensimmäiseen selvitysvaiheeseen kaikki halusivat mukaan ja pitivät tärkeänä selvittää mitä hyötyjä ja haittoja kuntarajoista alueellamme on. Nyt on välitilinpäätöksenpaikka. Asiaa tehnyt työryhmä missä jokaisesta kunnasta on luottamushenkilöedustus ja työtä tekemässä virkamiehet ovat esittäneet, että selvitystä on siis järkevä jatkaa. Kerätä siis kaikki mahdollinen tieto lopullista päätöksentekoa varten. Itse kannatan sitä. Olen aina halunnut, että minulla on isommissa ja pienemmissäkin asioissa oikea ja paras saatavilla oleva tieto käytössä kun päätöksiä tehdään. Niin haluan tässäkin asiassa. Tosiasioilta päänsä käätäminen tai faktoilta korvien sulkeminen on politikointia mitä en itse kannata. Kun faktat on selvitetty niin sitten on vasta aika pohtia mitä tehdään hallintorakenteille ja miten parhaat mahdolliset palvelut turvataan Lopella, Hausjärvellä ja Riihimäellä huomenna mutta myös 2020-luvullakin.

Nyt lähden Lopen torille. Maalaismarkkinoilla varmasti saa hyviä ajatuksia tähänkin juttuun. Ja varmasti moneen muuhunkin. Nähdään torilla ja juttusille saa tulla.

Kello 20.29

Lopen Maalaismarkkinoilla tänään aivan valtavasti väkeä. Kesän aikana kun kiersin yli 50 tapahtumaa ja markkinaa niin aika usein kerroin, että oli jotenkin hiljaisempaa ja vähemmän myyjiä ja vähemmän väkeä liikkeellä kuin aiemmin. No nyt tänään Lopella ei tätä tarvinnut miettiä. Torimme täynnä viimeistä paikkaa myöten ja vähän ylikin ja ihmisiä melkein ruuhkaksi asti. Monet varmasti tulleet viimeisiä hienoja syyspäiviä viettämään mökeilleen ja monet jo valmiiksi tänään huomista Poronpolkuakin varten. Monta hienoa kohtaamista ja keskustelua niin Lopen Karajalaisten kahvilateltalla kuin Pelastakaa Lapset ry:n Lettuteltallakin ja siellä merkkinahumussakin. Keskusteluissa tuo maanantaina edessä oleva päätös kuntarakenneselvityksen kakkosvaiheesta. Siis siitä, että halutaanko kerätä kaikki faktatieto kokoon ennen kuin tehdään päätös jatkosta. Itse siis kannatan sitä niin kuin aamulla täällä kirjoitin ja myös tämänpäiväisessä Aamupostissakin. Keskusteluissa myös jätehuolto ja kuntamme halu erota Janakkalan ja Hausjärven kanssa yhteisestä jätelautakunta Kolmenkierrosta. Se nyt vain on välttämätöntä kun lautakunta ei kunnioita kuntien mielipidettä lainkaan ja ajaa yksisilmäisesti jätteenmäärää lisäävää politiikkaa. Nin ja totta kai keskustelua aiheutti myös terveyskeskusten lääkäriasia. Näyttää nimittäin siltä, että lääkäripalvelut keskittyvät kovaa vauhtia ja nyt olisi tärkeää saada aikaan ratkaisu missä ainakin neuvoloiden ja ikäihmisten lääkäripalvelut voidaan jatkossakin turvata lähipalveluna. Ja monta muuta aihetta jätevesiasetuksesta ydinvoimaa ja pääradan remontista kyläkouluihin. Ja muutama hyvä uusi ajatuskin tänään ja niitä lupasin viedä eteenpäin myös meidän ministereille. Toreilla kuulee monenlaista ja parhaiten asiat tiedetään siellä missä niiden kanssa eletään. 

Hauska oli myös huomata miten monet olivat lukeneet jutun maatalousministeri Petteri Orpon vierailusta Lopelle kolmelle maatilalle. Ja myös valtakunnallisesti vierailumme noteerattiin mm. Maaseudun Tulevaisuudessa. Kiitosta tuli siitä, että maatalousministerikin haluaa kiertää ja kuulla nimenomaan sieltä arjesta miten asiat ovat ja mitä niille pitää tehdä eikä istu vain jakarandatuolleissa niin kuin osalla on tapana. Petteri tuonut uudenlaista toimintatapaa moneenkin. Arvostan.

Lännenratsastuksen karjalajien harjoituskilpailut Launosten Kartanolla.

Lopen torilta sitten päivä jatkui Launosten Kartanolle. Siellä järjestettiin tänään Suomen ensimmäiset lännenratsastuksen karjalajien kilpailut. Tai siis vielä harjoituskilpailut.  Väkeä sielläkin kivasti paikalla ja mahtavaa katseltavaa oli kun taitavat ratsastajat ohjasivat lehmiä hevostensa kanssa. Hieno laji ja tulee varmasti saamaan lisää tilaa ja huomiota Suomessakin jatkossa. 

Launosten Kartanolla on paljon muutakin nähtävää. Ylämaankarja on saanut nyt seurakseen mm. villisikoja ja paljon muutakin. Hieno paikka mihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Kartano löytyy mm. netistä: Launosten Kartano.

Mutta nyt kello jo paljon. Huomenna luontopäivä ja Poronpolku Lopella. Tulkaahan nauttimaan upeasta syyspäivästä Lopen hienoihin maisemiin. Lisää tapahtumasta täällä blogissani perjantain kohdalla.

 

Kommentit