Aurinkoinen toukokuun aamu alkoi tänään Jokiniemen Shellin Parlamentin pöydässä. No, itseasiassa aika usein päivät alkavat sieltä ja myös työpäivinä sieltä tulee aamukahvit napattua. Mutta tänään Shellin Parlamentin istunto oli hieman erilainen nimittäin puhemiehenä istui itse yrittäjäpariskunnan Sini. Sini Kolehmainen pyörittää puolisonsa Joonas Kolehmaisen kanssa legendaarista jo yli 50-vuotiasta Jokiniemen Shelliä, mutta Sini on myös kuntavaaleissa meidän ehdokkaanamme. Yrittäjyyttä ja Lopen elinvoimaa puolustamassa.
Tänään Sini oli laittanut kassakoneen kiinni ja tarjosi 9-mallisia munkkeja kahvin kera Shellillään. Ja puoliso, yrittäjä, Joonas Kolehmainen oli lupautunut tarjoilemaan. Siitähän syntyikin mukana ja erilainen vaalitilaisuus aamukahvipöytään. Hauska idea ja hienosti toteutettu.
Aikanaan aloitimme näiden vaalikahvien pitämisen myös huoltoasemilla nyt jo edesmenneen Antti Rusin ja ystävämme Saija Grönholmin johdolla. Silloin kahveja oli Lopen kaikilla huoltoasemilla. Siitä syntyi perinne mitä olemme jatkaneet ja ylläpitäneet ja myös perinne tuoda Lopella ministereitäkin huoltoaseman parlamentiin. Ensimmäinen taisi olla Lopelle kutsumani liikenneministeri Anne Bernerin visiitti Shellin parlamentissä kuulemassa sorateiden ja asfalttiteittemme luvattoman huonosta kunnosta. Sen visiitin kävijämäärä taitaa olla vielä näiden istuntojen ennätyskävijämäärä muutenkin. Ja tokihan tänäänkään emme tavoitelleet ennätyskävijämäärää vaan Sini ja Joonas toimivat tiukasti ja tarkasti voimassa olevien koronarajoitusten ja -toimien mukaan. Annen jälkeen Shellin Parlamentissä vieraili valtiovarainministeri Petteri Orpo ja näin siitä syntyi perinne ja loppilainen tapa toimia.
Tänään Shellin Parlamentin pöydässä puhuttiin kuntavaaliehdokas Sini Kolehmaisen johdolla ajankohtaisista asioista. Esillä oli yrittäjyys ja elinkeinopolitiikka. Myös koulut ja päivähoito. Ja nousi keskusteluun tänään jälleen ne tietkin ja niiden alati huononeva kunto. Niissähän kyse leijonan osalta valtionteistä, mutta totta on sekin, että korjattavaa on kyllä meidän Lopen kunnankin omissa teissä ja nurkissakin. Mutta nykyisen pääministeri Sanna Marinin hallitus päätös leikata teiden asfaltointimäärä viime vuoden yli 4000 km tänä vuonna alle 2500 km tarkoittaa jälleen sitä, että teiden korjausvelka ei vähene vaan kasvaa. Huonokuntoisten valtionteiden määrä kasvaa tänä vuonna jälleen 700 km. Suunta on siis taas väärä.
Mutta iso kiitos Sini upeasta aamusta. Teette Joonaksen kanssa Shellillä enemmän kuin hienoa työtä. Arvostus paikallista yrittäjyyttä kohtaan on kova. Ja tänäänhän vielä vietettiin myös Lopen Yrittäjien Lähilauantai -tapahtumaan, minkä tarkoituksena oli myös nostaa esille lähipalveluita ja paikallisia yrittäjiä. Lopen Jokiniemen Shell näistä yksi aivan esimerkillinen esimerkki.
Sinin Shellin Parlamentin aamukahvilta sitten päivä jatkui Lopen kuntavaalikahvilalle. Lopen Kokoomus on jo monien vaalien ajan pitänyt Lopella omaa pientä vaalikahvilaa ja niin olemme tehneet nytkin. Tiukoin ja tarkoin koronarajoituksin tulee toimia tänäkin viikonloppuna. Näin me myös toimimme Lopen Vaalikahvilalla.
Kahvilallamme on voimassa ja käytössä kaikki Kanta-Hämeen pandemiaryhmän määräykset, mutta myös suositukset. Ja vielä vähän enemmän. Meille nimittäin tärkeintä on nyt huolehtia, että korona ei leviä vaan saadaan taltutettua. Siksi tänäänkin Vaalikahvilalla voimassa mm. enintään 10 hengen rajoitus ja turvavälit jne. Ja kahvit voi nauttia myös ulkona. Tehdään yhdessä ja vastuullisesti.
Upea kampanjapäivä ja monen monta hienoa kohtaamista ja hyvää keskustelua. Ja hyvin se ääni sieltä maskin takaa ja kahden metrin turvavälinkin takaa kuuluu. Vaikka ei huudakaan 🙂