”Se oli siinä” – Vaalien Superlauantai huipensi kampanjoinnin

Uutiset, lauantaina 04.02.2012

Presidentinvaalien toisen kierroksen vaaliviikonlopun lauantai osoittautui odotetusti kampanjoinnin tärkeimmäksi ja vilkkaimmaksi päiväksi. Ympäri Suomen oli yli 200 Niinistö Cafeta ja lisäksi kymmeniä erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Hämeessäkin tilaisuuksia riitti muutamaan poikkeusta lukuunottamatta kaikkiin kuntiin. Kansanedustaja Timo Heinosella pitikin kiirettä.

– Nämä ovat sellaisia huonon omatunnon päiviä. Nytkin pyyntöjä oli kolmattakymmensä ja vain osaan pystyi vastaamaan myöntyvästi. Oli pakko nyt jakaa kiertuetta mm. kansanedustajakaverin Kalle Jokisen kanssa. Kalle kiersi Päijät-Hämettä ja minä sitten Kanta-Hämeen puolta, kertoi Timo Heinonen.

Heinonen aloitti pitkän kampanjapäivän aamukahvilla kotikuntansa Lopen Niinistö Cafesta, missä tänään vietettiin kuntapäivää valtuutettu Tiina Seppälän ja muiden paikallisten luottamushenkilöiden johdolla. Kiertue vei siitä Hämeenlinnaan kävelykatu Reskalle ja Niinistö Cafeeseen ja vielä iltapäivällä Riihimäelle yhdessä maatalousministeri Jari Koskisen vierailun kanssa.

– Väkeä oli aivan huikeasti liikkeellä. Erityisesti Hämeenlinnassa oli oikein sellaista kuhinaa. Tuli olo, että se on siinä ja toki sellainen olo on nyt myös kampanjankin kanssa, kertoi Heinonen.

Heinonen käytti eduskunnan tammikuun istuntovapaan muutamaa päivää lukuunottamatta kokonaan Sauli Niinistön presidentivaalikampanjaan. Yhtää vapaapäivää ei kuukauteen mahtunut.

– Muutama muu työpäivä oli ja jäivät väliin, mutta muuten yhdestä neljään tapahtumaa tai tilaisuutta joka päivä niin Hämeessä, Uudellamaalla kuin Helsingissäkin. En edes uskalla katsoa autonmittariin kuinka paljon kilometrejä kertyi. Joku sanoi, että taisin tehdä kovemman kampanjan nyt Saulille kuin viime vuonna eduskuntavaaleissa itselleni, hymyili Timo Heinonen.

Sunnuntaina ei enää Sauli Niinistön kampanjassa suoranaisesti kampanjoida. Lopella kuitenkin Niinistö Cafe on avoinna vaalikahvien merkeissä kuten myös kymmenissä eri kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen.

– Huomenna sitten katsotaan miten meidän käy. Hyvä tuntuma on. Uskoisin, että lähellä sitä 60-40 -jakoa mennään. Niin mahtavasti on nyt kakkoskierroksella mm. keskustalaiset, perussuomalaiset ja paljon myös demareita ja vasemmistoliittolaisiakin lähtenyt mukaan. Juuri Kurikasta Mietaan Jussikin soitteli ja kertoi sielläkin olevan hyvän hengen päällä Saulin hyväksi, kertoi Timo Heinonen kotonaan vielä illalla kello 22 jälkeen.

Kommentit