Suomalaisten mielestä puolueista parhaat mielikuvat ovat SDP:llä ja kokoomuksella. Heikoimmin kuudesta suurimmasta puolueesta pärjäävät keskusta ja vasemmistoliitto. Näin kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKS:n tuore tutkimus.
Ominaisuudet, joilla puolueita arvioitiin, olivat seuraavat: ”On kaltaiseni ihmisen asialla”, ”pitää pidemmällä tähtäimellä lupauksensa” ja ”taitava edistämään yhteiskunnan kokonaisedun kannalta toimivia ratkaisuja”. Kolme arvokasta perustaa politiikalle, joita nyt eläkelupausten ja hoitajamitoituslupausten kanssa on rajusti koeteltu. Luulen, että SDP:n arvosanat laskevat, kun laajemmin tulee tietoon se miten luvattu 100 euron eläkekorotus mureni vain noin 19 euroon ja monen osalta nollaan euroon ja myös luvattu vanhustenhoidon hoitajamitoitus on karkaamassa ainakin vasta 2023 alkavalle vaalikaudella. SDP on sanonut, että he eivät tällä kaudella sitovaa 0,7-hoitajamitoitusta lupauksistaan huolimatta ole saattamassa voimaan. Nämä varmasti haastavat vielä rajulla tavalla näitä kolmea ”arvoa” tai toimintatapaa.
Mielenkiintoinen huomio on myös se, että osalla puolueista imago on selvästi reaalikannatusta parempi. Suurin kokonaismielikuvan ja puolueen vaalikannatuksen ero on vihreillä. Vihreiden mielikuva +5,7 % vaalikannatusta suurempi. Perussuomalaisilla (-1,9 %) ja keskustalla (-1,7 %) luvut ovat toisin päin eli mielikuva on vaalikannatusta heikompi. Ehkä tämä osaltaan selittää sitä, että keskustan kannatus on edelleen laskenut jyrkästi uudenkin hallituksen aikana. Ongelma ei siis taidakaan olla hallituskumppaneissa vaan omassa tavassa toimia ja tehdä.
SDP:n (76 %) ja kokoomuksen (74 %) omien kannattajien keskuudessa kokonaismielikuva on vahvin. Heikoin se on vihreiden (63 %), keskustan (64 %) ja vasemmistoliiton (65 %) kannattajien keskuudessa.
KAKS:n tutkimuksen mukaan, ”pienempien puolueiden, RKP:n ja kristillisdemokraattien, kuvat jäävät muita ilmeettömimmiksi. Tähän vaikuttaa keskeisesti puolueiden koko eli kokonaiskannatus ja tunnettuus. RKP:n kokonaismielikuva (kolmen ominaisuuden keskiarvo) on seitsemän ja kristillisdemokraattien kuusi”.
Joka neljäs suomalainen (25 %) kokee SDP:n, vajaa neljännes vihreiden (23 %), viidennes kokoomuksen (20 %), vasemmistoliiton (19 %) ja perussuomalaisten (18 %), sekä joka kuudes keskustan (15 %) olevan kaltaistensa ihmisten asialla.
Lupauksensa pidemmällä tähtäimellä pitävät kansalaisten mielestä parhaiten perussuomalaiset (15 %), kokoomus (15 %), vihreät (14 %) ja SDP (13 %). Keskustan lupausten pitoon uskoo joka kymmenes (10 %). Vahvassa on siis käsitys, että Kepu pettää aina.
Kansalaisten mielestä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta toimivia ratkaisuja kykenevät tekemään parhaiten SDP (18 %) ja kokoomus (18 %). Perässä tulevat vihreät (14 %), keskusta (12 %), vasemmistoliitto (10 %) ja perussuomalaiset (10 %).
Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Vastaajien tuli kunkin esitetyn ominaisuuden kohdalla ilmoittaa kaikki ne puolueet, joita ominaisuus sopii kuvaamaan. Vastaajat edustavat maamme 18-79 vuotta täyttänyttä väestöä.
….
Lopen Ampumaurheilukeskus valmistautuu jo hyvää vauhtia vuoden 2021 SM-kisoihin. Alueen lisäammuntapaikkojen ympäristölupa tarvitaan nyt elo-syyskuulla, että hankkeen aikataulussa pysytään. Mutta on hyvä muistaa, että radalla on jo nyt voimassa oleva kattava ympäristölupa eikä rata-alue ole laajenemassa. Kyse siis saman alueen sisällä tapahtuvasta uudisrakentamisesta minkä myötä voimme myös parantaa olemassa olevaa äänien hallintaa ja myös lisätä omistajatahojen ammuntapaikkoja myös kilpailupäivien yms. aikana.
Tänään radalla ammuttiin Etelä-Hämeen piirinmestaruuksista ja jo nyt kisaa pyöritettiin SM-kisan kaltaisella rakenteella. Toki pienemmällä miehityksellä. Kaikki toimi hyvin ja väki oli paikkoihin tyytyväisiä.
Nyt thDerby -muistoissa päivän pariin. Hevosvoimien ja ennen muuta hevosten ja ratsastajaystävien juhlaa.