Sauli Niinistön kannatus palasi huippulukemiin – 68% äänestämässä presidentille jatkokautta: ”Hyvä tunnelma näkyy sadoissa ja sadoissa tapahtumissa”

Blogi, perjantaina 19.01.2018

Aamun tuoreimmassa HS-gallupissa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kannatus palaa tuttuihin ennätyslukemiin. Tuoreimman mielipidemittauksen mukaan Niinistöä on äänestämässä jatkokaudelle lähes kolme neljästä äänestäjästä eli 68 prosenttia suomalaisista. Helsingin Sanomien gallup siis vahvistaa käsitystä siitä, että presidentti voidaan hyvinkin valita jatkokaudelle jo ensimmäisellä kierroksella.

Riihimäen PopUp Niinistö Cafe oli tänään Cafe Feeniksissä ja tapahtumaa isännöivät Riihimäen Yrittäjät.

Niinistön takana kakkostilasta kisaavat Vihreiden Pekka Haavisto ja keskustalaisista ehdokkaista nyt paremmin kansaa innostava Paavo Väyrynen. Haaviston kannatus on kuitenkin kuudenvuoden takaiseen verrattuna vaatimatonta 11 prosentin luokkaa kuten myös Väyrysenkin kannatus. Väyrystä aikoo äänestää vain 8% suomalaisista. Haaviston kannatus on nyt hieman laskussa samaan aikaan kun Väyrynen ottaa loppukiriä.

Tämän kaksikon takana välimatka seuraaviin on jälleen pitkä. Laura Huhtasaaren kannatus on 4%, Keskustan Matti Vanhasen 3% kuten myös Merja Kyllösen. SDP:n Tuula Haatainen on jäämässä vaatimattomaan kahden prosentin kannatukseen ja demariedustajan takana on enää vain RKP:n Nils Torvalds.

Tasavallan presidentin suosiosta parhaan kuvan antaa se, että Niinistöä aikoo äänestää peräti 96% kokoomuslaisista, mutta myös 75% Sdp:n kannattajista, 62% keskustalaisista ja 42% vihreistä.

Mutta edelleen kannattaa muistaa, että vasta annetut äänet vaikuttavat ja lasketaan ja siksi tänäänkin kiersimme Niinistön kampanjan kanssa ympäri Suomea. Oma kierrokseni alkoi tänään Riihimäen Yrittäjien aamukahvitilaisuudesta Feeniks Cafesta ja sieltä jatkoimme ulkomaankauppaministeri Kai Mykkäsen kanssa kierrostamme Janakkalan Turengin Niinistö Cafen avajaisiin ja sieltä Hämeenlinnaan ja illansuussa vielä Forssaan. Päivään mahtui myös useampi lehtihaastattelu ja Kaitsu kävi myös HAMK:ssa ja yhdessä vierailimme vielä Lounais-Hämeessä Aste Finland Oy:ssä.

Janakkalassa osataan ja tehdään! Turengin Cafe Niinistö on jälleen pystyssä ja mahtavat Kokoomusnaiset pyörittävät kahvilaa muun kansanliikkeen talkooväen kanssa.

Aamulla Riksussa kahvila viimeistä paikkaa myöden täynnä ja hyvin väkeä myös päivällä liikkeellä Turengissa. Siellä aina niin ihana ja kodikas tunnelma. Kiitos Janakkalan Kokoomusnaisten ja myös tekijämiesten. Hämeenlinnassa sitten pistäydyimme legendaarisessa Hotelli Emilian Café Niinistössä. Tämä yksi Suomen ensimmäisiä Niinistö Cafeita vuodelta 2006 kun silloin Saulin sisko kahvilan hotellinsa aulaan avasi. Perinne elää ja voi hyvin.

Olikohan tässä paikassa aikanaan myös Suomen ensimmäinen Niinistö Cafe? Sauli Niinistön sisko avasi hotellinsa alakertaa kahvilan jo 2006 vaaleissa ja jälleen ihastuttava Cafe Niinistö Emilia palvelee Hämeenlinnan kävelykatu Reskalla.

Forssassa on tehty myös jälleen kerran erittäin hyvää työtä Niinistön eteen ja Niinistö Cafessa ollut tapahtumia musisoinnista muotinäytöksiin asti. Kiitos Lotta Saarenmaan ja kumppaneiden ja tänäänkin kun ministeri Kai Mykkäsen kanssa kahvilassa vierailimme oli kaikki juuri niin kuin pitääkin. Kannattaa siis poiketa Forssan Niinistö Cafessa muissakin Cafeissa ympäri Suomen kun liikkeellä olette. Taitaa olla jo Suomen kattavin kahvilaketju 🙂 Ja mikä hienointa hyvä tunnelma näkyy joka paikassa ja kahviloissa käy väkeä yli puoluerajojen vasemmalta oikealle ja monet haluavat myös tehdä talkootyötä kansanliikkeen riveissä.

Tiesittekö, että melkeinpä kaikki maamme ja monen muunkin maan kylmäkaapit tulevat jälleen Helkaman perinteitä jatkaen Forssasta. Aste Finland kasvaa kovaa vauhtia ja tekee kaappeja niin kauppoihin kuin kahviloihinkin. Ja nyt kaapit jo laskevat kuinka monta kertaa ovi aukeaa ja myös sen kuinka moni vain kävelee ohi. Äly tulee kaikkialle.

Huomenna sitten itse ehdokkaamme myös Hämeessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päivällä Hämeenlinnan Tavastilassa. Huikeaa kampanjaa presidentti tekee ja kiertää vielä ennen vaaleja melkeinpä uudelleen koko maan. Koko kansan ja koko maan presidentti.

Lotta Saarenmaan ja kumppaneiden johdolla Forssaan on syntynyt jälleen yksi tapahtumarikkaimmista Niinistö Cafeista ja on muuten tarjoilutkin viimeisen päälle.

Kommentit