Tänään starttaa varsinainen Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja. Helsinki saa oman Niinistö Cafensa aamupäivällä ja myös nettisivut ovat uudistuneet. Helsingissä avattavassa Café Niinistössä, os. Pohjois-Esplanadi 27. Sauli on paikalla ja tavattavissa tänään klo 11.00-12.00.
Ensimmäiset lehtimainokset on nyt myös lehdissä. Suomalaisia tekoja ja allekirjoittaja Sauli Niinistö. Hän siis haluaa olla Suomella töissä. Lähde Sinäkin mukaan: www.niinisto.fi.
…
Aikainen herätys Lopella Eteläisessä-Hämeessä. Nyt aamusta Helsinkiin ja eduskuntaan kolmen valiokunnan kokouksen päivään ja paljon kaikkea muuta. Kalenteri on mukavasti pullollaan – ihan kuin tässä olisi itsekin Suomella töissä 🙂
…
Kello 16.45 ja juuri Ylen Radio Hämeen Politiikan Puhemyllystä pois. Tänään aiheena rasismi ja suvaitsevaisuus. Itse ehdottomasti tuomiset kaiken rasismin ja siihen liittyvänkin, mutta toisaalta korostin sitäkin että ei suvaitsevaisuus saa tarkoittaa myöskään sitä, että luovumme kaikesta omasta perinteestämme eli vaikkapa koulujen joulujuhlista traditioineen tai muusta vastaavasta.
Päivään mahtui muuten pari Niinistö Cafen avajaista lounastauolla ja kolme valiokunnankin kokousta. Ja sitten täysistunto ja sen perään vielä Kaurialan lukiolaisten tapaaminen yhdessä Tarja Filatovin ja Aino-Kaisa Pekosen kanssa. Triomme toimii hyvin ja voimme kertoa nuorille laajasti asioista eri puolueidenkin näkökulmista. Tänäänkin erittäin aktiivinen ja kiinnostunut ryhmä lukiolaisia matkassa ja toivotaan, että he saivat myös matkastaan jotain.
Nyt vielä hallituspuolueiden tapaamiseen ja huomenna sitten aikaisella herätyksellä eduskuntaan ja Valtion Liikuntaneuvoston kokoukseen.