Kun tutut kansanlaulujen melodiat yhdistettiin uusiin sanoihin, syntyi suosittu kansanlaulukirkko.
Heinäkuun viimeisenä torstaina Pyhän Birgitan kirkon eli meille loppilaisille Santa Pirjon viimeinen iltahartaus oli hieman erilainen. Vanha kirkko täyttyi vanhoista sävelmistä, kun kirkkopelimannit Kirsi Jaakkolan johdolla laittoivat pelit soimaan. Parinkymmenen vuoden ajan on eri puolilla Suomea tällaisia kansanmusiikkimessuja tai kansanmusiikkihartauksia järjestetty ja suosio on yleensä ollut suuri. Niin meilläkin.
Kansanlaulukirkkojen juuret taitavat mennä Lohjalle, missä palmusunnuntaina 2003 kansantanhuajien ideasta kanttori Sirpa Lampinen järjesti kansanmusiikkimessun. Runoilija ja kirjailija Anna-Mari Kaskinen teki silloin ensimmäiseen seitsemään tuttuun sävelmään uudet sanat. Kaskisen kynästä sellaiset kansanlaulut kuin Kotimaani ompi Suomi, Saunavihdat ja Metsäniityn orvokkeja saivat uudet jumalanpalveluksiin ja hartauksiin sopivat sanat. Ehtoollislauluna soi Tuuditan tulisoroista laulun sävelmissä Nälkäisille taivaan leipää.
Kansanlaulukirkko siis ammentaa musiikkinsa meille niin tutuista ja rakkaista kansanlauluista. Kaskisen taitavissa käsissä ja soittimissa alkuideasta kehittyi sitten oma kokonaisuus mikä tänään tunnetaan Seurakuntien lapsityön keskuksen musiikkikouluttaja Kaija Eerolan antamalla nimellä: Kansanlaulukirkko.
Meillä Lopella on jo perinteeksi tullut se, että kansanlaulujen sävelmät soivat vanhassa kirkossamme aina heinä-elokuun vaihteessa. Santa Pirjossa on kesätorstaisin aina iltahartaus ja niiden yhteyteen syntyi aikanaan kansallispukutuuletus ja siitä kehittyi sitten tällainen kaunis kesäperinne. Loppilainen kansallispukuharrastaja ja -asiantuntija sekä -tekijä Kirsi Jaakkola on ollut tässä aina isossa roolissa ja niin oli eilenkin. Kansallispukuja tuuletettiin nyt Lopen kesätorilla ja sieltä väki siirtyi muutaman kilometrin päähän vanhankirkon mäelle.
Iltahartaus Santa Pirjossa oli nyt siis tehty kansanlaulukirkon laulujen ympärillä ja vanhassa historiaa huokuvassa kirkossamme olikin aivan erityinen tunnelma. Aurinko paistoi pienistä ikkunoista sisään ja teki valoa ja varjoja. Kirkon takaovi oli helteisen päivän päätteeksi auki ja sieltä piskuiseen kirkkosaliin virtasi lämmintä kesäillan ilmaa. Monet olivat kirkonpenkissä kansallispuvuissaan, mutta paljon oli myös muutakin väkeä ja mikä ihastuttavaa myös paljon nuoria ja ihan pieniä lapsiakin. Kansanlaulukirkot ovatkin hyvä ja kaunis tapa tutustua yhdessä omaan kansanperinteeseemme, mutta myös juuriimme ja totta kai myös toisiimme ja itseemmekin. Monille jo lapsuudesta tutut sävelmät vievät varmasti muistoihin ja eilenkin vanhassa kirkossa oli ihana huomata, että miten äidit ja isoäiditkin lasten ja lastenlastensa kanssa lauloivat yhdessä ja musiikki sai myös pienet vähän pyörähtelemäänkin.
Kaikki oli juuri niin kuin ennenkin.
Ja olihan se ihastuttava hetki, kun ennen iltahartauden alkua edessä olevastani rivistä eräs rouva kansallispukuunsa pukeutuneena tuli kyselemään nästyykiä. ”Minua niin tällaiset hetket ja nämä laulut itkettävät”. Onnen kyyneleet.
Moni varmasti muisteli omaa lapsuuttaan, monet varmasti kertoivat läheisilleen kesän kuulumisia, monet istuivat vain ihan hiljaa – ei välttämättä itse edes laulaen vaan vain rauhoittuen ja kuunnellen. Vanhan kirkon lattian uurteet ja penkkien takamusten hioama pinta mielemme johti väistämättä kauas vuosisatain taa. Ketähän kaikkia tässäkin penkissä on istunut? Millainen tunnelma täällä on silloin ollut? Silloinkin, kun jälleen uuden kirkon palon jälkeen evakkoon Pyhän Birgitan kirkkoon kirkkokansa tuli? Tai silloin, kun kirkossa vihittiin serkku?
Tai silloin, kun vierailulla kävi ystäviä ulkomailta? Tai silloinkin, kun me pojan viikareina lattialuukun alle kurkittiin? Aika velikultia.
Lämmin kiitos kirkkopelimanneille ja seurakunnan väelle kauniin illan järjestämisestä. Kaikki oli niin kuin ennenkin.
Kaunis on tämä heinäkuun viimeinen perjantaiaamukin. Aurinko on jo noussut. Loppijärveltä kuuluu harmaahaikaroiden aamuiset huudot. Santa Pirjo siintää kaukana vastarannalla ja sen takana uuden kirkon yli isojen mäntyjen kohoava kirkontorni. Santa Pirjohan omansa menetti jo aikanaan – syystä tai toisesta.
Tänään työpäivää tulevien juttujen parissa. Ajattelin aloittaa päivän Selinin tilan loppilaisilla mansikoilla ja jugurtilla kera mustan kahvin.
Hyvää heinäkuun hellettä.