Perinteinen kesäteatteri se paikkansa Unescon listalle ansaitsee, jos joku… Paljon onnea 40-vuotias Lopen kesäteatteri ja kiitos hauskasta Tubetusta Tuuliajolla -näytelmästä

Blogi, torstaina 25.07.2024
[cresta-social-share]

Lopen Teatteriyhdistys ry aloitti toimintansa vuonna 1984 ja täyttää vuonna siis jo komeat 40 vuotta. Kaikki lähti liikkeelle Timo Taulon ohjaamalla Silmänkääntäjällä. Pietari Hannikaisen kirjoittama näytelmä oli siis juuri perustetun Lopen kesäteatterin ensi-iltojen ensi-ilta, mutta ehkä suurempaan tietoisuuteen kesäteatterimme nousi seuraavana vuonna, kun Loppijärven Syrjässä esitettiin Pälsinmaan juttuja. Timo Taulon ohjaama näytelmä kertoi Sakari Pälsin poikavuosien tarinoita ja itse muistan tämän näytelmän erityisesti siksi, että pääosissa lavalla nähtiin ala-asteen luokkakaverini Janne Leander ja Jouni Lehto.

Jo seuraavana vuonna Lopen kesäteatteri sai nykyisen paikkansa, kun Sajaniemen silloisen ala-asteen pihapiiriin rakennettiin uusi teatteri kesällä 1986. Siitä lähtien Sajaniemi on ollut Lopen teatteritoiminnan sykkivä sydän ja hermokeskus, vaikka joitain näytelmiä talviaikaan on teatteriyhdistys tuottanut myös mm. kirkonkylälle Loppisaliin ja Fallesmanniin.

Omia suosikkejani alkuvuosilta olivat 1988 Vankittu Neitty, 1989 legendaarinen Tukkijoella, mikä toi lavalle isosti mukaan upeat Mieslaulajamme, vuoden 90 Kaakkomäen kummitus ja sitten uskomattomat Jääkärin morsian (1993) ja Rosvo Roope (1995). Ystäväni Olli Kytömäki, Nanna Pieniniemi ja Kati Rasinen lauloivat Lopen kesäteatterin ihmisten sydämiin yhdessä Lopen Mieslaulajien Kalevi Ainolan johdolla. Eilenkin muistelin näitä näytelmiä ja mm. sitä miten nykyisin jo yksityiskäytössä olleen koulun toisen rakennuksen yläikkunakin oli mukana yhdessä näytelmässä ja myös sitä miten Kaakkomäki on Sajaniemeen rakennettu vanhoista räsymatoista. Pitkään näistä lavastuksista ja myöhemmin myös yhdestä maamme ensimmäisestä ja edelleenkin harvoista avautuvista katsomoista vastasi Aarne Salonen. Aarnen kädenjälki ja oivallukset näkyvät nykyisin Sajaniemen Taidemäkenä tunnettuna paikassa edelleen.

Lopen Kesäteatterin tunnettuus nousi vähintäänkin Etelä-Suomalaiselle tasolle, kun se otti ohjelmistoonsa silloin loppilaisen ohjaajasuuruuden Markku Pölösen Kivenpyörittäjän kylän (2001). Sitä seurasivat upeat Onnemaan (2002) ja esimerkiksi 2005 Emmauksen tiellä.

Omasta nuoruudestani muistan kuinka lavalla nähtiin lukuisia ystäviäni Rannanmaan siskoset Jaana ja Päivi, Lehtolan Terhi ja monet muut. Kaikki Lopen kesäteatterin näytelmät onkin toteutettu 40 vuoden ajan harrastajavoimin ammattiohjaajien ohjauksessa. Ja siinä on tämän kesäteatterimme yksi hienous aina piilennytkin. Yleisöä ei ole lähdetty houkuttelemaan tv-tähdin tai ammattinäyttelijöin, vaan Lopella on haluttu tehdä vuodesta toiseen aitoa ja uniikkia suomalaista kesäteatteria.

Ehkä tähän vielä nostan esille Juhani Peltosen kirjallisuusseuran perustajajäsenenä ja nykyisenä puheenjohtajana vaativan ja upeasti toteutetun Elmon (2011) ja tunnelmarikkaan talvinäytelmän Hetkiä Talvisodasta naiskuoro Timotein ja Lopen Mieslaulajien johdolla talvelta 2014.

Ystäviä voisi näistäkin näytöksistä nostaa esille monia ja Lopen Teatteri on ollutkin monille näiden vuosien aikana tärkeä paikka ja isossa rooleissa lukuisat loppilaiset. Kiitos heille ja teille kaikille!

Ja eilen lavalla sai taas loistaa uusia loistavia loppilaisia.

Juhlavuoden näytelmänä Sajaniemen Taidemäellä pyöriin nimittäin nyt Markku Hyvösen käsikirjoittama Tubetusta Tuuliajolla. Hauskan tämänpäivän perinteisen kesäteatterikappaleen Lopelle on ohjannut Antti Kemppainen. Tubetusta Tuuliajolla on hauska maalaiskomedia, mikä varmasti saa aiheensa kautta teatterista innostumaan myös nuoria. Pääroolin tekevä Aino Piela Simona on loistava, kuten myös toisessa pääroolissa oleva Marko Lappeteläinen. Isot ja vaativat roolit molemmilla ja molemmilta myös hyvät suoritukset. Ja tällaisessa perinteisessä kesäteatterissa muuten niitä repliikkejä päärooleissa riittää ihan kiitettävästi ja tekemistä lavalla muutenkin.

Lopen Teatterin puheenjohtaja Jaana Ranta on jälleen lavalla itsekin ja totuttuun tapaan vahvasti ja taitavasti. Jaana Rannan rooli Hillevinä kuuluu näytelmän keskeisiin isoihin rooleihin. Isossa roolissa koko tarinnan kannalta lavalla on myös Andersia näyttelevä Saara Juutila, joka paljastaa näytelmän loppulausussa myös upean lauluäänensä. Sitä olisi kuunnellut pidempäänkin ja enemmänkin. Ehkäpä taas joku vuosi laulut soivat Sajaniemessäkin enemmän.

Uudenmaan ja nuorta loppilaisverta lavalle toi Minttuna Vilma Voivala ja varmasti Vilmastakin tulemme kuulemaan lavoilta lisää. Ja täytyy kyllä sanoa, että koko kymmenen hengen näyttelijäporukka suoriutui urakastaan hyvällä tavalla ja tasolla. Kaikissa rooleissa oli omat tärkeät nostonsa ja kaikki ne myös hoiti kunniakkaasti. Eikä yllätyksiltäkään vältytty ja myönnän, että tällainenkin ”maalaiskyläsekoilu” sai sellaisen lopun, että melkein herkemmän silmäkulma oli siinä kostua. Mainio kaari.

Ja olihan tuo Jarmo Tuominen Niilona vaan niin mainio ja tietenkin oli hienoa nähdä lavalla myös meidän Lopen kunnan teknisentoimen osaava Pirjo Pesonen. Moniosaajia on kunnassamme töissä. Hienoa Pirjo!

Tähän näytelmään ei musiikki isolti kuulunut. Leevi and The Leavingsin sävelet soivat lavalla lähinnä siirtäjinä paikasta ja tunnelmista toisiin. Musiikista vastannut Jukka-Pekka Ruuskanen oli tehnyt jälleen kiitoksen arvoista työtä ja lopussa koko näyttelijäkymmenikkö pääsi näyttämään vielä parasta Leevin musiikinkin kautta ja siinä kohtauksessa myös ohjaaja Antti Kemppainen toi lavalle yllättävää ja erittäin hyvin toimivia elementtejä ja oivalluksia. Nosti parituntisen näytelmän ”tykkäysten määrää” merkittävästi. Te tubettajat tiedätte mitä tarkoitan ;).

Hieno näytelmä jälleen! Iso kiitos Aino Pielalle, Marko Lappeteläiselle, Jaana Rannalle, Outi Kuikalle, Rosto Myllykselle, Vilma Voivalalle, Saara Juutilalle, Jarmo Tuomiselle, Ritva Sairaselle ja Pirjo Pesoselle!

Ja iso kiitos myös kaikille näyttelijöille Lopen Teatterin 40-vuotisen historian aikana. Teitä Lopen Teatterin legendoja on monia Hännisen Ritvasta Joutsin Helgeen, Rannanmaan Railista Ilmosen Hanneleen ja koreografi Kumpulaisen Seposta monien näytelmien Kuparisen Seppoon jne. Listaa voisi jatkaa pitkään – lähes loputtomiin. Upeita muistoja ja hienoja hetkiä olette meille tehneet ja tarjonneet.

Samalla kiitän myös työstänne mitä olette tehneet Sajaniemen Taidemäen eteen. Paikasta on kehittynyt vuosien saatossa tunnelmarikas ja toimiva kesäteatteripaikka omien esitysten lisäksi myös jokakesäisille standup-illoille ja erilaisille konserteille. Paikka on todellinen taidemäki.

Ja samalla haluan myös kiittää vielä samalla mäellä toimivia sajaniemeläisiä. Kylätaloksi jätetty Sajaniemen koulun päärakennus on elävässä ja upeassa käytössä ja tänä suvena se saa myös uuden pintalaudoituksen ja lisää vällyäkin. Pidätte hienoa huolta talosta, mutta ennen muuta kauniin kylänne elinvoimasta.

Oman kotikunnan kesäteatteri tarjosi siis jälleen hyvää. Mainio perinteinen kesäteatterikappele näiden nyt suosionsa huipulla olevien erilaisten Irwin, Rekkamies, Elämältä kaiken sain ja Anssi Kela -musiikkinäytelmien ja musikaalien sekaan. Perinteiselle kesäteatterille on aina sija Suomen suvessa ja juuri nämä ovat se ilmiö ja sitä mikä pyrkii Unescon listalle. Suomalainen kesäteatteri todellakin ansaitsee pakkansa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalla.

Tässä vielä 40-vuotiaan Lopen Teatterin näytelmät kautta aikain. Aikalailla upea lista. Mikä sinulle jäänyt vahvimmin mieleen?

1985 Pälsinmaan juttuja (Syrjän tila Sajaniemi)
1986 Silkkikivi
1987 Huutokauppa
1988 Vankittu Neitty
1989 Tukkijoella
1990 Kaakkomäen kummitus
1991 Lemmenlakko
1992 Putkinotko
1993 Jääkärin morsian
1994 Siunattu hulluus
1995 Rosvo-Roope
1996 Mutju
1997 Suutarin tyttären pihalla
1998 Hilman päivät
1999 Mäeltä näkyy toinen mäki
2000 Reissumiehen poika
2001 Kivenpyörittäjien kylä
2002 Onnenmaa
2003 Poikani venäläinen vaimo
2004 Pitkäjärveläiset
2005 Emmauksen tiellä
2006 Vain muutaman huijarin tähden
2007 Miehen kylkiluu
2008 Satumaa tangomusikaali
2009 Viulunsoittaja katolla
2010 Viekää tuhkatkin pesästä
2011 Elmo
2012 Tohvelisankarin rouva
2013 Suloinen myrkynkeittäjä
2014 Hetkiä Talvisodassa (talvinäytelmä)
2014 Siunattu hulluus (musiikkinäytelmä)
2015 Kunnan koukkuja eli Reviisori
2016 Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen
2017 Valelääkäriksi vastoin tahtoaan
2018 Harmaat pantterit
2019 Kultainen vasikka
2020 Näytäntökausi peruttu koronapandemian takia
2021 Akkaralli
2022 Piirileikki (talvinäytelmä)
2022 Rakkautta ilmassa
2023 Bensaralli
2024 Tubetusta Tuuliajolla