Samalla tarmolla kuin ilmastonmuutosvääntöä hallituksessa käyvät voisi myös ratkoa työllisyystoimia – Työllisyystoimia siirretty jo viidesti ja jatkoa näyttää seuraavan

Blogi, torstaina 09.09.2021

Pääministeri Sanna Marinin hallitus ajelehtiin nyt ihmeellisesti ilman johtoa. Eilen pääministeri Sanna Marin jätti neuvottelut Vihreille ja Keskustalle. Ja vielä kun perään myös keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) hyppäsi sivuun ja pöytiin palasi entinen pääministeri Juha Sipilä, niin sotku ja soppa oli valmis. Jotkut keskuslaiset totesivatkin arvosteluna Marinin johtamattomuutta ja vastuunpakoilua alleviivaten, että…

”On se hyvä, että neuvotteluissa on edes yksi pääministeri, vaikka sitten entinen pääministeri”


© Laura Kotila | valtioneuvoston kanslia

Samaan aikaan kun maamme velkaantuu massiivisesti ja hyvän kasvun aikana vastuullisen taloudenpidon julkisen talouden kehykset rikotaan ensimmäistä kertaa historiassa, niin talous- ja työllisyyskysymykset näyttävät joutuneen pääministerin tapaan neuvottelupöydistä sivuun. Nykyinen hallitus on viisi kertaa siirtänyt työllisyystoimia aina eteenpäin ja nyt näyttää jo selvältä, että työllisyystoimille ei tässäkään budjettiriihessä aika riitä. Työlisyystoimiahan tämä nykyinen hallitus ei juuri omia neuvottelujaan pidemmälle vienyt. Eli vaikka mediassa ja puheissa puhuvatkin erilaisista luvuista työllisyystoimia niin totuus on se, että niitä ei ole viety neuvotteluja pidemmäksi ns. toimeen. Eduskuntaan ei ole tuotu Marinin hallituksen päättämään aktiivimalli kakkosen palautusta eikä myöskään eläkeputken poistoa jne. Eli näistä kaikista puuttuu niin sanotusti varsinaiset päätökset eli hallituksen esitykset eduskunnalle ja päätökset lainsäädäntöön.

Ja eilen viestit kertoivat, että julkisentalouden kehykset rikotaan lähes miljardilla ensi vuonna vaikka talous kasvaakin erittäin hyvää vauhtia. Ja tämä kehysten rikkominen ei siis liity millään tavalla koronaan. Koronan rahat on jo aiemmin päätetty katettaviksi ns. kehyksen ulkopuolelta. Tämä 900 miljoonan euron kehysylitys johtuu siis vain siitä, että hallitus on halunnut jakaa rahaa jokaisen hallituspuolueen eturyhmille sinne ja tänne. Ja sama velkarahan jako jatkuu ensi vuoden 2022 jälkeen vielä myös vaalibudjettina vuonna 2023. Tätä velkarallia ei meidän hyvinvointiyhteiskunnan perusta kestä ja edessä tulee olemaan massiivinen sopeuttaminen ja toivottavasti vastuullinen hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen ja vahvistaminen.

© Fanni Uusitalo | valtioneuvoston kanslia

Nyt esimerkiksi olisi oikea aika toteuttaa paikallisensopimisen malli kaikille työpaikoille. Meillä on nyt korkea työttömyys, mutta samaan aikaan valtavasti avoimia työpaikkoja ja myös kasvava työvoimapula. Kohtaanto-ongelma on siis suuri, mutta myös ihan puhdas tekijöiden puute. Itse alentaisin myös eläkkeellä olevien verotusta niin, että työn tekeminen olisi kannattavaa myös heille ns. keikkatyönä päivä tai muutama viikossa. Tätä esimerkiksi hoivapuolella tarvittaisiin. Ja esimerkkinä voisin nostaa myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksen. Me olemme esittäneet ansiosidonnaista työttömyysturvaa kaikille työntekijöille. Nykymallissahan ansiosidonnaista työttömyysturvaa voivat saada vain työttömyyskassojen jäsenet, vaikka ansiosidonnainen työttömyysturva rahoitetaan 95-prosenttisesti verovaroin kaikilta palkansaajilta, siis sekä kassoihin kuuluvilta että kuulumattomilta. Työttömyyskassan jäsenmaksu kattaa vain noin viisi prosenttia kuluista. Ja samaan aikaan kun avoimia työpaikkoja on massiivisesti ja talous kasvaa olisi oikea aika myös porrastaa ansiosidonnaistatyöttömyysturvaa uudella tavalla. Tällaisille aidoille ja vaikuttaville työllisyystoimille olisi nyt todellakin tarvetta ja niiden aika olisi juuri nyt.

Voisi siis hyvin todeta, että jos edes osalla tästä tarmosta millä nyt Marinin hallituspuolueista Vihreät ja keskusta etsivät ilmastotoimia tehtäisiin näitä työllisyystoimia niin maamme talous olisi ihan erinäköisessä asennossa. Paremmassa ja kestävämmässä.

Ja näyttää siltä, että johtajuuden puute myös venyttää näitäkin neuvotteluja. Keväällä puolivälinriihi venyi ennätyspitkäksi ja riitaisaksi ja nyt näyttää pahalta myös budjettiriihen kanssa.

….

Kello 22.53 ja pitkä päivä päätökseen. Hallitus sai riihensä myös päätökseen. Se oli täydellinen pannukakku kaiken kannalta ja on vaikea ymmärtää, että miten vihreät voivat tämän tuloksen kanssa mennä viikonloppunsa puoluekokoukseen ja toisaalta miten keskustalaiset omiin tupailtoihinsa. Molemmat joutuivat pettämään äänestäjänsä, mutta tällä kertaa myös itsensä. Tämä hallitus on kerta kaikkiaan niin riitaisa ja kulkee ilman johtoa, että päätöksiin ei enää pystytä helpoissakaan asioissa. Velkaa vain otetaan ja ensi vuonnakin noin miljoona euroa joka tunti. Se on muuten hirmuinen summa syömävelkaa se.

Mutta palailen tähän myöhemmin tulevina päivinä. Nyt pakko luovuttaa ja mennä pitkälleen. Onneksi huominenkin sieltä kai vielä tulee.

 

Kommentit