Tänään teimme pienen seikkailun kaveriporukalla kotikunnan metsiin ja pelloille. Kiersimme Lopella tutkien mielenkiintoisia nurkkia – peltoja ja metsiä. Päivä ei ollutkaan aivan tavallinen menneisyyden etsijöiden päivä metallinpaljastimien kanssa, vaan se piti sisällään parikin ainutlaatuisen sykähdyttävää hetkeä.

Jopa 2000 vuotta vanha onsikeltti eli putkikirves oli tämän päivän upein löytö. Ainutlaatuinen kotikunnastani.
Ensimmäiset pellot eivät mitään ihmeellistä paljastaneet. Muutamia kolikoita, hevosenhenkiä, hevosenkengän nauloja ja mitä kaikkea normaalia metallinpaljastamien kanssa yleensä löytyy. Esimerkiksi sellaisia limsapullon vetokorkkeja ja metallisia hammastahnatuubeja. Roskat säilyvät metsässä ikuisesti ja antavat muuten aikalailla korkean signaalin. Usein folion pala saakin jo hieman sykkeen nousemaan.
Mutta sitten alkoi tapahtua. Metsä ja harju ja löytö.
Ryhmämme yksi jäsenistä teki pitkään töitä syvältä piipanneen maalöydön kanssa. Suuren männyn paksu juuri oli tiellä, mutta periksi ei annettu eikä kannattanut antaakaan. Lopulta muutaman kiven alta paljastui jotain mitä ei Lopelta ole tietääkseni koskaan ennen löydetty. Aiemmin löytymätön todella vanha kalmisto, missä vainajan luita ja Jeesuksen aikainen vanha putkikirves. Roomalainen rautakausihan ajoittuu siis 2000 vuoden taakse ja tällainen löytö maan alta nyt paljastui. Löydön tarkempi aika varmistuu Museoviraston jatkotutkimuksissa. Nuorimmillaan tällaisia ajoitettu Jeesuksen syntymästä 400 luvulle JKr ja kansainvaellus- ja merovingiajalle asti. Katsotaan mitä jatkotutkimukset paljastavat.
Hämmentävä ja sykähdyttävä löytö ja laittaa kotikunnan historiaa taas uuteen asentoon. Haudasta löytyi myös vainajan luun palasia. Sellaista hetkeä en ole ennen kokenut. Vakavoiduin ja otin hatun päästä.

Haudassa oli vielä ihmisen luun palasia. Hämmentävä hetki keskellä metsää.

4 Mark Johan III Klipping vuodelta 1571.
Aikanaan, kun Museovirasto paikkaa tutkii niin palaan aiheeseen ja uskoisin, että myös mediassa tästä kirjoitetaan. Onsikeltti eli putkikirves siis päivän ykkönen. Täältä löytyy hieman lisää putkikirveiden historista.
Mutta kun yhdeksän tuntia kuuden miehen kanssa mennään niin paljon ehditään. Seuraava iso löytö oli 1500-luvun vanha hopeinen ”4 mark Klipping”. Vuodelta 1571 oleva täyshopeinen kolikko oli pellossa vain muutaman sentin syvyydessä. Ollut siinä pian siis viisisataa vuotta ja tänään se lähti seuraavan matkaajan taskuun. Tosin vain hetkeksi, sillä näin vanha löytö kuuluu Museovirastolle ja uskoisin, että ensimmäisenä Lopelta löytyneenä Klippinginä menee myös Kansallismuseon kokoelmiin. Savinen pelto oli hieman vanhaa hopearahaa kovemmin koeltullut, mutta historia oli säilynyt.
Kaverin kädestä, kun tuon 1500-luvun kolikon käteeni sain niin väistämättä jäi miettimään, että minnehän tämän rahan hukannut olikaan aikanaan matkalla. Lopen Vanha kirkko – Santa Pirjo – rakennettiin vasta vajaa sata vuotta myöhemmin 1660-luvulla. Oliko siellä jo kirkko ennen Pyhän Birgitan kirkkoa niin sitä ei tiedetä, mutta olen varma, että klippingin hukkaaminen oli ottanut miestä päähän jo tuolloin.
No, löytyi sieltä metsistä, harjulta ja pelloilta sitten aikamoinen määrä kolikoita – kaikilta eri vuosisadoilta Klippingin ajoista tähän päivään. Tai itseasiassa ei yhtään 2000-luvun kolikkoa sentään löytynyt. Myös yksi kaunis pieni sormus osui kohdalleni pellolla. Ja kasassamme lopulta kolme vanhaa avainta ja vieläpä samasta montusta ja niitä hevosenkenkiä, musketin kuula, lapion kahvaa, pienarinpanosta ja hirvikiväärin luotia ja vaikka mitä. Kaikkea se maa kätkee.
Kotiinpäin, kun ajelin niin mietin, että olikohan itse Sakari Pälsi joskus näilläkin alueilla käynyt? Pälsihän syntyi ja kasvoi aikanaan Lopen Sajaniemessä ja sieltä innostuksensa argeologiaan myös sai ja kiersi Lopella muuallakin. Voi hyvin olla, että täälläkin missä, me tänään kiertelimme hänkin menneisyyttä jo etsi. Tosin hänellä ei metallinpaljastinta ollut vaan vain erehtymätön silmä ja vahva uteliaisuus.

Myös tämä kehäsolki oli yksi päivän hienoista löydöistä. Tällaisella soljella siis suljettiin naisten ja miesten paitojen halkijoita. Todennäköisimmin solki ajoittuu 1800-luvulle, mutta se voi olla myös hieman sitä vanhempi.

Tässä tuo itse löytämäni pieni sormus. Täytyy tutkia löytyykö siitä leimoja tai muita kaiverruksia. Sormus on aina kiva löytää.

Tällaisilla laitteilla siis olimme matkassa…

… ja myös tällaisia löytyi. Limsatölkin vetokorkki. Jonnet ei muista. Eikä tarvikaan muistaa 🙂

Metallinen pepsodent -tuubi ja säilyy metsässä ikuisesti kuten tämänkin päivän sinne heitetyt roskat.
#ETÄPORONPOLKU
Olipahan päivä ja huomenna metsään jälleen. Huomenna muuten piti olla myös jälleen syyskuun viimeisen sunnuntain perinteen mukaan Poronpolkukin. Koronan takia Poronpolku tänä vuonna peruttu, mutta huomenna retkeillään sitten EtäPoronpolkua. Eli tällä kertaa syyskuun viimeisen sunnuntai voi
viettää metsässä reippailla ihan missä päin Suomea tahansa. Myös Poronpolun reititkin huomenna toki vapaasti käytettävissä, mutta kapulalossia ja veneitä ei tietenkään nytkään Punelian salmella ole, kun virallisesti Poronpolkua ei samoilla. Mutta lähtekää liikkeelle ja jakakaa myös tunnelmia nettiin tunnisteella #EtäPoronpolku.