SAK ajaa nuoria sorsivaa irtisanomisjärjestystä – Nuorten kannattaa pohtia haluaako olla tällaista suuntausta tukemassa?

Blogi, keskiviikkona 15.07.2020

SAK nosti jälleen esille tavoitteensa irtisanomis­järjestystä, jossa yritykseen viimeksi tulleet työntekijät täytyy irtisanoa ensimmäiseksi. SAK on esittänyt mallia jo aiemmin, mutta silloin vallassa ollut hallitus torppasi sen samantien. Nyt tilanne näyttää toisenlaiselta. Pääministeripuolue SDP eikä myöskään enää Keskusta tyrmää yksiselitteisesti esitystä. Nyt onkin olemassa aito vaara, että muutos irtisanomisjärjestykseen etenee. Nuorten ja uusien työntekijöiden lisäksi SAK:n malli kurmoottaisi karusti myös työpaikkaansa vaihtavia. Esimerkiksi asuinpaikan myötä tapahtuneen muuton jälkeen jopa vuosikymmeniä työtä tehneet ammattilaiset pudotettaisiin irtisanomislistan kärkeen.

Tämä ei siis ole pelottelua sillä SAK:stakin itsekin myönnetään, että heidän ajama irtisanomisjärjestys vahvistaisi ikääntyneiden irtisanomissuojaa nuorten kustannuksella. Pitää kuitenkin muistaa, että järjestelmä heikentäisi myös työpaikkaansa vaihtaneiden ikääntyneiden asemaa,

SAK tahtoisi, että irtisanomisen kriteereinä olisivat ammattitaito, työnantajan palveluksessa menetetty työkyky, perheenhuoltovelvollisuuden määrä ja työsuhteen kesto. Yritys siis joutuisi irtisanomaan tällaisessa järjestelmässä työntekijöitä joita ei tosiasiallisesti kannattaisi tai tilanteen mukaan tarvitsisi tai olisi järkevää irtisanoa. Ja tosiasiahan on se, että ei yritys koskaan vain huvin vuoksi ketään ole irtisanomassa. Ei yritys hyvää työntekijäänsä tietenkään koskaan irtisano. Yrityksestä tulee menestyvä vain osaavan ja hyvän henkilökuntansa kautta ja hyvästä henkilöstöstä yritys tietenkin pitää kiinni ja huolta. Mutta jos esimerkiksi työtilanne tällaiseen viimesijaiseen ratkaisuun yrittäjän ajaa niin ainakin itse ajattelen niin, että työvoimaa vähentäessäkin päätösvalta pitää olla yrityksessä. Yrittäjä, työnantaja yrityksessä osaa parhaiten arvioida se ja päättää sitä, mikä yrityksen menestymisen ja ehkä koko olemassaolon kannalta on tarpeen.

SAK:n esittämää käytännössä siis ikään kohdistuvaa syrjintää ei pidä olla millään uusilla keinoilla vahvistamassa vaan nimenomaan tällaisesta pitää päästä eroon. On siis kyse minkäikäisestä työntekijästä tahansa. Pakonsanelemienkin irtisanomisten tulee tapahtua muilla perusteilla kuin työsuhteen pituuden mukaan.

Julkisuudessa SAK:n esityksen ovat tyrmänneet onneksi jo oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset. Sen sijaan hallituspuolueissa SDP:ssä ja keskustassa irtisanomisjärjestysmalliin ei haluta ottaa kantaa. Nyt kysymys kuuluukin, että onko tästä jo sovittu puolueiden kesken? SDP:llä on niin läheiset suhteet SAK:hon, että on täysin mahdollista, että malli on päätetty yhteisessä pöydässä runnoa nyt läpi. Nuorten kannattaakin nyt vakavasti pohtia haluavatko olla tällaista kehitystä tukemassa tukemalla politiikassa SDP:tä ja vielä vakavammin pohtia sitä haluavatko kuulua tällaiseen ammattijärjestöön kuin SAK on, joka tosiasiallisesti ajaa ja tavoittelee käytännössä siis nuorten potkujärjestelmää.

Samaan aikaan SDP suhtautuu SAK:n kainalossa nihkeästi myös esitykseemme siitä, että kaikkien työntekijöiden maksama ansiosidonnainen työttömyysturva myös työttömyyden hetkellä olisi kaikkien saavutettavissa. Nythän siis kaikki työntekijät maksavat tätä vakuutusturvaa työssä ollessaan, mutta vain työttömyyskassaan kuuluvat ovat oikeitettuja saamaan korvausta työttömyyden hetkellä. Ansiosidonnaisesta nimittäin peräti 95 prosenttia maksetaan valtion toimesta veroluonteisten maksujen ja suorien verotulojen kassasta ja vain tuo 5 prosenttia turvasta tulee työntekijän omista maksuista työttömyyskassaan. Käytännössä tilannetta voisi verrata siihen, että jokaisen asunnon omistajan tulisi maksaa palovakuutusmaksua, mutta tulipalon sattuessa vakuutuskorvausta saisi kuitenkin vain he joilla on vakuutussopimus.

Me Kokoomuksessa haluamme nyt siis muuttaa työttömyysturvan kaikkien kohdalla ansiosidonnaiseksi. Maksuja nimittäin no nyt jokainen työntekijä maksaa. Jatkossa siis työttömyyskassaan kuulumisen toki lisäisi edelleen työttömyysturvaa, mutta vain sen verran, kun kukin sinne itse haluaisi maksaa. Nykyjärjestelmässä tämä tarkoittaisi siis noin 5 prosentin korotusta. Muutenhan ansiosidonnainen jo nytkin maksetaan muista pusseista.

Yllättäen vasemmistopuolueet näyttävät vastustavan tätä työntekijöiden työttömyysturvan vahvistamista. Osa haluaa sekoittaa tähän myös ammattiliitot. Niiden asemaanhan tämä ei itseasiassa liity millään tavalla. Ansiosidonnainen työttömyysturvahan ei nytkään enää edellytä kuulumista ammattiliittoon. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan saa jo nytkin Yleisen työttömyyskassan YTK:n eli ns. Loimaan kassan kautta. YTK on itseasiassa jo nyt maamme suurin työttömyyskassa eikä siihen kuuluminen edellytä jäsenyyttä SAK:ssa tai missään muussakaan ammattijärjestössä. YTK:n työttömyyskassassa on jo nyt yli 460 000 jäsentä ja sen jäsenistö edustaa kaikkia toimialoja ja henkilöstöryhmiä. Työttömyysturva ei siis ole mikään ammattijärjestöjen työntekijälle antama lahja vaan niillä on ihan oma tehtävänsä ja sitä tehtävää voi jokainen tukea niin halutessaan maksalalla Ay-jäsenmaksujaan. Tähän tukemiseen ei kuitenkaan kenenkään pitäisi sotkea työttömyysturvaa tai ansiosidonnaista työttömyysturvaa sillä sitä se ei edellytä eikä se sitä vaadi.

Kannattaa siis kaksi kertaa miettiä mitä haluaa olla tukemassa. SDP ja SAK on kuin yhtä puuta. Ja saman työttömyysturvan saa myös YTK:n kautta. Ja jos haluaa vielä parempaa työttömyysturvaa eli ansiosidonnaisen kaikille sitä maksaville niin silloin kannattaa luottaa jälleen Kokoomukseen.

 

 

 

Kommentit