Sairas kaahailu saatava kuriin

Kynästä, tiistaina 29.05.2007

Vauhdin hurma vetoaa erityisesti nuoriin miehiin. Tiedän sen hyvin. Vaikuttaa siltä, että yhä useampi nuorukainen sivuuttaa liikennesäännöt ajaessaan ja valitettavan usein lopputulokset ovat sen mukaisia. Tältäkin keväältä on useampi ikävä esimerkki omalta alueeltammekin ja suurinta huomiota saanut tapaus Kuortaneelta. Kuortaneellahan kaahailu johti vastikään murhenäytelmään, jossa humalainen hurjastelija ajoi nuoren pojan hengiltä. Surmansa saanut nuorukainen oli vieläpä muutamaa päivää aiemmin ilmoittanut samaisesta kaahailijasta poliisille.

Tapaus herättää katkeran kysymyksen: Miksi poliisi ei puuttunut ajoissa Kuortaneella tapahtuneeseen hurjasteluun? Syyksi on jälkikäteen ilmoitettu poliisin riittämättömät resurssit alueella.

Mutta vaikka emme poikaa enää takaisin saa niin siitä huolimatta tämäkin tapaus antaa aihetta miettiä sitä mitä voisimme vastaavien tapausten estämiseksi tulevaisuudessa tehdä? Miten tällaisilta täysin turhilta murhenäytelmiltä voitaisiin välttyä?

***

Nuorten kaahailussa on tapahtunut yksi merkittävä muutos viimeisen muutaman vuoden aikana. Yksi hulluuden innoittaja on ollut netin Youtube- ja vastaavat nettivideosivustot, missä on muiden maiden tapaan yleistynyt kaahailu videopätkien levittäminen – tietynlainen rehvastelu hulluudella. Oppi on tullut Suomeen länsinaapuristamme Ruotsista. Ensin myyntiin tuli yleisillä teillä kuvatut hurjastelu DVD:t ja tämän jälkeen tavallisten nuorten kännyköillä kuvaamat nettivideot. Netin videopätkissä hurjastelijat kaahaavat nopeusmittarien äärirajoilla ja kisaavat vaarallisimpien temppujen tekemisellä. Nettiin onkin syntynyt eräänlainen kaahailijoiden alakulttuuri, jossa he voivat ihannoida toistensa touhuja. Yhtenä tekijä – näiden myötä – kaahailusta on tullut liikenneturvallisuuden kannalta todella merkittävä ongelma.

Asian vakavuus on nyt huomioitu. Poliisi käynnisti kuluneella viikolla esitutkinnan toisessa kaahaustapauksessa, joka tapahtui Lieksassa. Nuorukainen oli kuvannut kaahailuaan, jonka jälkeen hän oli laittanut videopätkän hurjastelustaan suositulle Youtube-nettisivustolle jakeluun. Lieksalainen nuorukainen oli ajanut pahimmillaan yli 200 kilometrin tuntivauhtia. Tämä tarkoittaa vauhtia, missä auto kulkee sekunnissa yli 55 metrin matkan. Auton pysäyttäminen olisi vaatinut satojen metrien jarrutusmatkaa, kun kuljettajan reaktioaika lasketaan mukaan. Kyseessä oli siten äärimmäisen törkeä liikenteen vaarantaminen. Onneksi tällä kertaa vahingoilta vältyttiin. Tällainen kaahailija-alakulttuurin syntyminen on omiaan ruokkimaan vaarallista liikennekäyttäytymistä entisestään.

****

Yhteiskunnan kannalta hurjasteluun on puututtava voimakkaalla otteella. Mielestäni ensi askeleena on poliisin välitön puuttuminen kaahailuun paikkakuntatasolla, sillä esimerkiksi Kuortaneella kyseessä oli monelta osin paikallinen ilmiö. Jatkon kannalta on kuitenkin syytä selvittää myös esimerkiksi kaahailijoiden ajoneuvojen takavarikoiminen valtiolle, jolloin nuorukainen saattaisi miettiä kaksi kertaa tekemisiään – jo etukäteen.

Opettajana pidän tärkeänä myös kouluissa annettavaa liikennekasvatusta, jota on tältä osin syytä tarkistaa. Nykyinen liikennelainsäädäntö lähinnä sakkorangaistuksien muodossa, on osoittautunut sekin aivan liian heppoiseksi pelotteeksi.

Mutta mikä tärkeintä poliisin resurssien osalta on tulevaisuudessa pidettävä kiinni määrärahojen riittävyydestä. Poliisien määrä on päätetty pitää vuoden 2002 tasolla, mutta hallinnon sisäiset muutokset ovat kuitenkin vieneet poliisin resursseja pois operatiivisesta toiminnasta eli kenttätyöstä teiltä ja kaduilta, mutta myös rikostutkinnasta viime vuosien aikana. Tilanne on kestämätön eikä siihen ole puututtu.

Lisäksi poliisin alueellinen määrärahajako on muuttanut poliisien määrän jakautumista eri puolilla maata. Tämän myötä etäisyydet poliisipartioihin ovat kasvaneet huolestuttavan pitkiksi. Omalla seudullammekin Hämeessä on eripuolilta tullut tietooni tapauksia joissa kaahailijat ja myös rattijuopot ovat saanet jatkaa matkaa rauhassa yhteydenotoista huolimatta. Poliisilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta ehtiä paikalle ajoissa estämään ja ennaltaehkäisemään uhkaavia murhenäytelmiä. Ulosajoja on ollut lukuisia – osassa syynä käsittämätön hurjastelu ja osassa tehosteena rattijuopumus.

Kaikkien edellä mainittujen muutosten keskellä on kuitenkin edelleen oltava selvää, että koko maassa on kansalaisten turvallisuus taattava nyt ja tulevaisuudessa. Sen eteen on uuden hallituksen toimittava määrätietoisin ottein. Suunta onkin heti alussa oikea. Tuoreimmassa 25.5. annetussa esityksessä valtion vuoden 2007 lisätalousarvioksi hallitus esittää tietynlaisena nopeana hätäapuna nimittäin ensi tilassa 0,6 miljoonan euron lisämäärärahaa poliisien palkkaamiseksi. Hyvä alku – mitä tietä tulee jatkaa.

Timo Heinonen
kansanedustaja

Kommentit