Rinteen hallitus jakaa miljardeja velkarahaa ja valtionomaisuuden myyntituloja käyttötalouden tilkkeeksi – Olisiko ministereiden avustaja-armeija iloinnut vielä paremmasta budjetista jos olisi jakanut vielä enemmän?

Blogi, keskiviikkona 18.09.2019

Antti Rinteen vasemmistohallituksen ensimmäinen budjetti jakaa rahaa varsin paljon ja myös erittäin hyviin kohteisiin. On varmasti hyvä korottaa pienimpiä eläkkeitä ja erityisesti panostaa lapsiin ja nuoriin, koulutukseen ja osaamiseen. Näistä kohteista voi hallitusta hyvällä mielellä kiittää.

Kuva: Valtioneuvosto

Ongelma on vain se, että tätä nyt jaettavaksi päätettyä rahaa ei yksinkertaisesti ole. Kaikki nämä sinänsä hyviin kohteisiin menevät panostukset tehdään lisää valtion velkaa ottamalla ja toisaalla myymällä valtionomaisuutta muutaman vuoden käyttötalouden menojen katteeksi. Osa panostuksista näytettiin tehden kuin hölmöläisen peiton kudonta konsanaan. Leikataan siis toisaalta koulutuksesta ja siirretään rahaa sinne missä sen uskotaan eniten tuovan pisteitä. Heikommat ja hiljaisemmat siis kärsivät.

Lisää rahaa uutiset kertoivat riittävän myös ministereiden lisäavustajien palkkaamiseen ja valtiosihteereiden palkkoihin. Eilen kun Rinteen budjetti julkistettiinkin niin lähes sadan erityisavustajan tarpeellisuus huomattiin – jokainen twiittasi ja viestitti innoissaan kuinka hyvin Rinteen hallitus osaa velkarahaa jakaa sinne ja tänne.

Perustellusti voi siis kysyä, että olisivatko ministerit ja heidän avustajansa vieläkin iloisempia ja tyytyväisempiä jos olisivat päättäneet ottaakin velkaa vielä muutaman miljardin lisää? Tällä logiikalla se olisi ollut vielä tätäkin ”parempaa” politiikkaa.

Tilanne on siis enemmän kuin huolestuttava. Hyvä työllisyyskehitys on nyt pysähtynyt työministeri Timo Harakan (sd) kaudella. Työttömyyskään ei enää ole laskenut. Edeltäjän Jari Lindströmin ja Sipilän hallituksen aikana kuitenkin syntyi lähes 140 000 uutta työpaikkaa ja kaikki työttömyys väheni – pitkäaikaistyöttömyys jopa puolittui. Nyt suunta näyttää olevan toinen.

Samaan aikaan myös verotus tulee kiristymään rajusti. Ahkerien tavallisten työtä tekevien suomalaisten työnverotus kiristyy ensi vuonna ja ostovoima heikkenee. Tilannetta pahentaa edellee sekin, että monet välilliset verot kiristyvät samaan aikaan. Esimerkiksi bensan ja dieselin veroja kiristetään niin paljon, että korotus bensapumpulla on noin 6,5 senttiä litralta. Tämä nostaa monen työmatkalaisen ja maaseudulla asuvan kuluja sadoilla euroilla. Ja niin kuin aiemmin kirjoitin niin tämä tulee näkymään myös mm. ruuanhinnassa ja lämmityksessä. Yhden rekan kustannukset nousevat tämän myötä noin 8500 euroa. Se on valtava lisäkulu. Eilen tuli vielä lisätietoa, että hallitus tekee isoja muutoksia myös parafiinisen dieselin tukiin ja tämä nostaa hintoja vielä lisää. Matkustaminen, mutta myös yritysten logistiikka kallistuu vielä lisää ja tämän myötä myös tavaroiden, tuotteiden ja palveluiden hinnat. Eilen tehdyt päätökset korottavatkin polttoaineiden hintoja ei siis vain 6,5 sentillä litralta vaan arvioiden mukaan nyt jo reilulla 10 sentillä litralta. Lasku on karu.

Näin siis Rinne petti vielä 15.8.2019 Ylellä antamansa lupauksen siitä, että suomalaisten ostovoima yleisesti ottaen kehittyisi parempaan suuntaan. Nyt ostovoima leikkautuu rajusti ja pahentaa heikkenevää talouskehitystä edelleen.

Vaikka budjetissa Vihreät pettivätkin nuorille antamansa koulutusmiljardilupauksen niin kiitosta täytyy antaa osaamisen ja koulutuksen lisäpanostuksista Keskustalle. Korkeakouluista vastaava keskustan ministeri Hanna Kosonen väänsi lopulta työvoiton ja korkeakouluille edes sen mitä koulutusmiljardista oli hallitusneuvotteluissa luvattu. Luvattu jää kaiken kaikkiaan neljäs osaan ja korkeakoulujen kohdalla muutamaan kymmeneen miljoonaa, mutta parempi senkin kuin ei mitään.

Vähän nämä ovat kuitenkin edelleen tällaisia ”kehitetään” ja ”valmistellaan” -tyyppisiä panostuksia. Esimerkiksi hallitus kertoo, että ”Peruskoulun ja varhaiskasvatuksen laatua parannetaan ja oppivelvollisuuden laajentamisen valmistelua jatketaan. Lasten ja nuorten maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulupäivien yhteydessä kehitetään.”

Kiitosta annan myös siitä, että subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus poistetaan ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja pienennetään 1.8.2020 alkaen. Uudistuksen myötä varhaiskasvatuksen suhdeluku paranee yli 3-vuotiaiden osalta yhden suhde seitsemään. Näin moni kunta jo aiemmin tekikin myös me Lopella. On hyvä palauttaa tilanne nyt ennalleen kun tilanne sen mahdollistaa.

Kiitosta annan myös siitä, että puolustusministeri Antti Kaikkonen jatkaa hyvällä edeltäjänsä Jussi Niinistön viitoittamalla tiellä. ”Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoihin ehdotetaan vuodelle 2020 5,5 miljoonan euron korotusta henkilö- ja tehtävämäärän lisäämiseen sekä kertausharjoitusten määrän lisäämiseen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen uuteen toimintamalliin. Korotus nousee vuoteen 2023 mennessä 10 miljoonaan euroon. Merivoimien Laivue 2020 -hankkeen menoihin varaudutaan. Ilmavoimien monitoimihävittäjien hankintaan osoitetaan kehyskaudella yhteensä 4,5 miljardia euroa. Hankkeilla korvataan meri- ja ilmavoimien vanhenevaa kalustoa ja varmistetaan puolustuksen suorituskykyä.”

Eli ei niin huono ettei jotain hyvääkin. Mutta huolestunut olen siitä, että valtion velanotto jälleen kääntyy kasvu-uralle. Puolueettomilta arvioijilta onkin jo tullut huolestuneita viestejä ja varoituksia siitä, että olemme pahasti menossa kohti samaa tilannetta missä olisimme ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Silloin ei voinut enää olla tekemättä. Nyt onkin surullista jos tilanteessa missä kaikki avaimet olisivat omissa käsissä hyvä talouskehitys ”sössitään” omilla vastuuttomilla toimilla.

Tulemme Kokoomuksen toimesta esittämään oman vastuullisen ja kasvua ja työllisyyttä tukevan vaihtoehtobudjetin syksyn aikana. Vaihtoehtoja nykyiselle velkarahalla elämiselle siis on.

Kello 22.03 ja sängyssä. Pitkä päivä ja monenlaista tänäänkin. Hallituksen budjettiesitys paljastaa koko ajan uusia hulluuksia ja tuntuu, että nyt mennään kyllä kovaa vauhtia kohti päin seinää. Yrittäjät todella huolissaan ja myös lapsiperheet ja monet palkansaajat. Sotku näyttää olevan sitä sakeampi mitä enemmän siellä hallituksen pöydässä on avustajia ja puolueitakin. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

 

Kommentit