Moottoriurheilu on ollut osa elämääni jo lapsesta lähtien. Jos kotikunnassa sijaitsee Räyskälä, niin silloin se oli 80-90 -luvulla ihan normaalia, että Vauhtipuistoon ja jokkiskisoihin mentiin. Ja kun isäni vielä toimi Lopen Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana ja oli mukana talkoissa ja tekemässä, niin tottakai minä olin pikkupoikana mukana. Monet kerrat olenkin pohtinut, että olisiko motorsport vielä palautettavissa Lopen Räyskälään? Toivottavasti joskus.
Mutta puoliksi työksi moottoriurheilu muuttui minulla 2000-luvun alussa. Aloitin silloin MTV3:n Motorforumin toimittajana ja kisojen selostajana. Viime loppukesästä Jyväskylän MM-rallin selostajana tuli täyteen jo 20 vuotta ja mukavaa tämä on ollut myös nykyisen leipätyöni vastapainona.

Riihimäki rallissa 2015 yhdessä ystäväni Ari Laivolan kanssa.
Usein kysytään, että onko taustastani jotain hyötyä sitten eduskunnassa tai toisin päin? Vastaan: Molemmin päin. Paraikaa meidän hienoa lajiamme nimittäin haastetaan monesta suunnasta. Moottoriurheilu kyllä on aina vastannut vastuullisesti haasteisiin esimerkiksi uuden teknologian kehittäjänä ja myös modernien liikenneturvallisuutta lisäävienkin innovaatioiden tekijänä. Moottoriurheilun kautta arkeen ovat tulleet turvavöistä ja luistonestosta lähtien lähes kaikki tämän päivän jutut. Nyt kuitenkin moottoriurheilua haastetaan jälleen uudellakin tavalla. Tuoreimmat huolet liittyvät ELY:jen tekemiin nastarengaskieltoihin siirtymillä ja esimerkiksi enduroa haastaviin ajokieltoihin pohjavesialueilla. Jos tällaiset päätökset yleistyvät ja valtaavat alaa, niin lajiemme tulevaisuus on toden teolla uhattuna. Esimerkiksi näiden parissa olen saanut viime aikoina tehdä hyvää yhteistyötä kilpailujen järjestäjien kanssa. Pidetään siis yhtä ja huolta, että vastuullisesti järjestettyinä kilpailutoimintamme voi jatkua tulevaisuudessakin. Minuun siis saa aina olla yhteydessä.
Ja haastaahan koronakin myös näitä meidän tapahtumiamme. Tätä kirjoittaessa näyttää selvältä, että yleisöjuttuja ei Riihimäki Rallin parissa päästä järjestämään. Rallihan on perinteisesti parasta penkan päällä, mutta nyt joudumme seuraamaan kisaa toisin. Ja onneksi tämänkin rallin parhaat tapahtumat nähdään vielä Ylen SM-rallilähetyksessäkin. Palataan penkalla sitten taas, kun korona helpottaa.
Moottoriurheilu siis tarvitsee puolestapuhujia, mutta ennen muuta tekijöitä. Lupaan tehdä jatkossakin. Mutta nyt hienoa rallia ja tervetuloa Lopelle kotikuntaani. Tiemme tarjotkoon nyt parastaan Rallin SM-sarjan parhaimmistolle.
Timo Heinonen
kansanedustaja
moottoriurheiluselostaja
Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja