Riihimäen TOIVO LAUANTAI Merkoksella Ilmapallot ja kuuma mehu tekivät kauppansa

Uutiset, lauantaina 03.03.2007

Riihimäen seutukunnan yksi eduskuntavaalien päätapahtumapäivä 3.3. Toivo Lauantai –käynnistyi Merkoksen liikekeskuksella, kun alueen kokoomuslaiset tempaisivat yhdessä eduskuntavaaliehdokas Timo Heinosen kanssa. Juuri laajentunut ostoskeskusalue veti väkeä hyvin ja kokoomuksen teltalla vieraili iltapäivän aikana yli kolmesataa kävijää. Kuuma mehu, ilmapallot ja karamellit tekivät kauppansa ja mukavassa talvisäässä keskustelukin oli vilkasta.

– Satuimme paikalle loistavana päivänä. Alueelle avattiin juuri uusia liikkeitä ja nyt väkeä oli liikkeellä todella runsaasti, kertoivat teltalla ahkeroineet Heinosen tukiteamin jäsenet.

Viiden tunnin aikana kokoomuksen eduskuntavaaliteltalla jaettiin monta sataa kaasupalloa ja keskustelu kävi vilkkaana.

– Oli oikein mukava tunnelma. Tuttuja aiheita keskustelussa esille nousi ja nyt paljon myös seutukuntamme asioita. Ihmiset halusivat mm. tietää missä kunta- ja palvelurakennehankkeessa Riihimäen seutukunnalla mennään ja miten kuntaliitosselvitys etenee, kertoi Timo Heinonen ja muistutti jälleen, että yhteistyötä kunnat tulevat joka tapauksessa jatkamaan ja syventämään ja mahdollinen kuntaliitos on vasta selvittelyn alla ja sen arvo- ja muu keskustelu vasta järkevää sitten kun selvityksen myötä edut ja haitat on tiedossa.

-Itse toivon, että saamme Riihimäen ja Hyvinkään talousalueella yhteistyön toimimaan ja luottamuksen ilmapiirin aikaan. Hyvästä yhteistyöstä hyötyy koko talousalueemme. Tässä kannattaa minusta kehittää myös yhteistä suunnitelmallisuutta mm. päivähoidon, koulujen ja asuinalueiden suunnittelussa. Tästä asiasta pitäisi keskustella mielestäni huomattavasti enemmän.

Yhtenäinen asevelvollisuus tärkeä

Keskusteluissa esille nousi myös Suomen turvallisuustilanne ja –politiikka. Heinonen muistutti, että hän on ehdottomasti yleisen ja yhtenäisen asevelvollisuuden kannalla tulevaisuudessakin tapahtuu sitten puolustusjärjestelmässämme mitä tahansa.

– Yhtenäisestä asevelvollisuudesta nousee maamme korkea maanpuolustustahto ja se on tärkeä pienelle maalle, totesi Heinonen paikalla.

Heinosen mukaan Suomen maanpuolustusta on kuitenkin jatkuvasti kehitettävä arvioimalla laaja-alaisesti Suomen edun toteutuminen. Heinoselta kysyttiin päivän aikana useampaankin kertaan Natokantaa.

– Kokoomus ei ole Suomea Natoon viemässä sen enempää kuin keskusta ja SDP:kään. Minun mielestä maamme tulee kuitenkin säilyttää Nato-optio ja olla valmis myös käyttämään sitä, jos olosuhteet muuttuvat tavalla, joka ajankohtaistaa jäsenyyden. Kaikessa tapauksessa Nato-jäsenyys vaatii Suomessa varsin laajaa kansallista yhteisymmärrystä ja kansanäänestystä, painotti Heinonen.

Kokoomuksen gallup-luvut loivat hyvää intoa

Useammat teltalla pysähtyneet ilmaisivat tyytyväisyytensä tuoreista kokoomuksen kannatusluvuista. Kuukaudessa kokoomus on nostanut kannatustaan 1,6 prosenttia ja todennäköisesti on jo noussut maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

– Kampanjanne on ollut hyvä. Iloinen ilme ja hyvä henki näkyy Riihimäellä, huikkasi ohi kauppakassien kanssa kiirehtinyt rouva ja jatkoi: -Tsemppiä Timppa.

Riihimäen Toivo Lauantai jatkuu vielä lauantai-iltana kello 20-22 Riihimäen yökerho Yövuorossa. Mukana Hämeen Yössä –kiertueen avauksessa esiintyy mm. Timo-Taikuri ja Käsityöläiset duo Mica ja Anssi. Tilaisuuteen on vapaapääsy.

Kommentit