Eri puolueiden kansanedustajaehdokkaita oli kutsuttu Hämeenlinnan kauppakeskus Tavastilaan lauantaina 3.3. esittäytymään ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Eduskuntavaali-tori nimellä kulkenut päivä keräsikin paikalle hyvin väkeä ja keskustelu oli vilkasta. Ilmassa alkoi olla loppukirin makua. Kokoomusta tilaisuudessa edustivat Sari Rautio, Pentti Kaivosoja ja Timo Heinonen.
– Nyt meidän pitää saada eduskuntaan sellainen ryhmä kansanedustajia, jotka pystyvät yhteistyöhön yli puoluerajojenkin ja näkemään koko Kanta- ja Päijät-Hämeenkin edun. Vastakkainasettelu ei tässäkään ruoki mitään ja jos kansanedustaja vain tuijottaa omaa napaansa ja omaan seutukuntaansa emme silläkään saa parasta tulosta aikaiseksi. Jos me tällä alueella kinaamme niin joku kyllä tierahat ja muut rahat ottaa, totesi kansanedustajaehdokas Timo Heinonen Tavastilassa.
Heinosen mukaan on tärkeää, että vaalipiiristä saadaan eduskuntaan mahdollisimman kattava ja laaja joukko hyviä edustajia. Hän kehuikin kokoomusjoukon laajaa osaamista monisanaisesti.
– Itselleni löytäisin tästä joukosta monta hyvää ehdokasta ja uskon, että niin löytää moni muukin. Yhteishenki ehdokasjoukkomme kesken on ollut vahvaa ja yhteisiä tilaisuuksia on ollut enemmän kuin ennen. Itse tulen vielä kampanjoimaan useammankin eri ehdokkaan kanssa yhdessä ympäri laajan vaalipiirin ja me uskomme, että se yhdessä tekemisen meininki on paras vaaliase.
– Toivotaan, että saamme nyt eduskuntaan kokoomuksesta hyvät kansanedustajat Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä. Ja nyt se näyttääkin siltä. Lahden seudulta, Hämeenlinnan seudulta, Forssan seudulta ja Riihimäen seudulta eikös se olisi siinä. Ja se viides sitten otetaan reilulla ja fiksulla kampanjalla, loi Heinonen uskoa hyvää tulokseen.
Opintotuki vaatii pikaista remonttia
Heinosen kampanjan yksi tärkeä kärki nuorten ja opiskelijoiden puolesta puhuminen ja tekeminen on saanut vahvan vastaanoton. Opiskelijat ovat pettyneet Vanhasen hallituksen toimiin tai toimimattomuuteen ja nyt haetaan selkeästi muutosta tälle linjalle. Lauantainakin Tavastilassa Heinosen puheille tuli useita nuoria ja opiskelijoita, jotka olivat löytäneet ehdokkaansa netistä ja nuorten lehtien mainoskampanjoista.
– Esille nousi nämä opiskelijoiden todelliset ongelmat eli opintotuen täysremontti, vapaantulon rajan poistot ja vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen ja myös ajatukseni yliopistojen pääsykokeiden järjestämisestä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Nuorista moni oli lukenut tavoitteeni netistä ja tulivat juttelemaan niistä, kertoi tyytyväinen Heinonen Hämeenlinnan Eduskuntavaali –torin päätteeksi matkalla Riihimäelle Merkoksen Toivo Lauantai -tapahtumaan.
Hämeenlinnasta Heinonen jatkoi matkaa tiukan siirtymän myötä Riihimäelle kokoomuksen suuren Toivo Lauantai –tapahtumaan kauppakeskus Merkokseen. Paikalla on Riihimäen seudun kokoomuslaisia yhdessä Heinosen kanssa jakamassa ilmapalloja ja tarjoamassa Kahvila Korva –hengessä kupin kahvia ja korvapuusteja. Toivo Lauantai jatkuu vielä illalla Timo Hämeen yössä –kiertueen avauksella yökerho Yövuorossa, missä esiintyy Pikkukakkosestakin tuttu Timo-Taikuri ja Käsityöläiset duo Mica ja Anssi. Tilaisuuteen on vapaapääsy kello 20-22.