Aamulla hieraisin silmiä lukiessani Hämeen Sanomia. Lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin minun olevan ”Vaalipiirimme reiluin”. Totta kai myönteinen uutinen mediassa nykyaikana aina lämmittää ja laittoi se itsenikin selvittämään mistä oikein on kyse.
Kyse siis Globbarien edustajaseurannasta ja he antavat eduskunnasta tehdystä työstä, sanoista ja teoista, pisteitä eli ”peukkuja”. Edustajaseuranta.fi -sivusto kertoo siis äänestäjille, kuka toimii aktiivisesti paremman maailman puolesta. Globbarien mielestä meidän kansanedustajien tekojen pitää olla helposti äänestäjien nähtävillä ja siitä olen täysin samaa mieltä. Ja on hyvä, että meidän ihan tavallista arkea, työtä eduskunnassa, seurataan ja myös siitä raportoidaan. Usein tilastot kun tässä työssä tuppaavaat olemaan sellaisia, että kuka oli paikalla ja kuka ei. Sen vuoksi Globbarit seuraa silmä kovana edustajien päivittäistä työtä ja kertoo äänestäjille, kuka todella toimii.
Saipas tuo Hämeen Sanomien uutinen sateisen päivän jälkeen tähän aamuun hymy huulille. Toki eilinen ampumaratatapahtumammekin edelleen saa hykertelemään tyytyväisyyttä. Tullut aivan valtavasti palautetta mukanaolleilta ja aika monta sellaistakin viestiä, että ”minäkin haluan ensi kerralla mukaan”. Näin tehdään ja keksitään taas jotain uutta.
Nyt siis aamukahvia Lopella. Tänään eduskunnassa jatketaan ja luvassa pitkä päivä. Taas siis mennään.
…
Suomalaiset suhtautuvat metsästykseen myönteisesti.
Tämä Riistakeskuksen tuore uutinen tai tutkimus osuu eilisen tapahtumani kanssa niin hyvin nappiin, että hieman sitä täälläkin haluan kommentoisa. Enemmistö meistä suomalaisista suhtautuu siis metsästykseen myönteisesti. Suomen Riistakeskuksen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan samaan aikaan kun mMyönteinen suhtautuminen metsästykseen on lisääntynyt niin kielteinen suhtautuminen vähentynyt vuoteen 2004 verrattuna.
”Tutkimuksen tavoite oli selvittää suomalaisten suhtautumista metsästykseen ja verrata soveltuvin osin suhtautumisen muuttumista vuoden 2004 tutkimukseen nähden. Tutkimusta varten haastateltiin 15 – 79-vuotiaita suomalaisia, joista 13 prosentilla oli omia metsästyskokemuksia. Tutkimuksen mukaan enemmistö (61 prosenttia) suomalaisista suhtautuu metsästykseen myönteisesti, 26 prosenttia neutraalisti ja 13 prosenttia kielteisesti.”
”Metsästykseen suhtaudutaan nyt myönteisemmin kuin koskaan jo vuodesta 1986 aloitettujen mielipidetiedustelujen aikaan.”
”Vain suurpetoeläinten metsästykseen suhtaudutaan kokonaisuudessaan hieman kriittisemmin kuin vuonna 2004. Yleinen kanta on silti edelleen se, että myös suurpetokantoja on voitava säädellä metsästyksellä. Yleensäkään metsästyksen ei koeta vaarantavan riistaeläinkantoja. Tässä asenneilmasto on samanlainen kuin vuoden 2004 tutkimuksessa. Myönteisimmin suhtaudutaan hirvieläinten metsästykseen. Yleisestä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta metsästys sijoittuu luonnonvarojen hyödyntämiskeinona selvästi marjastuksen, kalastuksen ja sienestyksen jälkeen.”
”Jokaisen tutkitun riistalajin osalta nähdään, että myönteisesti niiden metsästykseen suhtautuvia on enemmän kuin kielteisesti suhtautuvia. Hirvieläinten metsästykseen myönteisesti suhtautuvia on peräti kolme neljästä suomalaisesta. Miesten suhtautuminen on naisia myönteisempää kaikkien riistalajien metsästyksen osalta.”
”Metsästyksen tarkoitukseksi ei suomalaisilta vastaajilta löydy selkeän yksiselitteistä vastausta. Viidennes pitää metsästyksen tarkoituksena riistan pyyntiä ruoaksi, vajaa viidennes metsästysvietin toteuttamista, ulkoilua ja liikuntaa tai henkistä virkistäytymistä. Riistan pyynti ruoaksi korostuu erityisesti alle 30-vuotiaiden vastauksissa.”
”Metsästäjät nähdään edellistä tutkimusta useammin myös luonnonsuojelijoina. Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että metsästäjät noudattavat metsästyksestä annettuja säännöksiä, mielipide on tässä asiassa muuttunut kuitenkin kriittisemmäksi.”
”Suomalaisista enemmistö tuomitsee suurpetojen salametsästykseen. Kuitenkin lähes joka viides hyväksyy suurpetojen salametsästyksen, jos laillisia pyyntilupia ei saada. Hieman yli puolet haastatelluista on sitä mieltä, että pihapiiriin tulleen suurpetoeläimen saa tappaa. 34 prosenttia on sitä mieltä, että susia on liikaa, 41 prosenttia on toista mieltä.”
”Helsingissä ja Uudellamaalla asuvat suhtautuvat metsästykseen yleisesti muualla asuvia kielteisemmin, erityisen korostuneesti näin on tilanne suurpetoeläinten metsästyksen osalta, sillä 40 prosenttia Helsingissä tai Uudellamaalla asuvista kertoo olevansa kielteisellä kannalla.”
”Tutkimuksessa kysyttiin myös vastaajien karhu- ja susipelosta. Karhua pelkää 46 prosenttia haastatelluista suomalaisista, sutta 47 prosenttia. Karhun pelko on yleisintä länsi-, itä- ja pohjoissuomalaisten keskuudessa, sutta pelätään keskimääräistä useammin Länsi-Suomessa. Metsästäjät pelkäävät enemmän karhua kuin sutta.”
Mielenkiintoinen tutkimus ja vahvistaa sitä käsitystä mikä minullakin on. Me suomalaiset pidämme arvokkaana ja tärkeänä riistanhoitoa ja metsästystä ja ymmärrämme hyvin sen mikä yhteys ylisuurilla hirvikannoilla on liikenneonnettomuuksiin tai susi- tai muilla petokannoilla yleiseen turvallisuuteen pihapiireissä.
….
Kello 22.05 ja kämpille. Pitkäksi venyi päivä ja tänään keskustelussa mm. Valtioneuvoston Elintarviketurvallisuusselonteko. Vaikka meillä EU:ssa kuoleekin vuosittain vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin 25 000 ihmistä vuosittain niin meillä Suomessa tilanne parempi. Mutta selonteossa kuitenkin todetaa, että ruuan mukana leviävät epidemiat ja esimerkiksi antibiootteja kestävät bakteerikannat tulevat olemaan meillä Suomessakin pian ongelma. Mutta fakta on sekin, että edelleen olemme ruokaturvallisuudessa maailman kärkeä vaikka tänäänkin uusia huolestuttavia uutisia ruoistamme saatiin. Nekin uutiset toki vientiruuasta. Onneksi niin.
Itse nostin keskustelussa edelleen esille ruuan alkuperämerkintöjen pakollistamisen ja myös sen, että lähiruuan asemaa kilpailutuksissa pitää pystyä tukemaan. Meillä on todettu hullunruohoa ulkomailta tuodussa papu-siemenkasvissekoituksessa ja sitä on joutunut nyt myös koulujen ruokiin. Pitää kysyä, että pitääkö vielä tällaisenkin jälkeen aina valita se halvin ruoka vai voisiko valita myös hyvää ja puhdasta ruokaa. Minusta kilpailutuslainsäädännön pitää se sallia ja jos ei salli niin tällaisten sotkujen jälkeen sitä pitää muuttaa niin, että puhdastakin ruokaa voidaan suosia.
Hyvä keskustelu kaiken kaikkiaan ja hienoa, että nykyinen maatalousministerimme Jari Koskinen on ottanut tämän ruoka-asian todesta ja tekee ensimmäisenä nyt työtä mm. juuri tuon ruuan alkuperämerkintöjen vahvistamiseksi ja myös luomu- ja lähiruuan vahvistamiseksi. Niistä tai tästä työstä Jarille suuri plussa.
…
Päivällä eduskunnassa normaalikokoustahti ja sitten iltapäivällä vielä hevosalan väkeä tapaamassa kuntaministeri Henna Virkkusta ja minua teemalla kunnat ja hevoset. Aiheen parissa on syytä jatkaa työtä ja olen täysin samaa mieltä, että hevospaikat pitää pystyä turvaamaan myös kasvavilla alueilla ja kehittää alueita nimenomaan niiden omien vahvuuksiensa kautta.
Mutta nyt kello jo kovin paljon. Huomenna aamusta jatkamme. Ajattelin aamulla ottaa hieman kantaa jälleen koulumaailman kysymyksiin ja älyttömyyksiin. Huomenna aloitetaan sillä.
Niin ja tänään aloitin myös kollegani keskustan Tuomo Puumalan kanssa yhteisen lakialoitteemme nimien keruun. Tulemme jättämään tässä vielä touko-kesäkuun aikana yhteisen lakialoitteemme joka tähtää siihen, että törkeät lapsten seksuaalirikokset eivät vanhentuisi rikoksina koskaan. Uskomattoman vastaanoton aloitteemme sain. Ehkä ennätysajassa viitisenkymmentä nimeä mukaan ja huomenna jatkamme. Keskusta-kokoomus -yhteistyö siis toimii ja hyvin.