RAY:n saattohoittoa – Uusi Veikkaus jakaa pian miljardin vuodessa yhteiseen hyvään

Blogi, keskiviikkona 25.01.2017

Viime vuonna maassamme toimi vielä kolme erillistä peliyhtiötä. Itse sain toimia niistä yhden RAY:n varapuheenjohtajana. Samaan aikaan kun RAY eli Fintoton ja Veikkauksen kanssa viimeistä toimintavuottaan teimme rinnalla koko ajan uutta yhtä peliyhtiötä. Tämän vuoden ensimmäisenä päivän maamme kolme rahapeliyhtiötä yhdistyivät. Uuden Veikkauksen muodostivat Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys RAY sekä Fintoto.

Uuden Veikkauksen pelituotot jaetaan jatkossa niin, että urheilu, kulttuuri, tiede ja nuorisotyö saavat 53 prosenttia, terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen ohjataan 43 prosenttia ja hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistäminen neljä prosenttia. Kun uusi peliyhtiö menestyy niin edunsaajatkin saavat enemmän rahaa. Yhteensä avustuksia jaetaan jatkossa vuosittain lähes miljardi euroa. Toivottavasti pelituottomme pysyy tällaisena ja kehitys vakaana ja hyvänä ja ennen muuta vastuullisena.

Tänään kävimme RAY:n puheenjohtajiston kanssa läpi viimeisiä työnsä päättäneen yhdistyksen asioita. Ensi viikolla viimeinen tilinpäätös ja se itseasiassa tulee olemaan koko RAY:n 70-vuotisen historian paras. Emme siis jääneet jäähyväisvuotenakaan laakereille lepäämään vaan erinomaisen hyvä henkilöstömme teki täysillä työtä, että jaettavaa saatiin järjestöillekin ennätyspotti. Viimeisestä RAY:n jaosto jo viime vuoden puolella täällä blogissanikin kirjoitin eli jos se enemmän kiinnostaa niin kurkatkaapa sieltä.

Helsingin Casinolla viimeinen RAY:n puheenjohtajisto. Ensi viikolla tilinpäätöshallitus ja sitten enää yleinen kokous. Ja tämän jälkeen RAY on hienoa ja tuloksekasta historiaa ja kaikki kolme vanhaa peliyhtiötä haudattu ja uusi Veikkaus täydessä vedossa.

….

Helsingistä sitten Riihimäen kautta takaisin Lopelle. Huomenna Finnairin siivin Lappiin ja Rovaniemen Kokoomusta tsemppaamaan vaali-iltaan.

Kommentit