Yleisradion Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyssä kansanedustaja Timo Heinonen ilmaisi huolensa asuntojen kovasta hinnannoususta. Heinonen etsi keskustelussa asiaan ratkaisuja ja nosti ehdottomaksi ykköstoimenpiteeksi riittävän asuntotuotannon.
– Kyllähän asia menee niin, että kun jotain tuotetta on vähemmän tarjolla kuin on kysyntää niin hinnat nousevat. Näin se toimii asuntomarkkinoillakin. Tarvitsemme useamman vuoden asuntotuotannon ohjelman niin, että vuosittain rakennetaan vähintään 30 000 uutta asuntoa, linjasi Timo Heinonen.
Timo Heinonen totesikin, että laman syvimmälläkin hetkellä asuntorakentaminen onnistuttiin pitämään kohtuullisella tasolla. Rakennusliikkeet lähes lopettivat uusien asuntojen rakentamisen, kun taantuma iski syksyllä 2008. Elvytysrahalla asuntorakentaminen säilyi kuitenkin lähes lamaa edeltäneellä tasolla, mutta tämä taso ei enää riitä.
– Nyt tarvitaan näitä yli 30.000 asunnon valmistumisvuosia monta peräkkäin. Nopeaa ratkaisua asuntojenhintojen ylikuumentumiseen ei yksinkertaisesti ole olemassa.
Asuntojen hintojen nousu jatkui hurjana viime vuoden loppupuolella.
Helsingissä hinnat nousivat ennätystahtia jopa yli kevään 2008 ennätysten.
– Samaan aikaan pitää tehdä toimia, että valvonta on rakentamisalalla riittävää ja myös työehtoja noudatetaan. Tarvitaan laajasti toimenpiteitä ja niiden vaikutus asuntojen hintoihin näkyy hitaasti, totesi Heinonen ja muistutti, että kyllä malttiinkin asuntokaupoissa on nyt syytä.
– No tällainen maalaisjärkinen riskianalyysi voisi olla sellainen, että laskee talouden niin, että lainan pystyy maksamaan vaikka korot nousisivat noin 2-3 prosenttia nykytasosta, laskeskeli Heinonen ja silloin korot olisivat noin 5 prosentissa.