Puolutusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Timo Heinonen: Viranomaisilla pitää olla riittävät keinot valvoa rikollista toimintaa sähköisessä maailmassa

Uutiset, keskiviikkona 14.01.2015

Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen pitää tärkeänä, että Suomen lainsäädäntö pidetään ajantasalla myös verkkomaailmassa. Kyberlainsäädäntöä pohtinut työryhmä antoi esityksensä tänään puolustusministeri Carl Haglundille, missä mm. esitetään Puolustusvoimille ja Suojelupoliisille tiedusteluvaltuuksia verkomaailmaan.

– Tätä asiaa pitää minusta nyt pohtia maamme ja suomalaisten turvallisuuden näkökulmasta. Tilanne on muuttunut nopeasti ja emme ole enää täälläkään turvassa erilaisilta iskuilta ja uhilta. Ja samaan aikaan olemme jo oikeastaan poikkeus valtioiden joukossa siinä, että meillä ei harjoiteta verk­ko­tie­dus­te­lua, toteaa Timo Heinonen.

Heinosen mukaan uusikaan lainsäädäntö ei avaisi verkkoja ja niiden liikennettä vapaaseen seurantaan. Julkisuudessa on annettu asiasta täysin väärä kuva.

– Oikeusvaltiossa tämä toimii tarkkojen sääntöjen kautta. Mutta emme mekään enää ole tällaiselta esimerkiksi kansainväliseltä terrorismiltä turvassa. Viranomaisilla tulee olla riittävät oikeudet ja myös resurssit tiedustella verkkoliikennettä. Esimerkiksi Ruotsissa on onnistuttu estämään useampi terroristi-isku verkkotiedustelun avulla.

Puolustusvoimille on uudessa Kyberturvallisuusstrategiassa annettu tehtäväksi myös kyberpuolustus minkä yksi osa on tietoverkkotiedustelu. Tie­don­han­kin­ta­la­ki­työ­ryh­mä luovutti mie­tin­tön­sä tänään ja seuraavaksi se etenee laajalle lausun­to­kier­rok­sel­le.

– On hyvä, että näistä uusista uhista ja mahdollisuuksista puuttua niihin nyt puhutaan avoimesti. On tärkeää pohtia asiaa yksinlönsuojankin näkökulmasta, mutta niinkin, että ison terroristi-iskun estäminen menee tämän yli. Lopullisesti päätös asiasta tehdään seuraavan hallituksen toimesta.

Kommentit