Puolustusvaliokunta sai selvityksen – Sisäministeri ja Poliisiylijohtaja kertoivat Turunmaan tapahtumista

Blogi, keskiviikkona 26.09.2018

Nostin eilen esille Puolustusvaliokunnassa tarpeen saada selvitys valiokunnalle viime viikonlopun poliisi- ja viranomaisoperaatiosta Turunmaan saaristossa. Kuuleminen järjestyi pikaisesti ja tänään valiokuntaamme informoitiin tapahtumista niin poliisitoiminnasta vastaavan ministerin, sisäministeri Kai Mykkäsen ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen toimesta. Saimme hyvän ja kattavan selvityksen tapahtumista ja varmasti poliisi informoi asiasta tutkinnan edetessä. Meidän kuulemisen osalta asia merkittiin luottamukselliseksi.

Mutta pidin tärkeänä, että saimme puolustusvaliokuntana perusteellisen selvityksen tilanteesta sillä julkisuudessa on talous- ja kirjanpitorikosten lisäksi ollut esillä myös toinen toistaan hurjempia väitteitä suuntaan ja toiseen.

Puolustusvaliokunnassa lisäksi tänään esillä myös ensi vuoden talousarvioesitys Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien osalta ja palaan siihen kokonaisuuteen varmasti tässä vielä joku päivä hieman laajemmin. Nyt seuraavaksi Valtiovarainvaliokunnan Asunto- ja ympäristöjaoston kokous ja budjetti sielläkin johdollani esillä ja iltapäivällä sitten täysistunnossa keskustelussa mm. perustuslain muuttaminen koskien tulevaa tiedustelulainsäädäntöämme. Turvallisuuden saralla siis tapahtunut paljon ja tehdäänkin paljon.

….

Eduskunnassa keskustelussa vielä iltapäivällä harrasteajoneuvorekisteri ja siihen mukaan toivottavasti saatavat kaksipyöräiset. Tarkoitus saada esitys eduskuntaan vielä tänä syksynä. Näin liikenneministeri Anne Berner on lupaillut. Hieno juttu ja vahvasti loppilaista juurta.

Istunnossa puhuin tänään mm. reservipoliiseseista ja käsittelyssä myös tiedustelulakien vaatima perustuslainmuutos. Uskon, että riittävä enemmistö laittaa turvallisuuden nyt ykköseksi ja saamme lain voimaan mahdollisimman pian. Kotimatkalla kävin vielä moikkaamassa partiolaisia. Timo Sinivuori ja kumppanit pitivät erätulia eduskunnan Pikkuparlamentin edustalla. Keskusteluissa esillä mm. retkeily- ja luontoalueemme ja niiden infra. Nyt Lopelle illaksi ja vielä takaisin Helsinkiin myöhemmin illalla. Jaksaa jaksaa…

….

Kello 21.45 ja takaisin Helsingissä. Tänään siis aamulla kasin junalla Riihimäeltä Helsinkiin ja viideltä kotiin ja nyt vielä takaisin tänne. Oli mukava saada kolme tuntia lasten kanssa mennä ja temmeltää ja ei haitannut vaikka iskä metsässä pyörän kanssa kunnon köntsätkin heitti. Mitä isä ei tekisi lasten kanssa ja näin mennään usein. Edes takas ja taas takas.

Huomenna aikainen Veikkauksen kokous ja illaksi Lahden kautta Heinolaan. Nyt siis paras laittaa pää kämpän tyynyyn.

Kommentit