Presidentti Niinistö tapasi presidentti Trumpin – Tapaaminen täydensi Niinistö suurvalta-triplan

Blogi, tiistaina 29.08.2017

Eilinen ilta, Suomen aikaa, oli historiallinen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi vierailullaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin. Hetkeä aiemmin Niinistö tapasi juuri Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Niin kova recordi pienen tai jopa suuremman maan päämiehelle, että sitä katsellaan ympäri maailman jos ei kateellisena niin suurella huomiolla ainakin. Niinistö on palauttanut maamme kiinnostavien ja vaikutusvaltaisten maiden joukkoon jonka ajatuksia halutaan kuulla niin idässä kuin lännessäkin. Meidän kokoiselle maalle ja tällaisessa geopoliittisessa asemassa sijaitsevalle maalle se on enemmän kuin tärkeää. Dialogia äänekkäiden monologien sijaan.

Tapaamisen tärkeyttä kuvasi hyvin sekin, että maataan ravistelevan hirmumyrsky- ja turvakriisinkin keskellä Trump ei perunnut tapaamista vaan raivasi silleen kalenteristaan vielä kiireisemmällä aikataululla lisätilaa. Niinistön tapaamisen merkitystä alleviivasi myös se, että East Roomissa pidettyä lehdistötilaisuutta seurasivat myös varapresidentti Mike Pence, ulkoministeri Rex Tillerson, turvallisuusneuvonantaja H. R. McMaster ja henkilöstöpäällikkö John Kelly.

Valkoisentalon Oval Officessa käydyt keskustelut käsittelivät pääasiassa odotetusti turvallisuuskysymyksiä. Presidentti Niinistö on tällä saralla ollut ratkaisevan tärkeässä roolissa niin Itämeren lentoturvallisuuden, ennen muuta USA:n koneiden lentoturvallisuuden, parantamisessa, mutta myös avain tekijänä etsittäessä ratkaisuja myös kriiseihin Venäjän lähialueilla mm. Ukrainassa. Niinistö on käyttänyt laajasti osaamistaan ja asemaansa näissä tilanteissa ja myös täysimääräisesti sen liikkumatilan mitä EU:n jäsenenä yksittäisellä jäsenmaalla on.

Trump antoi maallemme tunnustusta myös kyberturvallisuuden saralla ja keskusteluissa esille nousi myös Puolustusvoimiemme suuret hankinnat. Ehkä niistä on hyvä todeta, että päätöstä Hornetien korvaavasta suorituskyvystä ei ole vielä tehty vaikka Trump kovasti omia hävittäjiään esillä pitikin. Toivottavasti tämä tapaaminen avaa myös tätä keskusteluyhteyttä vieläkin laajemmin.

Trump kiitti myös maatamme tuesta Yhdysvaltain johtamalle koalitiolle Afganistanissa ja myös osallistumisestamme terrorisminvastaiseen taisteluun. Esillä oli myös ympäristöasiat Ja Niinistö sanoikin mustan hiilen vähentämisen olevan tärkeä  keino arktisen alueen ympäristöongelmien ratkaisemisessa.

Suomen ja Yhdysvaltain välistä hyvää ja tavallisten ihmisten arkipäiväänkin ulottuvaa yhteistyötä kuvasi myös se, että Trump antoi maallemme 100-vuotislahjaksi puoli miljoonaa Fulbright-opiskelijoiden vaihto-ohjelmaan.

Arvokas tapaaminen pienelle maallemme ja vahva osoitus siitä, että maamme kiinnostaa ja osaamistamme arvostetaan.

Mielenkiintoista kuulla kuinka presidentinvaaleihin tähtäävät ehdokkaat Suomessa kommentoivat Niinistön ja Trumpin tapaamista. Uskon, että Vihreiden Pekka Haavisto antaa reiluimman ja rehdeimmän arvion. Vasemmalta laidalta ja keskeltä varmasti kuullaan jotain muuta. Katsotaan ja kuunnellaan.

….

Kello 20.39.

Myönnän. Olin väärässä. Pekka Haavisto lähti laukalle myös arvioidessaan Niinistön ja Trumpin tapaamista. Presidenttipeliksi meni hänenkin arvostelunsa ja aika pahasti ohi kuten myös toisen kritiikkiä kritiikin vuoksi etsineen keskustan Matti Vanhasen puheet. Nyt jo uutisissa Vanhanen hieman otti sanojaan takaisin kai huomattuaan lyöneensä kirveensä kiveen. Niinistön työvierailu Valkoiseentaloon oli ensimmäinen 15 vuoteen ja merkittävä osoitus siitä, että Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hoitanut ulkopolitiikkaan paremmin kuin hyvin ja ennen muuta avaten ovia eikä niitä sulkien tai ryskäten.

Päivä takana. Tänään ehdin hetkeksi seuraamaan entisen kouluni lasten yleisurheilukisoja, mutta muuten päivä puhelimessa ja Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Häme-päivää siis.

Huomenna sitten jatkan vielä toisen päivän päiväkotivierailuja ja käyn Riihimäellä ja Janakkalassa katsomassa päiväkotien ja varhaiskasvatuksen arkea.

Tänään muuten esiteltiin myös eduskunnan peruskorjattu päätalo. Itse istun uudessa salissa kolmosrivillä Ben Zyskowiczin ja Pertti Salolaisen kanssa. Ensi viikolla arki siellä käyntiin ja istuntosalissa aidot ja alkuperäiset kullatut kipsipatsaat. Ne taloon aikaan ensi tehtiin kun varaa pronssiveistoksiin ei silloin oli. Myöhemmin nämä kipsipatsaat vaihdettiin sitten pronssisiin ja nyt sitten jälleen takaisin alkuperäisiin. Hienoa historia ja remontti tehty pieteetillä.

 

 

Kommentit