”Preamiando Incitat”
”Palkitsemalla kannustaa” oli vanha Puolan kuninkaan Stanislaus Augustin 7.5.1765 perustaman Pyhän Stanislauksen ritarikunnan tunnuslause. Myöhemmin, kun Puola liitettiin vuonna 1815 Venäjään myös ritarikunta siirtyi vuonna 1831 Venäjän keisarin Aleksanteri I:n valtaan. Tästä eteenpäin Pyhän Stanislauksen ritarikunta, venäjäksi Орден Святого Станислава, Orden Svjatogo Stanislava oli venäläinen ritarikunta vuodesta 1831 aina vuoteen 1917 vallankumoukseen asti.
Pyhän Stanislauksen ritarikunnan III luokan -kunniamerkki, Order of St. Stanislaus. Merkki on ristin muotoinen, ja jokaisen sakaran pää on tähtimäisellä tavalla kaksihaarainen. Terävien kärkien päissä on pienet pallot. Sakarat on emaloitu punaisella emalilla. Niitä kuitenkin peittää osittain kultainen koristelu, joka koostuu neljästä kaksoiskotkasta. Kaksoiskotkilla on päässään kruunut. Ristin keskelle on sijoitettu pyöreä posliininen kappale, jossa on kaksi tyyliteltyä, päällekkäin sijoitettua, viininpunaista S-kirjainta (”Saint Stanislaus”). Posliinikeskustaa ympäröi kultainen ”kehys”, jossa on pieniä vihreitä jalokiviä, jotka esittävät laakerinlehtiä. Kääntöpuolella posliinikeskustassa kaksi S-kirjainta. Lähde: Finna.fi
Keisari Nikolai I muutti ritarikunnan ohjesääntöä myöhemmin niin, että aiemman neljän luokan sijaan luokkia oli enää vain kolme; III luokka kannettiin rinnassa, II luokka kaulassa ja I luokka oikean olkapään yli kulkevassa nauhassa. Rintatähdessä oli teksti: ”Preamiando Incitat”.
Kaikista nimityksistä päätti itse keisari. Näin myös oman isoisäni Sir Alexander Semenovits Bogdanoffin (suora esivanhempi 5 sukupolvea) kohdalla. Mutta miksi isoisäni tämän tunnustuksen sai?
Ritarikunnalla palkittiin nimittäin lähtökohtaisesti sellaisia uskollisia Venäjän keisarikunnan ja Puolan kuningaskunnan alamaisia, jotka olivat osoittaneet kristillisten arvojen tai muuten innokkuuden mukaisesti ansioita sotilas- tai siviiliurallaan tai tehneet jonkun muun erityisen teon, joka herätti keisarin mielenkiinnon, ihmiskunnan, valtion tai alueensa hyväksi. Myös ulkomaalaiset, jotka olivat osoittaneet hyvää tahtoa keisarikuntaa kohtaan, voitiin nimittää ritarikuntaan, mikäli keisari koki tämän tarpeelliseksi. Näin keisari koki myös isoisäni kohdalla, kun Alexander Bogdanoff oli lahjoittanut omistaan Hämeenlinnaan kaupungin ensimmäisen ortodoksikirkon.
Pääsiäisenä annettu keisarillinen armonosoitus oli uutisoitu 1877 näin-
Historian kirjat kertovat, että sukumme oli tullut aikanaan Venäjältä Haminaan. Alexander oli syntynyt vuonna 1823 Haminassa todennäköisesti venäläisen aliupseerin palvelijan perheeseen. Hänen isänsä Semen Zaharov Bogdanoff oli syntynyt noin 1779 Venäjällä ja hänen on kerrottu olleen eläkkeelle jääneen aliluutnantti Ivan Hrisoforovin maaorja. Alexanderin äiti taasen oli Nastasya Martynova Bogdanoff. Hänestä minulla ei ole mitään muuta tietoa kuin nimi. Ei edes syntymä- tai kuolinpäivää. Semen kuitenkin lienee haudattu Haminaan, missä hän kirkonkirjojen mukaan olisi kuollut toukokuussa 1855. Ehkä haudan vielä joskus käyn etsimässä ja lienee isoäitikin siellä saman maan povessa? Mutta nyt aiheena oleva Alexander muutti 26 vuotiaana Hämeenlinnaan ilmeisesti vuonna 1849. Hämeenlinnaan muuttanut Alexander Bogdanoff oli myöhemmin kaupungissa pankinjohtaja ja tunnettu kauppias, joka omisti myös mm. viinatehtaan Hämeensaaressa. Hän oli mukana myös osakkaana Enon Herajoelle perustetussa kupariruukissa Pohjois-Karjalassa. Isoisäni oli siis tunnettu ja arvostettu porvari ja kauppias, joka tunnettiin Hämeenlinnan kaupungistumisen ja kauppaelämän merkkihenkilönä.
Mutta syy miksi Venäjän keirani isoisääni tykästyi löytyi siis Palokunnankadun ja Sibeliuksen kadun nurkkauksesta. Nykyisen linja-autoaseman lähellä – noin suurin piirtein Cafe Kukon paikkeilla – nimittäin sijaitsi vanha puusepänvertas, mistä isoisäni johdolla kunnostettiin kaupungin ensimmäinen ortodoksikirkko. Kirkko oli toiminnassa aina 1960-luvulle saakka, kunnes se ajan mukaan – ainakin nykyisin ajateltuna – ajattelemattomuutta purettiin vuonna 1962 betonikonstruktioiden tieltä. Uskonto oli siis lähellä isoisäni sydäntä.
Ja taisi hänellä on hyvä sydän muutenkin. Äitini serkku Kai Kajanto on kerännyt tietoa yhteisestä esi-isästämme ja mm. tällaisen lehtileikkeen Sanomalehti Helsingfors Dagblad 20.9.1867: ”Från Tavastehus skrifves den 17 Sept. Till F. A. T.: Det är en stor tillfredsställelse uti dessa fattiga tider att promenera ut till qvarnbacken, der handlanden Bogdanoff godhettsfullt upplåtit en bagarlokal för nödbrödstillverkning och se med hvilket intresse allmogen följer nödbrödsbakningen…” eli…
Sanomalehti Hämäläisessä oli ollut 24.12.1868 uutinen kaupungin raastuvassa 11.12.1868 pidetystä kokouksesta koskien köyhäinmajan toimintaa. Jutussa todettiin, että…
”Kiitoksella tämän ohessa tulee myös mainita kauppias Bogdanoff, joka köyhäinmajalle antoi huoneet ilman mitään wähintäkään maksun waatimusta.”
Ansioistaan hänet palkittiin keisarillisen Venäjän autonomisen Suomen arvomerkein. Toukokuun 7. päivänä vuonna 1867 sanomalehti Hufvudstadsbladetissa oli ollut ilmoitus:
Medaljer. Wid underdånig anmälan om den nyttiga werksamhet nedannämnde personer å: dagalagt, har Hans Kejserliga Majestät i nåder täckts hugna dem med följanbe belöningar: handlanden i Tawastehus A. Bogdanoff guldmedalj med påskrift »för nit», att bäras om halsen på St. Wladimirs ordens band…”
eli…
”Mitaleja. Hyödyllisestä toiminnasta tehdyn ilmoituksen johdosta on Hänen Keisarillinen Korkeutensa suvainnut lahjoittaa alla mainituille henkilöille seuraavat palkkiot: Hämeenlinnalaiselle kauppiaalle A. Bogdanoffille kultamitalin päällekirjoituksella »uutteruudesta» kannettavaksi kaulassa Pyhän Vladimirin ritarikunnan nauhassa…”
Kymmenen vuotta myöhemmin jälleen toukokuussa, nyt 3.5.1877 sanomalehti Hämäläinen kertoi, että…
”Ritareiksi on wiime Huhtikuun 29. p armossa nimitetty: St. Stanislai tähdistön 2:een luokkaan pormestari ja ritari Johan Anton Thermen; ja saman tähdistön 3:teen luokkaan w. Lääninsihteeri fil. Magisteri Karl Limon ja kauppias Alexander Bogdanoff..”
Usein olen todennut, että maallinen mammona on katoavaista. Hämeenlinnan rikkaimman miehen omaisuudesta oli jäljellä enää yksi hopeinen kakkulapio, kun minun vuoroni tuli. Jonnekin myös isoisän kunniamerkit vuosikymmenten saatossa katosivat. Voivat ne toki jollain sukulaisella ehkä tallessakin olla? Haarojahan on syntynyt Sir Alexander Semenovits Bogdanoffin alle useita.
Mutta nyt hankin itselleni suvun saloista muistoksi tuollaisen St. Stanislai tähdistön 3:een luokan merkin Peter Mustoselta Hyvinkäältä Morion Antiquesta. Vahva suosittelu sinne. Ajattelin, että tämä kunniamerkki on hyvä muistutus minulle ja tuleville sukupolville sydämen sivistyksestä ja lähimmäisen rakkaudesta – välittämisestä. Ja myös siitä miten voimme toisiamme kannustaa palkitenkin. Kehystytin kunniamerkin Riihimäellä. Kaihdin ja kehys teki hienoa työtä, kuten tekivät itsenäisyyspäivän alla vaarinikin kunniamerkkien kanssa: Asetan kunniamerkkivitriinin sinivalkoisten kynttilöiden eteen – ”Kiitos ja kunnia”.
Mitä sitten suvulleni Hämeenlinnassa tapahtui myöhemmin. Historia kertoo, että Sir Alexander Semenovits Bogdanoffin ”poika Alexander Bogdanoff (1856-1906) jatkoi isänsä kauppaliikettä, kunnes luovutti sen veljelleen siirtyessään paikkakunnalle perustamansa Kansallis-Osake-Pankin konttorin johtajaksi vuonna 1891. Pankinjohtajana hän jatkoi aina kuolemaansa saakka. Hän kuului myös kaupunginvaltuustoon ja kannatti lämpimästi uuden aikakauden hankkeita ollen puuhaamassa Hämeenlinnaan niin sähköä kuin puhelintakin. Hän kuului myös Hämeenlinnan verkatehtaan perustajiin toimien myös mm. Hämeenlinnan kauppiasyhdistyksessä ja VPK:ssa. Bogdanoffin suku omisti myös raatihuoneen länsipuolisen tontin torin varrella, jonka Suomalainen säästöpankki osti 1920-luvulla ja rakennutti siihen suuren pankkitalon”.
Sir Alexander Bogdanoffin lapsista oma suora esi-isäni oli Konstantin Bogdanoff (1850-1997), jonka
Häme Wiki kertoo: ”Hämeenlinna toimi 1800-luvulla venäläisen varuskunnan sijoituspaikkana. Hämeenlinnassa oli Suomen kasarmit, Poltinahon varuskunta-alue ja Linnankasarmi, Parolassa Parolannummi. Venäläistä rykmenttiä seurasivat pappi ja matkakirkko sekä kauppiaita ja käsityöläisiä. Kaupunkilaisilla oli velvollisuus järjestää venäläisille sotilaille paitsi majoitus, myös huoneet jumalanpalvelusta varten. Jumalanpalvelukset pidettiin vuokratiloissa 1860-luvulle asti, jolloin hämeenlinnalainen kauppias ja viinatehtailija Alexander Bogdanoff luovutti Rantatorille alunperin puusepänverstaaksi aiotun rakennuksen ortodoksiseksi kirkoksi. Kirkko pyhitettiin Aleksanteri Nevskille ja vihittiin käyttöön vuonna 1867.”
poika Aleksanteri Bogdanoff (1881-1950) myöhemmin Santeri Kajanto oli Hilkka-mummini isä. Santeri Kajanto kuoli Lopella vuonna 1950 ja hänen puolisonsa oli Alma Sinivaara.
Haarat siis erkanivat näin ja uskoisin, että myös Bogdanoffin suvun omaisuudet. Mutta jos jolla kulla vaikkapa tätä lukemaan eksyneellä olisi tietoa vaikkapa näiden esi-isämme kunniamerkkien kohtaloista niin mielelläni niistä kuulisin.
Tätä esi-isäni vanhaa kunniamerkkiä ja tunnustusta ja sen perusteluja pohtiessani mieleen tuli myös oma opettaja aikani ja sen aikainen yksi elämän ja opettajan ohjeeni. Opettajana toimiessani oli paperikalenterini välissä nimittäin pieni kopioitu paperin palanen. Siinä vuonna 1981 Desmond Tutun viisaat sanat, jossa jotain samaa tämän kannustavan palkitsemisen kanssa:
”Teille on tuttua, miten me kaikki puhkeamme kukaan sellaisen ihmisen lähellä, joka näkee meissä olevan hyvän ja osaa houkutella esiin parhaan meistä. Ja tiedämme miten me kaikki kuihdumme sellaisen ihmisen lähellä, joka koko ajan löytää meistä vikoja.”
Mutta vielä yksi mielenkiintoinen tarina sukunisaloista tännekin nosta. Äitini serkku Kai Kajanto oli tällaisen löytänyt Sanomalehti Suometar 15.2.1861…
”Waan Hämeessä lienee wiina-pula kowimmallaan, koska papeilta siellä kuuluu pyydetyn kinkerien eli lukusiain ylöslykkäystä wähä tuonnemmaksi eli siksi että wiinaa on saatu keittää, syystä että wiinasta on niin kowa puute ettei ole ryyppyä tarjota edes papillekaan. Warmaan tätä puutetta ja sitä kinkerien pidon estettä poistaaksensa eräs Hämeenlinnan asukas oli tuottanut kaupunkiinsa Wiron wäkinestettä koko 3. tuh. Kannua ja oli jo saanutki sen tawaran koreesti kauppias Bogdanoffin kellariin lukon taakse. Mutta ruununmiehillä ei näy olewan yhtä hywä halu kinkerien pidosta aikaseen, ei ainakaan Wanajan wallesmannilla, koska tämä on hankkinut koko neste-paljouden laillisen lukon taakse. Tällä wallesmannilla mahtaa olla ominainen wainu tämänlaisesta tawarasta, sillä sitä kuletettiin, jos kertomuksiin
on luottamista, julkisesti Pietarista tulewana Wenäen tawarana, tynnyrit säilytettyinä semmoisissa loodissa eli laatikoissa, joissa tawaroita ainakin kuletetaan. Se wallesmanni oli wielä niin utelias ett’ei tyytynyt paljaasen tawaran saamiseen käsiinsä waan wielä tahtoi tietää, kuka se oli, joka niin hywätahtoisesti piti huolta Hämäläisten wiinatarpeen täyttämisestä. Hän nimittäin kuuluu jo Wanajassa saaneen mainitut laatikot silmäinsä alle, mutta hän ei niihin ryhtynyt waan antoi ne tulla kauniisti kaupunkiin, uskollisesti seuraten kuormain perästä siksi että pääsiwät perille. Silloin tuli hän apumiesten kanssa ja waikka sai nesteet takawarikkoon, wielä lisäksi weti Hämeenlinnan raatioikeuteen sekä sen, jonka kartanoon tawarat tuotiin, että sen, joka näin hywätahtoisesti oli mielinyt auttaa Hämäläisiä wiinapulassa. Mainittu raatioikeus oli myös niin kowasydäminen, että tuomitsi sekä tawarat rikotuiksi että niiden hywäntahtoisen tuottajan julmiin sakkoihin ja sille uteliaalle nimismiehelle sekä tawarain hinnan että sakot.”
Aika velikultia.
Hyvää uutta vuotta! Ja kannustetaan toisiamme.
….
Avasin tälle päivälle vielä toisen blogisivun. Se löytyy täältä.