”Tarmokkaasta ja tuloksellisesta toiminnasta komppanian päällikkönä Syvärin voimalaitoksen valtaukseen johtaneessa taistelussa 12.-14.9.41.”
Näin luki isoisäni, vaarini, kapteeni Paavo Heikkilän perusteluissa, kun hän sai 20.10.1941 3. luokan 
vapaudenristin rykmentin komentajan, everstiluutnantti Mauno von Schrowen esityksestä divisioonan komentajan, eversti Karhun puoltamana.
*****
Palataanpa hieman historiassa vielä tuostakin taakse päin. Nimittäin maamme itsenäistyttyä 6.12.1917 ei maallamme ollut ainoatakaan virallista kotimaista kunniamerkkiä tai palkitsemismitalia. Suomalainen kunniamerkkijärjestelmä on siis yhtä vanha kuin itsenäinen kansamme.
Senaatin päätöksellä maaliskuun 4. päivänä vuonna 1918 nuori kansakunta sai ensimmäisensä. Vapaudenristi ja Vapaudenmitali perustettiin sekä sotilas- että kansalaisansioiden palkitsemiseksi. Valtionhoitaja C.G.E. Mannerheimin katsottua Vapaudenristin täyttäneen tehtävänsä hän lopetti sen antamisen 28.1.1919. Samalla päivämäärällä perustettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (SVR). Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkissä on valkoiseksi emaloitu yrjönristi, jonka keskuksessa on hopeinen ruusu.
Kolmas – Suomen Leijonan ritarikunta – on nuorin maamme kolmesta virallisesta ansioritarikunnasta. Se perustettiin 11. syyskuuta 1942. Suomen Leijonan ritarikunnan risti on valkoiseksi emaloitu yrjönristi ja sen punaisessa keskiössä on vaakunaleijona ja ristin nauhat ovat punaiset.
Lisää ritarikunnista: Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan Ritarikunnat.
Ensimmäinen vuonna 1918 perustettu Vapaudenristi otettiin uudelleen käyttöön, kun isänmaamme vapaus oli jälleen uhattuna talvisodan aikana. Pysyvä Vapaudenristin ritarikunta perustettiin asetuksella 16.12.1940. Tasavallan presidentti Mannerheim vahvisti Vapaudenristin ritarikunnan yhä voimassa olevan ohjesäännön asetuksellaan numero 550/18.8.1944. Sen kunniamerkkejä annetaan sotilaallisista ansioista sekä siviilihenkilöille puolustusvoimiin kohdistuvasta ansiokkaasta toiminnasta. Punaisessa valkoraitaisessa ruusukenauhassa miekkoineen Vapaudenristit VR3 ja VR4 ovat vihollisen tulen alla myönnetyt. Vaarini kunniamerkkirivissä nämä arvokkaimmilla paikoilla vasemmassa reunassa ja kaksi vielä poikkeuksellisesti vain reilun kuukauden sisään myönnettyinä.
Suomalaisista kunniamerkeistä erityinen on Mannerheim-risti.
Vaarini, kapteeni Paavo Heikkilä kunniamerkkiripa vasemmalta oikealla: VR3, VR3, VR4, Talvisodan muistomitali Tsmm, Jatkosodan muistomitali Jsmm, Suojeluskuntain ansioristi Ar, Summan muistoristi, Ilvesdivisioonan eli 5. divisioonan muistoristi 5.D mr. ja Reserviupseeriliiton hopeinen ansiomitali.
Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth kertoi aikanaan, että Mannerheim-risti oli ylipäällikön oma idea. Hän halusi kunniamerkin, joka voitiin samanlaisena – ilman aikaisempaa ”luokkajakoa” – antaa niin kenraalille kuin sotamiehellekin. Ristin piirsi Oskar Pihl Akseli Gallen-Kallelan aiemmin suunnittelemien Vapaudenristien pohjalta. Mannerheim-ristin 1. ja 2. luokan ristit kuuluivat edellä mainittuun Vapaudenristin ritarikuntaan ja sen sisäisessä järjestyksessä 1. luokan Mannerheim-risti oli toisena Vapaudenristin Suurristin (VR SR) jälkeen. 2. luokan Mannerheim-risti oli järjestyksessä neljäs. 1. ja 2. luokan väliin sijoittuu Vapaudenristin 1. luokka rintatähtineen (VR 1 rtk.). Ensimmäinen Mannerheim ristin ritasi oli 5. divisioonan komentaja, eversti Ruben Lagus nimityspäivällä 22.7.1941. Viimeisenä elossa ollut ritari, Tuomas Gerdt, kuoli 1. marraskuuta 2020. Istutin tuolloin Pekkalaan Mannerheim ristin ritarien kuusen. Muistoksi.
Talvisodan aikana Vapauden ristejä mustassa nauhassa annettiin myös taistelukentillä kaatuneiden leskille, vanhimmalle tyttärelle ja äideille. Sama kaunis perinne jatkui myös jatkosodassa. Sururistin vuosiluvulla 1939 sai jokaisen 23 157 kaatuneen ja 804 kadonneen omaisille ja vuosiluvulla 1941 yli 90 000 jatkosodassa kaatuneelle ja kadonneelle.
Ja ehkä koko kunniamerkki-instituutiomme ja ainakin Vapaudenristien ainutlaatuisin oli toukokuun 5. päivänä 1942 Suomen äideille annettu Vapaudenristi 4 lk. Tämä Vapaudenristi sijoitettiin eduskunnan valtiosaliin ja kaikkiin maamme kirkkoihin kiitokseksi.
Lisäksi sodan aikana jaettiin erilaisia muistoristejä ja muistomitaleja. Esimerkiksi tuo upea Ilves vaarini rivassa on Ilvesdivisioonan muistoristi (5.D mr.), joka annettiin 5. Divisioonan elimellisissä taistelu- ja huoltojoukoissa ja sille alistetuissa taistelutoimintaan osallistuneissa joukko-osastoissa ja -yksiköissä palvelleille tai Summan risti (Summan mr.), mikä myönnettiin ennen 14.2.1940 Suokannan, Summankylän, Lähteen ja Merkin alalohkot käsittävällä Summan lohkolla Huumolan kansakoulun, Huumolan pysäkin ja Kämärän aseman kautta kulkevan linjan eteläpuolella taistelutoimintaan osallistuneille tai taisteluiden kulkuun vaikuttaneille. Vaarini kunniarivassa sekin.
Talvisodan muistomitali (Tsmm) oli alkuperäiseltä nimeltään vuosien 1939–1940 sodan muistomitali ja se myönnettiin talvisotaan osallistuneille. Vaarini sai tämän taiteilija, majuri Aarno Karimon suunnitteleman talvisodan muistomitalin Summa-soljella ja miekoin.
KUNNIA – ISÄNMAA
Talvisodan muistomitali sai rinnalleen jatkosodan muistomitali (Js mm). Jatsodan muistomitali perustettiin tosin vasta kaksitoista vuotta sodan päättymisen jälkeen vuonna 1957. Ja esimerkiksi suojeluskunnan ansioristejä, kultaisina, hopeisina ja rautaisina myönnettiin suojeluskuntatyössä ansioituneille ansioiden ja sodassa osoitetun urhoollisuuden perusteella.
*****
Mutta palataanpa vaariini. Syvärin voimalaitoksen taisteluista juuri toipuneena – vapaudenristi ainakin kuvainnollisesti rinnassaan, he lähtivät eteenpäin, uuteen taisteluun. Vapaudenristin saamisesta vain kolme päivää myöhemmin vaarini makasi siis sotasairaalassa. Hän haavoittui 23.10.1943 venäläisten kranaatin sirpaleesta päähän. Tuo kranaatinsirpale seurasi muuten vaariani hänen loppuelämänsä. Vaari sai VR3:sen eli 3. luokan vapaudenristin toistamiseen 18.11.1941. Kaksi vapaudenristiä reilussa kahdessa viikossa. Sankarini.
Jatkosodan Jalkaväkirykmentti 23:ssa palvellut vaarini oli ylennetty kapteeniksi loppukesästä 27.8.1941. Suojeluskunnan ansioristin hän sai päivämäärällä 31.3.1944. Sotilaspassissa mainittu päivämäärä 1.5.1944 viitannee siis päiväkäskyn (nro 5) julkaisuajankohtaan. Summanristin vaari sai vuonna 1941 ja lisäksi Sodan 1939-1940 muistomitalin ”Summa”-soljella miekoin ja aiemmin talvisodan aikana 4. luokan vapaudenristin 12.8.1940.
Sain aikanaan vaariltani hänen kunniamerkit. Tämä upea ripa oli minulla vaarini kuolemasta vuodesta 2001 lähtien kassakaapin pimennossa. Ajattelin, että ei se ole kuitenkaan näille oikea paikka. Mietin myös sitä, että miten osaltani vastaan siihen lupaukseen, että muistot eivät himmetä saa? Siitä syntyi ajatus, että vaikka kaikki muut muistoesineet hukkuisivat vuosien saatossa tai miespolvien myötä, niin tämä vaarini kunniamerkkiripa jäisi suvussa kiertämään. Vein kunniamerkit Riihimäelle Kaihdin ja Kehykseen. Sen uudet omistajat ja yrittäjät Anne Puustinen ja Jyri Taskinen tarttuivat toiveeseeni ja tekivät upean vitriinikehyksen.
Tänään 6.12.2024 nostin kehyksen pois seinältä – kunniapaikalleen – Suomen sinivalkoisten kynttilöiden alle. Se olkoon perinne ja perintö, mikä suvussamme tästä päivästä eteenpäin jatkukoon. Jokainen sukupolvi vuorollaan tehtävää hoitakoon.
Minä nyt.
….
Juhlapäivä alkoi tänään Parolannummella. Sain vastaanottaa Etelä-Hämeen Reserviläispiirin myöntämän tunnustuksen – Etelä-Hämeen Reserviläispiirin Kultaisen Ansiomitalin – työstäni vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi täällä ilvesmaakunnassa. Viikollahan vastaanotin valtakunnallisen Reserviläisliiton Kultaisen ansiomitalin Ostrobotniassa Helsingissä ja tänään sitten hienot juhlallisuudet Vaakunasalissa.
Lämmin kiitos omalle kotipiirille tästä tunnustuksesta. Työ yhteisen turvallisuutemme eteen jatkuu ja lupaan edetä jatkossakin aina Suomi-kylki -edellä.
Seuraavaksi Helsinkiä kohden ja Tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimiin Itsenäisyyspäivän linnanjuhliin.
”Tiellä kulki yksinäinen hevosajoneuvo ja rattaiden lonkutus kajahteli männikössä. Kuorma oli peitetty telttakankaalla. Sen reunan alta näkyi kangistunut, nyrkkiin puristettu käsi. Viimeiset kaatuneet matkasivat kotiin.”
-Väinö Linna: Tuntematon sotilas.
Tässä vielä muutamia videoita ja haastatteluja vaaristani, joita nuorukaisena tein ja mitkä isänmaamme 100. juhlavuonna julkaisin kaikkien kuunneltaviksi ja katseltaviksi.