Postin työkiistan ongelmilla SDP:n ja Rinteen hallituksen hyväksyntä – Tämä lienee syy, että myös Antti Lindtman seisoo itsekin tällä kertaa tumput suorana

Blogi, torstaina 21.11.2019

Postin tilanne menee entistä vaikeammaksi. Lakot voivat rapauttaa postin toimintaa peruuttamattomasti ja yhtiön ongelmat lopulta tulevat vain pahenemaan. Jo nyt jakelutoiminta siirtyy luontettavammille toimijoille ja mm. Matkahuolto kertoo saaneensa paljon uusia asiakkaita. Myös muut lehtien yms. jakeluyhtiöt hoitavat kasvavassa määrin myös aiemmin postin hoitamaa jakelua. Lakon jälkeen Posti lieneekin huonommassa kunnossa kuin koskaan ennen lakkoa.

Postissa oli työtaistelukiista myös viime Sipilän (kesk) hallituksen kaudella vuonna 2015. Silloin SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtman oli tätä päivää aktiivisempi ratkomaan postin ongelmia. Demokraatissa aikalailla tasan neljä vuotta sitten 16.11.2015 SDP:n ryhmäjohtaja totesi, että ””Sipilä seisoo tumput suorina” ja vaati, että pääministeri ”Ratkaise Postin konflikti!”. Itse uutisessa kerrottiin kuinka ”Antti Lindtman vaatii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) ratkaisemaan Postin konfliktin ja, että ”Sipilän on aika lopettaa kuurupiilo ja terästäydyttävä tälle kuuluvissa omistajaohjauksen tehtävissä”.

Lindtmanilla oli siis vielä oppositiossa Postin kiistoihin ratkaisu ja myös halu etsiä ratkaisuja. Silloin hän totesi, että ”Sipilä (eli pääministeri) voi halutessaan avata umpisolmun ja estää laajamittaisesti konfliktin”. SDP vaati oppositiossa olleessaan myös muissa uutisissa ja ulostuloissaan omistajaohjauksesta vastaavaa pääministeri Juha Sipilää puuttumaan Postin asiaan.

Samassa lehdessä myöhemmin tilanteen sitten ratkettua 18.11.2015 demariryhmyri Antti Lindtman totesi, että ”Sipilä (lue pääministeri) teki aivan oikein taipuessaan, mutta jatkossa ei voi olla niin, että valtionyhtiöissä tilanteet päästetään kärjistymään nyt nähdyllä tavalla. Valtionyhtiöiden tulee näyttää esimerkkiä työelämän pelisääntöjen kunnioittamisessa. Omistajaohjauksen pitää edellyttää parempaa henkilöstöpolitiikkaa kuin Postin tapauksessa nyt nähtiin”. Ja mikä onkaan tilanne nyt kun valta ja vastuu on SDP:llä?

Nyt ei vain pääministeri Antti Rinne (sd) vaan myös omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) ja yllätys yllätys myös ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seisovat tumput suorina Postin tämän hetkisen työkiistan edessä.

Syy lieneekin se, että SDP on hyväksynyt ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero myös kuitannut Postin loppukesästä tekemät ratkaisut postipakettien lajittelijoiden työehtosopimuksen muuttamiseksi. Pakettilajittelijat siirtyivät toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Posti on kertonut julkisuudessa, että ratkaisulla oli Rinteen hallituksen omistajaohjauksen tuki. Tätä ei Rinteen hallitus ole kiistänyt.

Jo syyskuussa Helsingin Sanomat (10.9.2019) osoittikin postin kiistoissa syyttävällä sormella SDP:tä. Hesarin mukaan nimenomaan Antti Rinteen kommentit ajoivat Postin jo silloin täyteen pattitilanteeseen. Ja nyt omistajaohjausministeri Sirpa Paateron siunaamat päätökset ovat vain pahentaneet pattitilannetta. Ja omaa asemaansa vahvasti puolustava Lindtman seisoo mielellään sivussa tumput suorana.

Mutta palataan vielä vuoteen 2015, kun SDP oli vielä oppositiossa. Silloin Rinne kritisoi 28.11.2015 Demokraatissa sitä, kuinka Juha Sipilän hallituksen toiminta oli hänen mukaan muuttanut kokonaan työmarkkinoiden ilmapiirin. Nyt kun kuuntelee uutisia loppuvuodesta 2019 ja sitä miten lakkoaalto on laajenemassa ja pysäyttämässä pian koko Suomen niin ei voi kuin kysyä, että kuka nyt maata johtaa? Tällaista tilannetta ei ole nähty vuosikausiin ja nyt nähdään, kun pääministerinä on Antti Rinne (sd), omistajaohjausministerinä Sirpa Paatero (sd) ja pääministeripuolueena SDP.

Ex-kansanedustaja Stefan Wallinia lainaten demarit varmaan yrittävät Samoa, että ”se oli niin sanotusti eri asia”.

Tänään päivä alkoi aamupalalla sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen työhuoneessa STM:ssä. Minulle aina vain Aino-Kaisa. Ystävyys ei tunne rajoja ja olipa tässä tänäänkin mukava AK:n kanssa jutella ja käydä läpi elämää ja politiikkaakin.

Aamupalapalaverin jälkeen tapasin toisen ryhmän Hämeenlinnan Seminaarinkoulusta. Ystäväni Tanja Kaskihalme toi kollegoineen luokkansa eduskuntaan vierailulle ja jos eilinen saman koulun porukka oli kiva ja osaava niin täytyy sanoa, että niin oli tämäkin. Hyviä kysymyksiä ja hienosti käyttäytyviä koululaisia. Vanhemmat ja myös opettajat voivat olla syystäkin ylpeitä lapsistaan.

Nyt jo takana myös eduskunnan ensimmäiset kokoukset ja päivä jatkuu. Illansuussa sitten kyselytunti ja nyt alkaa Rinteen hallituksen meno olla jo sellaista, että kysymyksistä alkaa olla ruuhkaa. Näyttää olevan sekaisin moni asia postista vanhustenhoitoon ja koulujen juhlajärjestelyistä poliisin toimintaan. Sotkuja ja sotkuja.


Kello 22.34

Eduskunnassa tänään melekin 50 ”Heinosta” ja vieläpä kaksi Timo Heinosta – Osalla kuulemma kestämistä yhdessäkin

Ennen kyselytuntia sain vielä vieraakseni sukulaiseni eli Heinosten sukuryhmän. Hilma ja Vihtori Heinosen jälkeläisiä monessa polvessa kaiken kaikkiaan lähes viisikymmentä tänään eduskuntataloon tutustumassa ja samalla myös sukutapaamisessa. Kiva tuokio hieman kaukaisempienkin sukulaisten kanssa ja tänään oli aivan erityisen ihana nähdä myös monia nuoria sukumme jäseniä. Perinne siis jatkuu ja isoin kiitos siitä sukumme vanhimmille.

Hilma ja Vihtori olivat siis isoisäni, Poliisi-papan, äiti ja isä. Heidän lapsenlapsenlapsiaan myös ex-kansanedustaja Pilvi Torsti ja myös jalkapalloveljekset Aki ja Riku Riihilahti. Ja aika iso joukko muita! Kiitos kaikille mukana olleille! Me Heinoset!

Huomenna sitten Lapset mukaan päivä. Me lähdemme koko perhe Helsinkiin. Toinen lapsista äidin kanssa Helsingin kaupungin liikuntatoimelle ja toinen kanssani eduskuntaan. Kiva päivä tulossa.

Monen mielestä yksikin Heinonen on eduskunnassa liikaa. Tänään meitä ”Heinosia” oli melkein 50 ja vieläpä kaksi Timo Heinostakin, kun Heinosten sukuryhmä kokoontui talolla. Suku on paras! ❤️

Kommentit