Julkisessa keskustelussa on noussut esiin yhä uusia tietoja alaikäisistä velkaantuneista. Asia on entistä ajankohtaisempi nyt, kun Suomen taloudellinen tilanne on muuttunut. Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan muutama vuosi sitten ulosotossa oli noin 1500 lasta. Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) haluaakin nostaa eduskunnassa keskustelua siitä, miksi Suomessa on mahdollista, että esimerkiksi alle kouluikäiset lapset voivat velkaantua.
Alaikäisten velkaantuminen johtuu useimmiten vanhempien laiminlyönneistä. Tilanne voi olla se, että lapsi on saanut perinnön, josta hänen tulisi maksaa perintöveroa. Jos vanhemmat eivät tätä asiaa hoida, tilanne saattaa olla se, että perintö on käytetty, kun asia tulee viranomaisten tietoon. Heinosen mukaan vieläkin huolestuttavampi on tilanne, jolloin vanhemmat pyrkivät korjaamaan omia raha-asioitaan siirtämällä omaisuutta lapsen nimiin. Esimerkiksi Heinonen nostaa postimyynnin. On tapauksia jossa lapsen nimissä on tilattu tuotteita ja vanhempi on vahvistanut alle 18-vuotiaan tilauksen. Tästä huolimatta maksamattomat laskut ovat lengenneet lapsen niskaan hänen tultua täysi-ikäiseksi.
– Yksi mahdollinen keino olisi, että esimerkiksi postimyyntitilanteessa alaikäinen olisi aina lahjansaaja, ja huoltaja olisi vastuullinen tilaaja. Nyt lapsen nimellä voi tilata, vaikka vanhemman luottotiedot eivät ole kunnossa, kertoo Heinonen ja nostaa toiseksi ongelmaksi puhelimella hankittavat ns. pikavipit.
Heinonen toteaa kirjallisessa kysymyksessään, että lain mukaan alaikäisten velkaantumisen tulisi olla poikkeuksellista. Vanhempi on aina lapsensa edunvalvoja raha-asioissa, mutta alaikäiselle voidaan tarvittaessa määrätä ulkopuolinen edustaja. Useimmiten ongelma on siinä vaiheessa jo niin pitkällä, että lapsen tullessa täysi-ikäiseksi hän on ulosotossa ja luottokelvoton. Myös kuluttajavirasto on esittänyt, että alaikäisten asemaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota.
– Kun ulosottolakia muutettiin muutama vuosi sitten, valiokunta lisäsi lausunnossaan, että hallituksen tulee seurata säädösten toimivuutta ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin sääntelyn kehittämiseksi.
– Vaadinkin nyt hallitukselta toimia, joilla alaikäisten velkaantuminen saataisiin estettyä, tai ainakin inhimillisemmin hoidettua. Erityisesti vanhempien väärinkäytökset ovat asia, johon tulisi puuttua kovalla kädellä, Heinonen toteaa.