Kahdeksan vuotta Hämettä kiertänyt Politiikan Värisuora -keskusteluformaatti on nyt myös kääntynyt netti-tv-muotoon. Kansanedustajat Tarja Filatov, Aino-Kaisa Pekonen ja Timo Heinonen halusivat tehdä kahvilakiertueestaan myös paikkaan sitomattoman tv-version ja näin syntyi Politiikan Värisuora Netti-tv. Yle Hämeen entinen päätoimittaja Pertti Lampinen toimii keskusteluohjelman juontajana ja haastattelijana ja kuudessa jaksossa kansanedustajat joutuvat vastaamaan laajasti eri politiikan alueiden kysymyksiin ja haasteisiin.
– Olemme kiertäneet vuosia tällä Politiikan Värisuora keskustelumallilla Hämeen eri kaupunkien ja kuntien kahviloita. Idea on ollut, että paikalle tullut väki aika päättää sen mistä keskustellaan ja mitä haluavat meistä tietää. Idea on myös ollut se, että tämä kiertue ei ole vaalikiertue vaan hengeltään sellainen tavattavissa vaalien välilläkin, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen.
Politiikan Värisuorat ovat keränneet hyvän suosion kahviloissa, mutta aika-ajoin tuli toiveita siitä, että olisi mukana kuulla keskustelut myös netissä. Näin syntyi netti-tv-versio jonka toteutuksesta vastasi Hyrian ammattikoulun opiskelijat. Kansanedustajat ostivat tuotannon opiskelijoilta, jotka saivat samalla hyvän aidon oppimistilanteen.
– Politiikan Värisuoran ensimmäinen jakso käsittelee taloutta ja verotusta ja uusia jaksoja on tulossa yksi viikossa. Aiheita ovat sosiaali- ja terveysuudistus, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, sivistys- ja koulutus ja työelämä. Kuusi erilaista aihetta kaiken kaikkiaan ja jätetään osa nyt vielä salaisuudeksi, hymyili Heinonen.
Politiikan Värisuora: Ensimmäinen jakso.