Politiikan Värisuora

Blogi, torstaina 17.03.2011

Nyt se tulee. Uudenlainen politiikan kiertue. on neljän vahvan hämäläisen kansanedustajan ja vaikuttajan yhteinen vaalikiertue mikä starttaa tulevana tiistaina 22.3. klo 15-17 Riihimäeltä Hämeen 14:sta eli paikkana on Kahvila-Konditoria Naurava Delfiini. Mukana pöydän ääressä keskustelemassa valtakunnan asioista ja myös Hämeen asioista kollegani eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov ja kansanedustajat Kirsi Ojansuu ja Risto Autio. Laittakaapa päivä kalenteriin ja tulkaa mukaan kuuntelemaan, kysymään ja keskustelemaan. Uudenlainen tapa toimia. Politiikan Värisuoraa siis…

….

Näin siis kampanjani täydellä teholla pikku hiljaa käyntii. Kiertuepäiviä on sovittu ympäri Hämeen ja tänään esimerkiksi iltapäivällä suuntaamme Jyrki Kataisen kanssa ensin Forssaan ja sieltä Hämeenlinnaan ja illalla vielä Ylen suureen Vaaliväittelyyn. 

Huomenna perjantaina sitten Hämeessä kiertueella eduskuntaryhmämme varapuheenjohtaja Petteri Orpo. Aamukahvit perjantaina klo 10-10.30 Lopen Lounastuvassa ja sitten 11-12 olemme Riihimäen Vaalikahvilallamme. Tervetuloa mukaan.

Haluan muuten jälleen kerran kiittää posteistanne. Postia, sähköposteja ja puheluja tulee aivan valtavasti. On hienoa, että laitatte rohkeasti kysymyksiä ja palautetta. Arvostan sitä kovasti. Pahoittelen, että aina en välttämättä saman päivän aikana ehdi kaikkiin vastaamaan, mutta sen lupaan, että vastauksia tulee.

Nyt kuitenkin aamun lehdet. Ja sitten Riihimäen Vaalikahvilalle kello 11-13 ja siitä se päivä alkuun. 

Tukiryhmään liittyneitä: 

405. Riikka Komulainen, johdon assistentti, Hyvinkää

406. Tanja Huttunen, opiskelija, Riihimäki

407. Mika Mäkinen, opiskelija, Hämeenlinna

408. Marko Malinen, toimitusjohtaja, Riihimäki

409. Oili Sillanpää, lähihoitajaopiskelija, Riihimäki

410. Tero Saarinen, LVI-insinööri, yrittäjä, Riihimäki

411. Mikko Toivonen, insinööri, Lohja

412. Sari Kääpä, palveluneuvoja, Hollola

413. Toni Salo, varastotyöntekijä, Riihimäki

414. Jari Heikkinen, yksityisyrittäjä, Riihimäki
415. Vieno Lammi, eläkeläinen, yo-merkonomi, Loppi 
416. Raija Aalto, eläkeläinen, pankkivirkailija, Loppi

417. Katriina Sivunen, opiskelija, Hämeenlinna

418. Indy Heikkinen, palveluneuvoja, Janakkala

419. Lotta Harri, sairaanhoitaja, haavahoitaja, Loppi

420. William Bol, koneistaja, Helsinki

421. Jouni Näsman, autoilija, Laihia

422. Janne Kuisma, varastomies, Loppi

423. Tuomas Arovuori, yrittäjä, Hausjärvi

424. Ellinoora Neitola, pääsihteeri, Rovaniemi

425. Anne Malinen, viestinnän suunnittelija, Riihimäki

426. Sari Iivonen, kauppias, Riihimäki

427. Heidi Saarinen, ravintolakokki, Loppi

428. Hannu Väliaho, rengasvastaava, Kangasala

429. Heikki Salomaa, opiskelija, Riihimäki

430. Toni Kettunen, työnjohtaja, Hattula

431. Katri Lepomäki, Espoo

432. Ville Vasunta, tuotepäällikkö, Tuusula

433. Jani Puhakka, opiskelija, Hyvinkää

434. Matti Hämäläinen

435. Raisa Nousiainen, palveluohjaaja, Loppi

436. Joonas Kolehmainen, hitsari, Hämeenlinna

437. Anna-Julia Kontio, esteratsastaja, Ylöjärvi

438. Anneli Pietilä, yrittäjä, Loppi

439. Antti Ollikainen, Rovaniemi

440. Hanne Selin, yrittäjä, Janakkala

441. Kimmo Mirjamo

442. Lauri Suomaa, matkailuyrittäjä, Padasjoki

443. Roy Elovaara, huoltovastaava, Hausjärvi 

 

Kello 18.14 ja istumme Hämeenlinnan Cafe Kukossa. Mainio ja palkittu kahvipaikka Hämeenlinnan keskustassa Palokunnankadulla. Kannattaa muuten poiketa. Mutta nyt siis yksi upea kampanjapäivä jälleen taukovaihessa. Aamusta ensin Riihimäen Vaalikahvilalla. Väkeä jälleen kivasti koko aamun liikkeellä ja paljon uusia ja paljon tuttujakin komppaajia. Riihimäellä näyttää tunnelma olevan kohdallaan. Anni Puntila jatkoi siellä tänäänkin kahvilalla aina iltaan asti ja niin tekee tästä aina vaaleihin asti. Eli tervetuloa Timo´s Coffeeseen vaikka joka päivä. Taitaa muuten olla ainoa Korvakahvila joka on auki joka päivä aina vaaleihin asti.

Riihimäeltä sitten Jyrki Kataisen kanssa Forssaan. Siellä City-Marketilla ja väkeä myös mukavasti liikkeellä ja myös tuttujakin. Lounais-Hämeenkin tukiryhmä ja tiimi kasvaa hyvää vauhtia. Hauska oli myös muutaman nuoren tapaaminen jotka jo yhteyttä netinkin kautta ottivat ja halusivat mukaan. Niin se toimii. Forssasta sitten siirtymä Hämeenlinnaan ja täällä Kahvila-Korvassa paikallisten Kokoomusehdokkaiden kanssa. Mukana siellä Lulu Riikonen, Sari Rautio, Timo Saviniemi ja Arto Viljanen eli koko Hämeenlinnan ehdokasjoukkomme. Kiitokset heille upeasta tilasta ja hyvästä tarjoilusta. Hämeenlinnaan on aina kuin kotiin tulisi. Hyvä vastaanotto ja iloisia yhteenhiileen puhaltavia tekijöitä. Kiitokset myös Forssan Kokoomuksen tekijöille Forssan järjestelyistä Cittarilla. Hyvin juna kulkee.

Sitten lyhyelle tauolle. Yksi tv-haastattelu ja pari muuta juttua ja kohta sitten Verkatehtaalle puheenjohtajatenttiin. Siellä varmasti upea tunnelma. Kaksi gallupia kertoo jälleen onnistumisestamme. Sekä Hesarissa että Ylellä olemme selkeästi maamme suurin puolue ja rehellisyys siis edelleen tässä maassa palkitaan. Merkille pantavaa on se, että SDP ja keskusta ovat tippuneet jo soinilaisten taakse. Demarien alamäki hurjaa. Syynä joko se, että viesti ei mene perille tai sitten menee jopa liian hyvin. Mene ja tiedä. Mutta tästä on hyvä jatkaa. Ei vilkuilla sivuille vaan tehdä oma työ niin hyvin kuin osataan ja katsotaan mihin se riittää. Nyt ei rinnalla näy ketään, mutta jo huomenna voi tilanne olla toinen. Niin kuin raveissakin – kuoleman paikalle johtavan rinnalle voi olla tunkua vaikka se ei paras paikka olekaan. Huomenna muuten illalla olen mukana sitten jälleen hevosvoimien parissa. Forssan Pilvenmäellä Heinonen 2011 -startti ja siellä nähdään jälleen tuttuja raviystäviä. Nyt viime raveista kiireisen talven takia jo onkin aikaa mutta huomenna taas.

Kotikuntaa Loppea sen verran. Eli kymmenen hakijaa Lopen kunnanjohtajaksi. Päätimme, että tästä joukosta johtajamme tulee. Palaan aiheeseen.

Myös tukiryhmämme on kasvanut tänään jälleen uudella ennätyksellä. Ryhmämme alkaa olla kohta varmaankin näiden vaalien suurin julkinen tukiryhmä. Sanon suuresti KIITOS!

Nyt tauko ja sitten tenttiin.

Kello 0.03 ja juuri kotiin. Ylen ensimmäinen suuri vaalikeskustelu takana. Verkatehtaalla hyvä tunnelma ja illan vahvat minusta Katainen, Arhinmäki ja Sinnemäki. Pahiten lipsui tänään ainakin paikanpäällä kuunnellen Kiviniemellä ja myös Soinilla. Keväästä tulee mielenkiintoinen.

 

 

Kommentit