Eilisen päivän blogissa enemmän tulevia tapahtumia. Kurkatkaapa sieltä.
Tänään Hämeessä kiertuepäivä Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Petteri Orpon kanssa. Petteri kuuluu Takarivin Taavien nelikkoomme ja on upea juttu saada yksi tärkeä tekijä ja ennen muuta hyvä ystävä nyt visiitille myös meidän vaalipiiriin. Aamusta tänään perjantaina kahvit Lopen Lounastuvassa klo 10 alkaen ja sitten 11-12 päiväkahvit Riihimäen Vaalikahvilalla. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita.
Riihimäeltä jatkamme sitten Petterin kanssa matkaa Helsinkiin ja illalla vielä suuntaan Lounais-Hämeeseen. Forssan Pilvenmäen Raviradalla tänään iltaravit ja pitkästä aikaa työkiireiden takia ehdin paikalle. Tänään kisassa mukana myös ”omalta” ratsastustalliltamme eli Lopen Vaahteramäeltä Veikko alias Siron Veijari Jari Nylundin ohjastamana. Jallu siis minun ratsastuksen opettajani ja hieno nähdä jälleen tallin hevonen uralla. Tänään illalla lähtö numero kuusi kulkee myös Heinonen 2011 -nimellä eli katsotaan kuka nappaa loimemme.
Eiliset gallupit olivat todella mielenkiintoista luettavaa. Näyttää siltä, että meillä käydään nyt todenteolla pääministerivaalia neljän suuren puolueen kesken ja vahvimmin Hesarin gallupin mukaan ykköspaikassa on kiinni oma puolueemme, mutta jo kakkosena soinilaiset. Eilinen illan Ylen Suuri Vaalikeskustelu osoitti sen, että hallitusrintamasta voi muodostua hyvinkin moninainen. Ehkä kauimpana keskustasta ja kokoomuksesta oli kuitenkin Urpilaisen johtama SDP. Urpilainen naulasi eilenkin useammankin kynnyskysymyksen hallitukseen menolle ja näyttää siltä, että lähimpänä toisiaa EU-politiikassa demarit ovatkin juuri soinilaisten kanssa. SDP:n Eurooppapuolueen eli Paavo Lipposen linjasta ei ollut enää häivähdystäkään ja näyttää siltä, että keskustakin on jo vahvemmin Euroopassa kuin Urpilaisen johtamat demarit. Se on toisaalta sääli, kun Lipposen aikana SDP kuitenkin oli vahva puolue jolla oli myös hyvät yhteydet eri maihin. Olisi tärkeää, että eri puolueet voisivat vaikuttaa myös omien veljespuolueidensa kautta Euroopan politiikkaan ja valvoa ja ajaa sitäkin kautta itsekkäästi maamme etua, mutta nyt sellaista tilannetta ei ole. SDP on sosialidemokraattisista puolueista aivan yksin ja näyttää että Urpilaisen johdolla ei tietä tästä pois olekaan.
Eilisen keskustelun kuitenkin suurin ja mielenkiintoisin osuus oli veropolitiikka. Tässäkin on puolueissa eroja. Samaan aikaan kun Jyrki Katainen haki kasvukeskeistä talouspolitiikkaa työnteon ja työpaikkojen kautta niin oikeastaan kaikki muut puolueet kilpistyivät kuoreensa ja jakamaan alati pienenevää julkisentalouden kakkua yhä uudestaan ja uudestaan. Unohtaen sen että tällä tavalla ei ole mitään jaettavaa pian eikä hyvinvointiyhteiskuntaakaan. Oikeastaan vain Vihreiden Anni Sinnemäki oli samalla linjalla kanssamme siitä, että Suomi pelastuu vain työtä tekemällä ja tarvitsemme vahvaa panostusta työelämän laadun parantamiseen ja sitä kautta lisää töitä meille suomalaisille.
Mutta keskustelut jatkuvat. Ja hyvä niin.
Nyt aamun lehdet ja sitten matkaan. Kaunis aurinkoinen aamu täällä Hämeessä.
…
Tukiryhmään liittyneitä:
444. Satu Matilainen, yksityisyrittäjä, Loppi
445. Katja Kyllästinen, vastaanottovirkailija, Riihimäki
446. Jari Heikkurinen, myyntijohtaja, Riihimäki
447. Jonna Anttila, kondiittori, Enskede, Ruotsi
448. Mika Salo, IT-asiantuntija, Riihimäki
449. Maija-Liisa Pekola-Nieminen, ohjaaja, Riihimäki
450. Janne Leander, fysioterapeutti, Lahti
451. Ilkka Kanerva, kansanedustaja, Turku
452. Juulia Pietilä, järjestösihteeri, opiskelija, Mikkeli
453. Petri Vainio, huoltomies, Janakkala
454. Esa Nikkola, Espoo
455. Mirka Riento, infomaatikko, Loppi
456. Kimmo Joutvuo, tuotekehitysinsinööri, Hattula
457. Irma Leander, perushoitaja, Loppi
458. Marco Hautakoski, myyntivalmentaja, Riihimäki
459. Janne Tuohino, yrittäjä, Dubai
460. Anne Tuomanen, opiskelija, naiskiekkoilija, Hämeenlinna
461. Eero Teppola, Hausjärvi
462. Marjo Paunila, Forssa
463. Teemu Räty, myyjä, Espoo
464. Inka Velama, opiskelija, Hollola
465. Asta Sinisalo, sihteeri, Loppi
466. Mari Parikka-Nihti, lastentarhanopettaja, Hämeenlinna
467. Katja Mäkelä, yrittäjä, Asikkala
468. Petri Arovuori, maanviljelijä, Hausjärvi
469. Timo Toivonen, työnjohtaja, Hämeenlinna
470. Arja Salovaara, maatalousyrittäjä, asiakasneuvoja, Hausjärvi
471. Maija-Leena Rajaoja, lehtori, Loppi
472. Raimo Rajaoja, agronomi, Lopen Kokoomuksen kunniapuheenjohtaja, Loppi
473. Marja-Leena Koro, lastentarhanopettaja, Loppi
474. Sinikka Lappalainen, psykiatrinen hoitaja, Loppi
475. Miika Heikkilä, opiskelija, Hämeenlinna
476. Jaana Malmiala, lähihoitaja, Hausjärvi
477. Kalle Malmiala, maatalousyrittäjä, Hausjärvi
478. Vappu Riihimaa, eläkeläinen, Riihimäki
479. Ulla Kuusela, mielenterveyshoitaja, Hausjärvi
480. Elina Kuosmanen, emäntä, Loppi
481. Pirkko Järvi, eläkeläinen, Forssa
482. Reijo Järvi, eläkeläinen, Forssa
483. Kauko Korpela, yrittäjä, Loppi
484. Mervi Korpela, yrittäjä, Loppi
485. Kaarina Åstedt, FM, Loppi
486. Seija Mykkänen, FM, eläkeläinen, Loppi
487. Erkki Eskolin, yrittäjä, Loppi
488. Maija Madsen, emäntä, Loppi
489. Tiina Seppälä, opiskelija, Loppi
490. Eija-Riitta Heinonen, eläkeläinen, Loppi
491. Hannu Heinonen, eläkeläinen, Loppi
…
Kello 22.45 ja hetki sitten Forssasta Pilvenmäeltä kotiin. Upea ravi-ilta pitkästä aikaan. Talvi on mennyt niin vauhdilla, että en raveihin ole nyt ehtinyt, mutta tänään ehdin. Forssassa upea iltaravitapahtuma ja hienoa oli myös se, että sain kutsun hevosmiehenä mukaan. Nimikkolähtö ja sieltä vielä makea voitto Riihimäelle. Hieman tosin harmittamaan jäin ”oman” kotitallin Vaahteramäen Ratsastuskoulun Siron Veijarin alias Veikon tämän illan veto. No ei kolmostila huono ole, mutta minulle se tarkoitti Totossa vain kokemuksen kartuttamista. Jos vaikka kesällä Kuninkuusraveissa sitten Tampereella.
Forssa muutenkin hieno tunnelma. Hevospiireissä aina tunnelmaa ja vuosien saatossa on tässä tullut monen kanssa tutuksi niin raviympyröissä kuin ratsastajapuolellakin ja tänäänkin monta hyvää keskustelua mm. ikuisuuskysymyksestämme eli hevosenlannan poltosta ja myös hevostutkimuksesta. Molempien eteen olen tehnyt töitä ja voisi todeta, että kumpikin näyttää kaipaavan ministerin vaihdoksia. Jostain syystä eivät tätä alaa kumpikaan kovin tärkeäksi näytä kokevan. Tahto kysymyksiä kun kuitenkin vain ovat. Aiheista muuten löytyy esityksiäni ja kysymyksiäni tuolta kotisivujen Eduskuntatyö-valikon kautta jos laajemmin jäi mietityttämään vaikkapa tuo hevosenlanta asia. Kuullostaa pieneltä, mutta katsotaan sieltä mistä muuten oikeasti kyse.
Päivä alkoi sitten tänään eduskuntaryhmämme varapuheenjohtajan Petteri Orpon kanssa Häme-päivällä. Aamukahvit ensin lähes täyden tuvan kanssa Lopen Lounastuvassa ja sitten päivällä kahvittelua Riihimäen Vaalikahvilassa Timo´s Coffeessa. Sielläkin kolmisenkymmentä henkeä. Eli hyvin oli väkeä liikkeellä heti aamusta ja aamupäivästä. Petteristä on muodostunut minulle näiden vuosien aikana hyvä ystävä ja tärkeä apu ja sparraaja ja tänäänkin hyvää keskustelua myös ajomatkojen aikaan monesta menneestä ja enemmänkin tulevasta. Itse uskon vakaasti, että Petteri on yksi tulevaisuuden ministerimme. Sanokaa minun sanoneen.
Riihimäeltä sitten ajoimme Petterin kanssa Helsinkiin. Siellä seminaari missä puhujina mm. Sauli Niinistö ja Paula Lehtomäki. Hieno tilaisuus ja paljon jälleen uutta tuli itsellekin ammennettua. Näistä oppii aina kun vaan haluaa.
Mutta nyt kello jo paljon. Huomenna sitten uusi päivä ja lähdemme Sari Niinistön kanssa Lounais-Hämeen kiertueelle. Kalenterissani kiertueohjelma eli nähdään!