Keskiviikko, 16.03.2011

Blogi, keskiviikkona 16.03.2011

Tänään se alkaa! Eduskunta päätti eilen vaalikauden työnsä ja nyt on aika startata todenteolla eduskuntavaalityö. On hienoa päästä jälleen kampanjakentille ja mikä upeinta tilaisuuksia ja tapahtumia ja puhepyyntöjä on ennätysmäärä. Ei koskaan ennen tällaista ja sehän sopii minulle.

Tukiryhmä kasvaa myös huikeaa tahtia. Joka päivä useita uusia tukijoita mukaan remmiin ja tavoitteena maamme suurin julkinen tukiryhmä. Katsotaan mihin pääsemme.

Tänään Timo´s Coffeella klo 12-14 päiväkahvit eli tervetuloa mukaan ja kahvila auki aina illansuuhun asti. Kahvilatimomme Anni Puntila tänään tositoimissa ja eilen oli Veikon vuoro ja päivittäin pyöriin. Kiitos upean talkooväen.

Tänään illalla myös jälleen Vaalichat. Eli kello 21-22 tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Lisää taito- ja taideaineita heti ja nyt ja äkkiä!

Opetushallituksen oppimistulosten arviointi on huolestuttavaa luettavaa. Maamme peruskoulujen eriarvoisuus on suurta ja tähän ei ole kokoomusta lukuunottamatta muut puolueet halunneet puuttua. Me esitimme viime syksynä peruskouluun lisää taito- ja taideaineita ja vähimmäistuntimäärän korotusta neljällä vuosiviikkotunnilla. Niin ja lisää myös liikuntaa neljä tuntia. Miten asian kanssa kävi. Keskustan Anu Vehviläinen veti uudistukselta maton alta ja se jäi ja samalla jäi myös kasvava eri arvoisuus suomalaisiin peruskouluihin. Torpedoimalla peruskoulun tuntijaon uudistuksen keskusta sanoi samalla ei myös lisä liikuntatunneille, lisä taito- ja taideaineiden muille tunneille ja ei tasa-arvolle.

Toivotaan, että Opetushallituksen tuore selvitys nyt avaa muiden silmiä. Erot suomalaisten koulujen välillä on nimittäin huikeat. Parhaimpien ja heikoimpien koulujen välillä ovat todella suuret erot nimenomaan taito- ja taideaineissa. Esimerkiksi kuvataiteessa parhaan koulun oppilaat saivat keskimäärin 72 prosenttia kokonaispisteistä, kun heikoimmassa koulussa luku oli 37 prosenttia.

Arjessa tämä eriarvoisuus tarkoittaa sitä, että taito- ja taideaineita osataan välttävästi. Parhaiten pärjäsivät oppilaat, jotka olivat valinneet oppiainetta kaikille yläkoulun luokille. Valinnaisuutta tulee siis lisätä ja nimenomaan niin että mahdollisuudet valita useampia aineita on kaikilla oppilailla. Pakollisia taideainetunteja on vain seitsemännellä luokalla ja myös tätä pitää harkita laajennettavaksi muillekin yökoulun luokille. Itse olisin valmis paikkaamaan tätä tyhjiötä myös pakollisilla opinnoilla mm. musiikissa ja kuvataiteessa sekä käsityössä. Olisi erittäin tärkeää, että jokainen nuori saisi näissä aineissa vahvat perustaidot koulussa.

Opetushallituksen oppimistulosten arvioinnissa selvitettiin lähes 4800 yhdeksäsluokkalaisen oppimistuloksia sekä kynä- ja paperitesteillä että toteuttamistesteillä.

Niin ja huolestuttavaa on myös se, että keskimäärin ilman kelpoisuutta musiikkia opetti 35 prosenttia musiikin opettajista, 24 prosenttia kuvataiteen opettajista ja 15 prosenttia käsityön opettajista.

Minä siis sanon kyllä taito- ja taideaineiden lisäämiselle peruskoulussa kaikilla vuosiluokilla. Me tarvitsemme pakollisia tunteja myös yläkouluun taito- ja taideaineissa, mutta myös lisää valinnaisuutta ja syventäviä kursseja. Myös peruskoulun kielivalikoimaa tulee laajentaa kautta maan niin että alakoulussa on mahdollista aloittaa toinen vieraskieli jo kaikissa Suomen kunnissa. Tämä etuoikeus ei tänään toteudu kuin osassa.

Otan mielelläni vastaan teiltä kommentteja ja ajatuksia peruskoulusta nyt ja huomenna.

Tukiryhmään liittyi:

404. Risto Arovuori, maanviljelijä, eläkeläinen, Hausjärvi




Kello 23.07 ja päivä aika laittaa pakettiin. Tänään Helsingissä aamupäivä Ilmalassa tv-studiolla. Muutamia juttuja siis sillä rintamalla vielä tulossa. Katsotaan josko sitten vaikkapa joskus enemmänkin taas. Mutta nyt siis pääpaino eduskuntavaalikampanjalle ja Helsingissä Riihimäelle ja siellä vaalikahvilalle. Olen enemmän kuin iloinen, että Riihimäen Vaalikahvila on avoinna tästä aina vaaleihin asti jokaisena arkipäivänä ja viikonloppuinakin. Se on muuten aika poikkeuksellista. Usein kahvilat auki vain tunnin silloin ja toisen tällöin, mutta meillä kokoomusnuoret pyörittävät Timo´s Coffeeta joka päivä ja aina vielä 10-17.30 eli tuhdisti on aikaa kahvilla poiketa. Tänään kahvilavastaavamme Anni Puntila urakoi koko päivän ja iltaisin sitten jatkoa monena iltana mm. Taina Noopilan, Marja Tarkkosen ja Hausjärven Heinosten ja kumppaneiden toimesta. Uskomaton tiimi. Olen hämmentyneen otettu.

Tänään itse olin paikalla yli viisi tuntia ja kymmeniä kahvikuppeja ja sama määrä hyviä keskusteluja. Paljon hyvää palautetta ja on kyllä rohkaisevaa kun sellaisia kommentteja tulee koko ajan, että viime kerralla emme sinua vielä äänestäneet, mutta nyt ehdottomasti äänetämme. Eli viesti on mennyt perille ja juna kulkee. Hieno juttu. Keskusteluissa tänään esillä mm. Janakkalan ja Hämeenlinnan seudun asioita ja lukio-opetusta, perheiden verotusta ja myös eläkeistä luonnollisesti useampikin keskustelu.

Riihimäeltä sitten Lopelle ja täällä kotona vielä illalla tunti Vaalichatin parissa. Yli 50 keskustelijaa oli mukana tunnin vaalichatissa ja siellä esillä mm. aselakia, opintotukea ja opiskelijavalintaa, ruokahuoltoa, vanhuspalveluita ja apteekkikysymyksiäkin. Uusintaa toivottiin jo heti perään ja lupasinkin, että vuoden 2007 vaalien tapaan näitä tehdään nyt useampana iltana vielä ennen vaaleja. Silloin neljä vuotta sitten se oli uutta ja ainutlaatuista ja sitä se näyttää olevan vielä tänäänkin. Oli hauska huomata miten muutama muukin ehdokas sivulla kävi kurkkaamassa ja muutama keskusteluunkin osallistui. Hyvä niin. On tärkeää, että olemme siellä missä keskustelua käydään ja missä ihmiset ovat ja chat-keskustelut ovat yksi hyvä keino siihen.

Päättyvällä ensimmäisellä kansanedustajakaudellani käytin eduskunnassa yhteensä 380 puheenvuoroa täysistunnoissa, tein 43 kysymys ja esitystä hallitukselle ja 10 lakialoitetta.

Tuo puheenvuoromäärä taitaa muuten olla aikalailla topissa ensimmäisen kauden kansanedustajien keskuudessa ja kärkijoukossa muutenkin. No ne ovat tilastoja ja vähän niin kuin gallupeja. Kertovat jotain, mutta eivät kaikkea.

Mutta miksi tähän tartuin niin on se, että eilen jätin sitten tämän kauteni viimeisen esityksen hallitukselle. Se koskee sähköisiä kirjoja eli ns. E-kirjoja ja nimenomaan niiden lainaamismahdollisuuksia kirjastoista.

Asia siis tällainen. Sähköisten kirjojen ja muun materiaalin käyttö on yleistynyt viime vuosina paljon ja myös lukulaitteiden markkinat ovat parantuneet. Tämä aiheuttaa tarkistuspaineita myös tekijänoikeuslainsäädäntöön. Yksi käsiteltävistä kysymyksistä on kirjastojen e-kirjojen lainausoikeudet.

Tällä hetkellä moni kirjasto lainaa jo sähkökirjojen lukulaitteita. Laitteilla voi lukea muun muassa klassikkoteoksia, joiden tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta, sillä nämä teokset eivät enää ole tekijänoikeuslain rajoituksen alaisia. Myös lukulaitteiden ja sisältöjen eri vaihtoehdot ja yhteensopivuus vaikeuttavat e-kirjojen käytön yleistymistä.

Muissa Pohjoismaissa e-kirjojen käyttö on jo arkipäivää kirjastoissa, ja esimerkiksi Ruotsissa kirjastot ovat tarjonneet uutuuskirjojen e-versioita jo vuosien ajan. Järjestelmä perustuu kustantajien myyntiportaaliin, josta kirjastot saavat ostaa ja lainata eteenpäin e-kirjoja tietyn määrän kuukaudessa.

Suomessa ongelmia aiheuttavat toimivan myyntijärjestelmän puuttumisen lisäksi vanhat sopimukset, joissa ei kirjailijoiden ja kustantajien välillä ole huomioitu sähköisen materiaalin osuutta ja levitysmahdollisuuksia sekä muun muassa kirjastojen lainausoikeutta.

E-kirjojen lainausmahdollisuus kirjastojen kautta toisi sähköiset kirjat kaikkien suomalaisten saataville. Tärkeää on myös suomalaisen sivistyksen kannalta, että kirjastot pysyvät mukana sähköisen median ja materiaalin kehityksessä.

Tähän nyt esitin korjausta ja toimenpiteitä hallitukselta. Ja palautetta on tullut kiitettävästi. Asia ei siis ole maailman suurin näinä päivinä, mutta omana askeleenaan suuri. Toivotaan, että saan hoidettua asian kuntoon.

Mutta huomenna sitten Riihimäelle aamusta heti. Siellä Vaalikahvilalla tapaaminen 11.30 ja tervetuloa muutkin kahville. Kahvila avaa ovensa huomenna jo kello 10. Sitten iltapäivällä olemme Jyrki Kataisen kanssa Lounais-Hämeen kiertueella Forssassa ja lopuksi vielä Hämeenlinnassa ja illalla sitten osallistun Ylen Eduskuntavaalien tv-väittelyyn yleisössä Verkatehtaalla.

Kampanjaa kampanjaa.


 

Kommentit