Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen järjesti vuoden 2019 ensimmäisen Pizzaa ja Politiikkaa -nuorteniltansa yhdessä Hämeen Kokoomusnuorten kanssa Lahdessa Kotipizzassa. Väkeä oli mukavasti pizzapöydän ympärillä ja keskusteluakin riitti.
-Loin aikanaan tämän Pizzaa ja politiikkaa -jutun saadakseni yhteiskunnallisesti kiinnostuneita nuoria mukaan. Nyt olen vuosittain näitä aina järjestänyt ympäri Hämettä ja muuallakin. Hymyilytti kun huomasin, että myös demarit ja KD nuoretkin olivat iltani kopioineet, kertoi Timo Heinonen ja sanoi, että tärkeintä lopulta on kuitenkin se, että nuoria saadaan mukaan.
Lahden Launeen Kotipizzassa puhuttivat jo myös tulevat eduskuntavaalit. Heinonen kertoi nuorille tulevien vaalien lähtökohdista ja myös siitä mistä kevään vaaleissa ehkä tullaan eniten puhumaan.
-Itse uskon, että turvallisuus, talous ja talouden kestävyys, sote ja sotu sekä koulutus ovat ne teemat jotka saavat suurimman huomion, totesi Heinonen ja lisäsi, että varmasti myös ilmastonmuutoksesta puhutaan ja myös populistiset puheet saavat osansa.
Heinonen kävi nuorille läpi hieman gallupien tausta-aineistoa ja myös puolueiden houkuttelevuutta ja mahdollisuuksia saada liikkuvia äänestäjiä tuekseen. Myös kovasta kannattajaytimestä puhutaan nykyisin paljon.
-Nyt näyttää hyvältä. Me olemme Petteri Orpon johdolla hyvässä nosteessa ja uskon, että keväällä sininen tolppa nousee ykköseksi. Sen jälkeen on tärkeä saada hyvä ja yhtenäinen ja uudistuksiin pystyvä hallitus aikaiseksi, laskeskeli Heinonen, mutta muistutti, että kevät voi tuoda vielä yllättäviäkin muutoksia mitkä voivat nostaa esimerkiksi perussuomalaisia.
Pizzaa ja Politiikkaa -illassa oli tällä kertaa mukana myös kokoomuosen ehdokkaat Milla Bruneu ja Francis McCaron. Isäntänä Kokoomusnuorten puolelta toimi Santeri Nousjoki, joka aloitti Lahden Kokoomusnuorten puheenjohtajana vuodenvaihtuessa.
Alkaneen vuoden aikana Heinosen on tarkoitus järjestää Pizzaa ja Politiikkaa -iltoja aiempien vuosien tapaan ja vaalien lähestyessä myös muutamia vaaliteemaisia iltoja.