Pilpalan koululaiset vierailulla eduskunnassa – Pienen kyläkoulun hyvä henki välittyi porukasta

Uutiset, torstaina 08.02.2018

Pilpalan Koulu teki luokkaretken eduskuntaan helmikuun alussa. Kansanedustaja Timo Heinonen sai isännöidä kotikunnastaan Lopelta tulleita koululaisia juuri remontoidussa eduskuntatalossa. Pilpalalaisten vierailu eduskuntaan oli Heinoselle erityisen mieluisa.

– Aikanaan, kun itse opiskelin opettajaksi niin sai tehdä aina välillä töitä Pilpalan koululla. Koulu ja sen oppilaat jäivät jo silloin mieleen. Hyvä yhteishenki ja pienen kyläkoulun välittävä ja toiset huomioon ottava tunnelma on säilynyt näihin päiviin vaikka koululaiset ovat vaihtuneet, kertoi ja kiitteli Timo Heinonen vierailun jälkeen.

Pilpalan koulun vierailun Heinonen sopi eduskuntaan jo viime syksynä. Koululla opettajana toiminut Minna Tervonen oli aikanaan Heinosen kanssa samalla luokalla yläasteella, mutta myös lukiossa.

—–

 

Minnan kanssa sovimme vierailun ja vaikka hän nyt vaihtoikin koulua niin oli mukava, että hän oli mukana pilpalaisten kanssa retkellä. Paljon mukavia muistoja meilläkin, hymyili Heinonen.

Luokkaretkiläisiä eduskunnassa opasti myös talon ammattiopas, mutta kierroksella Heinonen ehti myös itse olla mukana.

– Valtiovarainvaliokunnan kokousta ei vielä ollut ja näin ehdin lasten matkaan. Oli kiva hieman itsekin päästä kertomaan talosta ja työstäni näille koululaisille.

Kierros venyikin normaalia luokkaretkikierrosta pidemmäksi kun Heinonen innostui näyttämään kotikunnastaan tulleille koululaisille myös mm. eduskunnan ainutlaatuisen Naistenhuoneen ja myös hieman laajemmin muitakin jännittäviä yksityiskohtia.

– Lehtereillä lapset saivat vielä vähän esittää kysymyksiä ja täytyy kyllä nostaa hattua. Mukavia ja fiksuja lapsia ja hyvä yhteishenki ja arvostus. Tästä taitaa kiitos kuulua koulun aikuisille, mutta myös lasten vanhemmille. Pieni kyläkoulu näytti jälleen parhaita puoliaan, totesi Heinonen.

Kevään aikana eduskuntaan tutustuu valtava määrä koululaisia luokkaretkellään. Kevään suosituimmat luoklaretkiajat on jo loppuun täytetty, mutta muita aikoja vielä kevättalvelta voi löytyä.

 

Kommentit