Pilkillä ahvenia narraamassa, mutta nyt ahvenat narrasivatkin meitä

Blogi, sunnuntaina 21.03.2021

Koronasulun aikana on aikaa jäänyt kyllä kaikkeen mihin ennen sitä ollut aivan liian vähän. Monia harrastuksia on vaivannut kohdallani se, että intoa on ollut huomasti enemmän kuin aikaa. Nyt tämä on hieman korjaantunut, kun kokoukset, tapahtumat ja tilaisuudet on joko peruttu kokonaan tai sitten siirretty etäyhteyksiin. Tänäänkin upea aamun aurinko herätti mökin verhonraosta jo aikaisin. Vähän sitten pilviverhoa päivän eteneminen taivaalle toi, mutta kaunis oli tämäkin päivä.

Eilen oli hankikannoilla hiihtämässä ja tänään sitten järvellä pilkkimässä. Jääntä on hyvin pilkkimiehille ja kevään talvipäivät tähän ihan parhaita hetkiä. Reikiä tuli kairattua ympäri järveä Kivikarilta Kalliosaarelle ja saaressa sitten myös pienet tulet makkaraa varten. Voisi sanoa, että talvipäivistä parhaimpia tällaset tämänpäiväiset ja eiliset.

Sen verran tänään töitäkin, että liikunta- ja urheilutilojen koronasulkutoimiin otin kantaa. Eduskunta käsittelee paraikaa hallituksen esitystä mikä sulkisi liikunta- ja urheilutilat täysin. Tämä siis lopettaisi myös yksilövalmennukset ja jopa kuntoutukset kuntosaleilla ja altailla. Ja myös vastuullisesti toimivat kuntosalit laitettaisiin säppiin kuukausien esimerkillisen ja koronattoman toiminnan jälkeen. Ei mitään järkeä ja siksi eduskunnan tulee nyt korjata ehdottomasti tätä esitystä ja otta lajokohtaiset erot huomioon paikallisten ja alueellisten erojen lisäksi. Kuntosalien rinnalla esimerkiksi ratsastusmaneesit ja koirahallit myös menossa kiinni. Ei näitä edes voi verrata ryhmäliikuntaan ja jo siksikin toiminnan tulee voida jatkua. Ja kannattaa muistaa, että mm. hevoset tulee kuitenkin joka päivä liikuntaa. Kohtuullisuutta ja maalaisjärkeä siis peräänkuulutin päivällä, kun aiheesta puhetta.

 

 

.

Kommentit