Itärajan yli tulee jopa 90% edelleen ilman koronatestiä? – Samaan aikaan Marinin hallitus haluaa ulkonaliikkumiskiellot Suomeen

Blogi, maanantaina 22.03.2021

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on määrätietoisesti puhunut, että maamme rajakontrolli olisi EU:n tiukinta. Se ei yksinkertaisesti ole totta ja jopa meidän EU:n ulkorajamme vuotaa tällä hetkellä lähes seulana. Iltalehti kertoi lauantaina, että Venäjän raja-asemilta Kaakkois-Suomessa rajan ylittää päivittäin yli 500 kuorma- ja rekka-autoa, joiden kuljettajille ei tehdä koronatestiä tai vaadita negatiivista testitodistusta.

Vielä saman viikon torstaina Marinin väitti eduskunnan kyselytunnilla, että ”hallituksen tahto on se, että kaikki rajan yli tulijat testataan”. Voihan se siis olla tahto, mutta toimet ovat kuitenkin aivan toista. Marinin oikeaksi kädeksi itseään kutsuva kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) vakuutteli vielä perjantainakin eduskunnan täysistunnossa, että rajan yli ei enää pääse ilman koronatestiä. Nurminen väitti kirkkain silmin, että rajoilla on nyt käytössä pakkotestaus. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Nuijamaan, Vaalimaan ja Imatran rajanylityspaikoilta yli tulee yhdeksän kymmenestä ilman testiä ja negatiivistä koronatodistusta.  Ongelma on se, että Marinin hallituksen toimet eivät koske edes EU:n ulkpuolista tavaraliikenteen kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä. Tavaraliikenne onkin jatkunut rajojen yli erittäin vilkkaana. Iltalehti kertoi, että ”Rajavartioston arvion mukaan Kaakkois-Suomen raja-asemilla on tällä hetkellä noin 1 500 ylitystä vuorokaudessa: karkeasti jaoteltuna puolet Suomeen ja puolet Suomesta pois. Tästä liikenteestä 80-90 prosenttia on raskasta ammattiliikennettä”.

Lappeenrantalainen kansanedustaja ja Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) totesikin samassa lehdessä, että Kaakkois-Suomen asukkaat ovat huolissaan tilanteesta. Ei testejä, ei negatiivistä koronatodistusta eikä kuulemma venäläiset rekkakuskit noudata myöskään omaehtoisia karanteeja tai edes käytä maskeja. Kopra vaatiikin tiukennuksia rajalle.

Ja jotain tilanteen vakavuudesta kertoo myös tartuntaluvut. Venäjän Karjalan tasavallassa oli helmikuun lopulla todettu yhteen yli 40 000 koronatartuntaa ja 290 koronakuolemaa. Vertailun vuoksi koko Suomen luvut ovat nyt hieman yli 70 000 tartuntaa ja reilu 800 kuolemaa. Ja läheisen Pietarin luvut ovat sitten vielä jotain aivan muuta. IL:n tuoreimpien tietojen mukaan yksin Pietarissa on ollut yli 380 000 tartuntaa ja yli 11 000 kuollutta. Venäjän Karjalan tasavallassa siis tilanne on raju ja taudin leviämien sieltä yhä uudelleen Suomeen on mitä todennäköisintä, jos toiminta on tätä tasoa.

Samaan aikaan Marinin hallitus sen sijaan valmistelee ulkonaliikkumiskieltoja, tai ulkonaliikkumisrajoituksia, Suomeen. Mediassa viikonloppuna esillä olleiden tietojen mukaan Marinin hallitus pyrkisi saamaan liikkumis­rajoitukset voimaan jo runsaan viikon kuluttua. Alkuviikosta hallitus siis olisi käsittelemässä perustuslain 23. pykälän eli perusoikeudet poikkeusoloissa sisältäviä erillislakeja ja niiden kautta ulkonaliikkuminen kiellettäisiin ainakin pääkaupunkiseudulla ja ehkä myös Turun alueella. Oppositio on pidetty näistä suunnitelmista täysin tietopimennossa, mutta julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan esitys olisi hallituksen pöydällä jo huomenna.

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.)  on luvannut, että kouluja ei enää tämän kolmen viikon ”sulun” jälkeen tulla siirtämään etäopetukseen yleisillä päätöksillä vaan vain tapauskohtaisesti eli käytännössä mahdollisten tartuntojen ja altistumisten myötä. Nähtäväksi jääkin pitääkö Saramo lupauksensa? Saramohan kertoi jo 25.2.2021 HS:ssä, että hallitus on sitoutunut siihen, ettei maaliskuun jälkeen enää nuoria koskevia rajoituksia aseteta.

Vasemmistoliiton vs. puheenjohtaja Jussi Saramo lupasi 25. helmikuuta:

”Sulun jälkeen hallitus sitoutuu siihen, että nuoria koskevia rajoituksia ei aseteta, vaan ne kohdistuisivat enemmän aikuisiin”

Itse en siis näe ulkonaliikkumiskieltoa nyt järkevänä. Jos Marinin hallitus ei pelkkien puheiden ja vakuuttelujen lisäksi tosiasiallisesti halua laittaa koronaa vuotavia ulkorajoja kiinni, niin on mahdoton hyväksyä tällaisia liikkumiskieltoja suomalaisillekaan. Epäilen itse myös niiden tehokkuutta ja toisaalta myös valvonnan vaikeutta. Ja olen vakuuttunut, että tällaisten kieltojen hyödyt olisivat paljon haittoja pienemmät. Sen sijaan nyt pitäisi saada koronaa vuotavat maamme ulkorajat kiinni, käyttöön siis kaikille joko pakkotesti tai vaade tuoreesta negatiivisestä koronatestitodistuksesta. Ja myös pääkaupunkiseudulle ja Turkuun maskipakko kauppakeskuksiin jne. Vetoakin Marinin hallitukseen, että SDP:n, Keskustaan ja Vasemmistoliittoon, että tehkää hallituksessa nyt nämä päätökset ja laittakaa koronan ja sen muuntovirusten leviämien kuriin.

Ja olen myös varma, että silloin, kun toimet kohdistuvat oikein, tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti niin ne myös saavat laajemman hyväksynnän kansan parissa. Nyt ymmärrettävästi moni on pettynyt, että raja vuotaa koronaa ja maan sisäiset rajoitukset kohdistuvat järjettömällä tavalla esimerkiksi kuntosalien pienimuotoiseen toimintaan ja jopa kuntoutustoimintaan yksilötasolla. Nyt kaivataan sitä tolkkua ja malttia, mutta myös oikeudenmukaisuutta ja rehtiyttä.

Tänään työpäivä täällä Hämeessä. Ei ole tarvetta nyt matkustaa Helsinkiin ja näin korona-aikana se on aina hyvä tieto kalenterissani. Toki tälläkin viikolla useamman kerran eduskuntatyön takia sinne joudun pakonedessä matkaamaan. Se on riski, mutta se on nyt pakko ottaa. Näitä päätöksiä on vain yksinkertaisesti voitava tehdä parlamentissä tässäkin tautitilanteessa. Illalla tänään myös kotikunnan kunnanvaltuuston kokous. Valitsemme teknisenjohtajan eläkkeelle jääneen Timo Rahikaisen tilalle. Timo teki kunnassamme erittäin pitkän ja ansiokkaan uran ja isot saappaat on tänään täytettävänä. Kunnanhallitus esittää yksimielisesti haastatteluryhmänkin yksimielisen esityksen pohjalta, että tehtävään valittaisiin loppilainen Tapio Jokela. Tapio toimi aikanaan pitkään kuntamme teknisessä toimessa ja muistot ovat kaikilla yksinomaan kiittäviä ja hyviä ja nyt Karkkilasta haettu uusi osaaminen saadaan toivottavasti jälleen Lopen kunnan ja kuntalaisten käyttöön. Valtuuston lista siis tänään lyhyt, mutta halusimme tämän päätöksen tehdä nopeasti ja niin, että uusi johto on teknisellä toimella jo kesäksi.

Illalla myös vedän vielä puolueiden välisen neuvottelun hallintosäännön uudistamisesta. Katsomme hieman askelmerkkejä kohti tulevaa valtuustokautta. Tarkoitus pohtia muutamia muutoksia myös luottamushenkilörakenteeseemme ja päivittää kokonaisuus muutenkin. Lopullisen ratkaisun näistä totta kai tekee sitten vasta vaalien jälkeen aloittava uusi Lopen kunnavaltuusto, mutta haemme pohjaa tälle ratkaisulle.

Tapio Jokelasta Lopen uusi tekninenjohtaja

Tänään ilta siis lyhyessä kunnanvaltuuston kokouksessa. Muutaman valtuustoaloitteen palautekäsittelyn lisäksi ainoana asiana oli uuden teknisenjohtajan valinta. Valtuusto teki yksimielisen päätöksen ja valitsi tehtävään aikanaan jo pitkään Lopella työtä tehneen ja edelleen Lopella asuvan Tapio Jokelan. Halusimme kiirehtiä päätöstä ja näin Tapsa pääsee aloittamaan tehtävässä jo tulevana kesänä.

Lämpimät onnittelut siis Tapiolle ja tsemppiä ja voimia todella tärkeään tehtävään. Eläkkeelle siirtyvän pitkäaikaisen teknisenjohtajamme Timo Rahikaisen suuret saappaat on täytettävänä ja olen vakuuttunut, että Tapsa on tähän mitä parhain valinta! Erinomainen, etten sanoisi.

Illalla vielä perään hieman neuvotteluja kuntamme hallintosäännön uudistamisesta ja nyt kello 21.35 ja aika kääntää sivua kohti huomista eduskuntapäivää. Onneksi sitä ennen sentään vähän unta palloon. Kiitos taas.

Kommentit