Piirikokous Hauholla: Hämeen Kokoomus valmistautuu voittamaan kunnallisvaalit

Uutiset, perjantaina 04.04.2008

Hämeen kokoomuksen piirin kevätkokouksessa esille nousivat lähestyvät kunnallisvaalit. Avauksessaan puheenjohtaja Kalle Jokinen painotti yhdistysten ehdokashankinnan tärkeyttä. Myös piirin toiminnanjohtaja Jussi Kökkö esitteli puolueen tulevaa vaalimateriaalia ja kannusti yhdistyksiä ja ehdokkaita käyttämään hyväksi yhteisiä materiaaleja.

Hauholla järjestetty kokous sai tavan mukaan alkunsa Hämäläisten laululla ja hämäläinen tunnelma jatkui myös, kun Puntilan isäntä saapui tervehtimään kokousväkeä. Paikallinen kokoomusvaikuttaja Jouni Lehtonen esitti kohtauksen Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti- näytelmästä, jonka juuret ovat vahvasti hämäläisessä maaperässä ja Hauholla.

Sääntömääräiset kevätkokousasiat käsiteltiin Hauhon Kokoomuksen puheenjohtaja Simo Nikulan johdolla. Toimintakertomuksen esitteli Jussi Kökkö ja toimintakertomus vuodelta 2007 painottui jo kuntavaalien 2008 valmistelutyölle. Tilinpäätöksen ja tilikertomuksen esitteli piirin taloudenhoitaja Pekka Kotiaho, joka kertoi piirin rahatilanteen olevan kohtuullinen vaaleihin mentäessä.

Poliittisen tilannekatsauksen piti Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja hauholainen kansanedustaja Jari Koskinen, joka toi esiin viimeaikoina puhuttaneen kohun lisäksi tulevaisuuden talousnäkymiä ja keskeisimpiä toimia.

Kommentit