Pihabongaus jälleen tulevana viikonloppuna.

Blogi, perjantaina 24.01.2014

Koko perheen hauska kotipihan lintujen bongauspäivä on jälleen tulevana viikonloppuna. Homman idea on yksinkertainen ja helppo; tarkkaile oman kotipihan lintuja yhden tunnin ajan joko tulevana lauantaina tai sunnuntaina. Kirjaa ylös mitä lintuja kotipihasi tarjoaa. Ja halutessasi ja mielellään tapahtuman järjestäjä BirdLife Suomi ottaa tulokset vastaan kotisivujensa kautta: PihaBongaus.

Päivällä siis kaksikin ideaa ja tarkoitusta. Saada meistä itsekukin kiinnostumaan linnuista ja lähiluonnosta ja toisaalta sitten tämän kautta kerätä ihan oikeaa tietoakin pihapiirien lintujen tilanteesta. Esimerkiksi muutamana talvena en itse nähnyt juuri lainkaa punatulkkuja. Ja muitakin lajivaihteluja näkee ja joskus aina yllättyy itsekin mitä kaikkea ikkunastakin vain kurkkimalla voi nähdä. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään nyt jo 9. kerran ja päivän suojelijana toimii Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio. Presidenttiparimme on itsekin erittäin innokkaita luontoihmisiä; kesällä luonnonkukkia ja talvella lintuja. Sellaista rakkautta ihan tavalliseen lähiluontoon. Minussa samaa vikaa.

Vuosi sitten Pihabongaus keräsi tietoja yli 12 000 pihalta 19 000 pihabongarin johdolla. Kaiken kaikkiaan tietoja BirdLife Suomelle tuli viime vuonna yli 600 000 linnusta. Tänä vuonna on tarkoitus laittaa vieläkin paremmaksi ja haasteita on heitettykin ilmaan. Tuolta Pihabongaus sivulta löytyy myös näppärä yhteenveto kotipihojemme yleisimmistä linnuista. Se kannattaa kurkata ja huomata, että ei se pihabongaus niin kovin vaikeaa ole. Tinttejä, punatulkkuja, peippoja, varpusia, sirkkuja ja varmaan myös tikkoja. Tässä tuo kätevä lista linnuista ja tuntomerkeistä: Kotipihan linnut.

Tapahtuman suojelija Jenni Haukio kirjoittaa sivulla minusta hyvin: ”Oletko koskaan nähnyt pihallasi sarvipöllöä, ampuhaukkaa tai rautiaista? Vuoden 2013 Pihabongaus-tapahtumassa koko Suomessa bongattiin vain yksi yksilö näitä lajeja! Miltäköhän esimerkiksi ampuhaukka näyttää? Tavallisimmin tavatut talitiainen, sinitiainen ja harakka ovat monelle päivittäisiä tuttuja, mutta harva tulee ajatelleeksi, että omalla koti- tai muulla tutulla pihalla saattaa tavata myös todellisia harvinaisuuksia! Juuri tästä jännittävien ja ennakoimattomien kohtaamisten mahdollisuudesta sekä halusta tunnistaa näkemänsä syntyy lintubongaamisen kiehtova tunnelma.”

”Tule siis tänä vuonna mukaan yksin, ystävän kanssa tai koko perheen voimin – BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään 25.–26.1.2014 jo yhdeksättä kertaa. Linnut ovat upea osa luontomme suurta rikkautta. Osallistumalla lintutietouden keräämisen Pihabongauksessa olet mukana edistämässä lintujen suojelun puolesta tehtävää työtä. Ennen tapahtumaa on vielä hyvää aikaa hankkia lajituntemusta lintukirjoista tai vaikkapa BirdLife Suomen kotisivuilta. Kenties juuri sinä olet tänä vuonna sen ainoan sarvipöllön tai rautiaisen bongaaja? Kuinka monta tavallisimmista lajeista osuu kotipihallesi? Tervetuloa mukaan!”

Ota siis haaste vastaan ja lähde mukaan. Tunnin pihabongaus voi olla hauska hetki vaikkapa lastenlasten kanssa tai tehdä vaikkapa oma pieni kisakin naapureiden tai ystävien kesken. Kuka bongaa eniten 🙂 

Luonto on upea juttu ja yllättää joka kerta, kun sen antaa yllättää.

Pakkanen paukkuu edelleen täällä Hämeessä. Aikainen aamu ja vielä ulkona pimeää. Pikku hiljaa kuitenkin aurinko taas nousee ja kirkastuu se tämäkin päivä. Luonto on muuten ollut viime päivinä myös ihailtavan arvoinen taas. Esimerkiksi eilen ilma oli täynnä pientä jäähilettä tai vastavaa ja ainakin Lopella taivaalle nousi kaikista valoista pysähdyttäviä ja sykähdyttäviä valopilareita. Upea näky.

Kello 19.50 ja hetki sitten Riihimäeltä kotiin. Pakkaspäivä takana ja hyvin töitäkin eteenpäin. Muutama puhelinpalaverikin tuli hoidetuksi ja yksi tapaaminen. Tehokaspäivä siis näillä tunneilla. Huomenna sitten vapaapäivä. Ajattelin aamusta suunnata Riihimäen Lasimuseolle vanhan lasin päiville ja illalla sitten Kallenpäiville. Kallenpäivät Riihimäellä 70. kerran. 

 

 

 

 

 

 

Kommentit