Petteri Orpo teki poliittista historiaa – Joutui pitämään puheensa kahteen kertaan kun kaikki eivät mahtuneet ensimmäiselle ”keikalle”

Uutiset, sunnuntaina 20.01.2019

Kokoomus risteilyllä ei voitu välttyä kysymykseltä: Kuka muu muka?

Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo joutui nimittäin pitämään linjapuheensa kahteen kertaa perä jälkeen sillä kaikki halukkaat eivät mahtuneet Silja Euroan suurimpaan saliinkaan.

-Petteri on vähän kuin politiikan Cheek! Ensimmäinen keikka myytiin loppuun minuutissa, mutta sitten tehtiin lisäkeikka! Historiaa tämäkin! Politiikan linjapuhe jouduttiin pitämään kaksi kertaa perä jälkeen kun kaikki eivät mahtuneet saliin. #kukamuumuka, twiittasi kansanedustaja Timo Heinonen toisen puheen aikana.

Kuva: Kokoomus Kalle Lahtinen

Kolmevarttisessa vapaasti puhutussa puheessaan Petteri Orpo kävi laajasti läpi politiikan ajankohtaisia aiheita. Asioiden vahvasta osaamisesta ja sisäistämisestä kertoi sekin, että uudelleen lavalle joutunut Orpo pystyi pitämään saman puheen toiseen kertaa hyvinkin tarkasti samoilla aiheilla ja painotuksilla.

Puheessaan kokoomuslaisille Orpo muistutti, että verotus toimii tai ei toimi. Oikeanlaisilla veroratkaisuilla voidaan lisätä työtä ja työllisyyttä, mutta toisaalta väärin ratkaisuin tulos voi olla päinvastainen.

-Lasketaan työn verotusta. Ne ovat ihmisten itse ansaitsemia rahoja. Jätetään ihmisille enemmän rahaa käteen. Annetaan ihmisten hieman vaurastua ja verotetaan enemmän sitä mikä haittaa ja verotetaan vähemmän sitä mistä hyvinvointi tulee, totesi Petteri Orpo ja sai täyteen tuppautuneelta yleisöltä raikuvat aplodit.

Orpo muistutti myös siitä, että osaava henkilökunta ja työntekijät ovat yritysten tärkein voimavara ja tästä osaamisesta tulee pitää yhdessä huolta.

-Sivistys, osaaminen ja hyvä koulu on kaiken perusta. Sen tiedän kahden opettajan poikana.

Kokoomus haluaakin nostaa osaamisen ensi vaalikaudella kehittämisen kärkeen ja yhtenä tavoitteena on kaikille maksuton varhaiskasvatus. Orpo ei myöskään innostunut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen esittämistä synnytystalkoista. Ratkaisuksi kokoomus esitti mieluummin sitä, että Suomesta tehdään maailman perheystävällisin maa ja luodaan mahdollisimman hyvät puitteet vanhemmuudelle.

Puheessaan Orpo käsitteli myös ikäihmisiä ja senioreita, ilmastonmuutosta ja liikennettä ja luottamus Suomeen ja toisiimme.

-Minä luotan kovasti suomalaisiin. Me olemme maailman luotettavin kansa. Puhutaan toisillemme. Ja kun asiat ei ole hyvin, niin ei piilotetaan sitä. Ratkotaan ongelmia yhdessä, päätti Petteri Orpon puheensa ja sai raikuvat aplodit seisaalleen nousseelta väeltään.

-Kuka muu muka, tokaisi yksi nuorista kuulijoista.

Kommentit