Hattulalainen kokoomusnuorten Petra Valkonen aloittaa kansanedustaja Timo Heinosen eduskunta-avustajana vuoden alussa. Heinosen nykyinen avustaja Riitta Joutsi-Hänninen jää äitiyslomalle ja Valkonen ottaa työt tehtäväkseen vuodeksi.
– Petra Valkonen aloittaa työt nyt heti tammikuun alussa. Halusin, että avustajani löytyy jälleen täältä Hämeestä ja kokoomusnuorista. Petra otti sitten yhteyttä ja näin yhteistyömme alkoi. Tai itseasiassa hän oli jo mukana myös viime vuoden keväällä eduskuntavaalikampanjassanikin. Pidin sitä erittäin tärkeänä ansiona ja hän oli nyt kampanjatiimistäni myös ainoa, joka tehtävää haki. Tämä tuli niin lyhyellä varoitusajalla nyt, mutta olen enemmän kuin iloinen, että Petra tarttui vaativaan haasteeseen, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen.
Petra Valkonen on koulutukseltaan merkonomi ja hän on aiemmin toiminut kaupanalalla eri liikkeissä. Myös perheyritys on työllistänyt Valkosta opintojen ohella.
– Aloitan innolla Timo Heinosen avustajana. On mielenkiintoista saada jälleen uusia haasteita työelämässä ja uskon, että tästä tulee hyvä, totesi Petra Valkonen ensimmäisenä työpäivänään eduskunnassa.