Kymmennen kerran järjestetyt onnistuivat uudessakin paikassa. Satavuotias Joentaan koulu pihapiireineen tarjosi hyvät puitteet perinnetapahtumalle ja monella kävijällä olikin ihasteluun ja ihmettelyynkin aihetta. Kyläpäällikkö Sanna Kallelan johdolla Joentaan kylänväki apuvoimineen olivat luoneet uuteen paikkaan tapahtumarikkaat ja kokemusrikkaat kyläpäivät. Entinen kyläläinen Markku Pölönen avasi päivät pienen sadekuuron raikastaessa ilmaa ja totuttuun tapaan eläväisellä ja värikkäällä puheenvuorollaan. Koulu tarjosi myös sisätilaa entistä paikkaa paremmin ja näin näytillä oli mm. Lopen kansallispuvut ja paljon muutakin sisätiloissa. Ja laajat piha-alueet oli sitten varattu käsityöläisille ja vanhoille koneille ja työnäytöksille.
Jos jotain niin ehkä ihan hienoisesti tunnelma uudessa paikassa kärsi tai ainakin erosi vanhasta Kittilän pappilasta. Jäinkin miettimään, että voisiko ensi vuonna tapahtumaa laajentaa myös upean Konkkalan kartanon pihapiiriin? Se voisi tuoda sen vanhan hyvän hengen takaisin. Itse ehdottaisin tällaista ja kysytään rohkeasti Pirttilöiltä. Ja voisihan kylän muidenkin vanhojen upeiden talojen pihapiirejä ajatella Kyläpäivien oheispisteiksi.
Upea tapahtuma kuitenkin kaiken kaikkiaan ja kolmen euron lipulla nähtävää ja koettavaa riitti ainakin kolmikymmenkertaisesti. Ja huomenna vielä ehditte paikalle eli sunnuntaina Krouvin Kyläpäivien toinen päivä ja portit avautuvat ja kuljetustraktorit käynnistyvät jälleen kello 10 ja aina iltapäivään kello viiteentoista asti tapahtumaa riittää Makkaramäellä.
Perunankukkapäivät ovat muuttuneet vuosien saatossa markkinoiksi. Niin tapahtumaa tänä vuonna jo mainostettiinkin. Itse hieman harmittelin, että vanha kunnon tapahtuma Perunankukkapäivät on nyt korvaantunut muiden markkinoiden kaltaisilla torimarkkinoilla. No ehkä sillä hienoisella erolla vielä, että näiltä markkinoilta saa sitä Lopen perunaan useammastakin kojusta. Mutta muuta ohjelmaa ei enää vuosiin ole ollut entisten aikojen kilpailujen ja muiden tapaan. Jos idean heitin Krouvin Kyläpäiville niin voisin heittää tännekin. Voisiko Perunankukkapäivän-markkinoista tehdä jälleen Perunankukkapäivät ja varata vaikkapa Kuntalan piha-alueen perunaherkuille ja perunatuotteille. Uusia perunoita tietenkin voin ja sillin kera toriteltasta suoraan, mutta miksi ei myös vaikkapa torikojun paikanpäällä valmistettuja chipsejä, uuniperunoita erilaisilla täytteillä ja vaikka perunapuuroa ja mitä nyt kaikkea vanhoista ja uudemmista keittokirjoista keksitään. Ja voisihan paikalla olla aina myös joku tähtikokkikin. Siihen mallia voisi hakea vaikka Hämeen Härkätien Rapujuhlien toteutuksesta Hämeenlinnan Reskalta. Tällaisia ajatuksia vapaasti käytettäväksi.
Mutta iso hatunnosto tänäkin suvena Perunnankukkatoimikunnalle hienosta tapahtumasta ja pitkästä perinteestä. Kontron Onnin ja Simo Rädyn aikanaan ideoima tapahtuma elää ja kerää hyvin väkeä. Ja miksipä ei, onhan Lopen kesätori aina tunnelmainen ja mukava paikka. Tänäänkin satoja tuttuja omasta kotikunnasta ja paljon myös Helsingistä, Riihimäeltä, Hämeenlinnasta ja Lahdestakin.
Nyt kesäauto Madam jälleen autotallissa. Kupla on tällaisina päivinä aivan paras menopeli. Hieno kesäpäivä takana.