Perjantai, 31.03.2006

Blogi, perjantaina 31.03.2006

Tänään vietämme kummityttöni Venlan syntymäpäiviä. Oikea päivä on 1.4., mutta silloin olemme ulkoilemassa isolla ryhmällä (Venlakin mukana) niinpä tänää sitten juhlitaan Venlan 6 vuotta.

Edesmennyt ystäväni Juhani Peltonen on kirjoittanut:

Lapset ja nuoret ovat tärkeimmät olennot:
heidän on maitten valtakunta.
Ja se, jota ei alituisesti jaksa kiinnostaa,
mitä heidän kalloissaan liikahtaa,
siirtyköön turhana hyllylle.

Tänä Jussin runo sopii hyvin Venlan päivään ja tähän päivään muutekin, sillä päivällä on vielä opetutyötä pienryhmässä. Aamun käsityötunnit peruuntuivat kun oma vanha luokkani onkin päivän hiihtoretkellä. Mutta siis kymmenestä kahteen tänään pienryhmässä.

Tänään muuten menee varmasti rikki 2000 kävijän raja näillä sivuilla. Kukahan sen rajapyykin rikkoo?

No niin, kello 15.43 ja nyt sivuilla käynyt 2034 kävijää. Kahden tuhannen kävijän raja sii rikkoutui päivän aikana. Koulussa päivä meni kivasti. Luokka oli innokkaasti mukana jutuissa ja saimme työt tehtyä hyvin. Olipahan taas pitkästä aikaa kiva olla alakoululaisten kanssa. Siinä on sitä riemua ja iloa joka hetkessä. Tosin joskus hampaiden kiristystä ja ärtymystäkin, mutta aitoutta aina.
Nyt on kummitytölle ostettu myös 6-vuotislahja. Viime vuonna Venla totesi, että ”En halua enää leluja, kun niitä on niin paljon.” Niinpä kummisetä osti silloin ratsastuskoulukortin ja ratsastushousut. Nyt mietin taas mitä rakkaalle ostaisi ja päädyin vähän tylsään pakettiin eli kirjoja ja kirjoja ja kirjoja. Lukemaan Venla haluaan jo kovasti oppia ja ehkä ne toimivat hyvin nyt herkkyyden aikaan. No tuli pakettiin sitten Sudoku-lasten pelikin ja kiva penaali. Sellainen hyötypaketti tälläkin kertaa.

Vähän kunnankin asioita tänään hoidettu. Kunnanjohtaja soitteli vielä eilen illalla myöhään yhdeksän maissa ja kävimme läpi muutamia ajankohtaisia juttuja. Tänään sitten niiden tiimoilta muutamia kontakteja lisää. Toivotaan, että kuntamme ja seutukuntamme hyvä veto jatkuu nytkin.

Illalla lupasin vielä käydä alakoulun discossa. Oppilaat koulussa Meerin johdolla kyselivät tulenko ja täytyyhän heitä käydä moikkaamassa ja sieltä sitten Venlan juhliin.

Nyt on Venlan synttäriherkut nautittu ja juhlat juhlittu. Olipa kummityttö innoissaan Sudokuista. Teki Sadun kanssa ahkerasti ja sain valmiitakin ruudukoita. Hyvä. Pikkuveli Feetukin seurasi puuhia innoissaan. Myös alakoulun discossa tuli poikettua. Nyt kotona ja ilta vapaata. Kiva näinkin joskus.

Kommentit