Perjantai, 30.05.2008

Blogi, perjantaina 30.05.2008

Taitaa olla niin, että maksuton suomalaisten korkeakouluopetus on vain sinivihreän hallituksen varassa. Maksuttomuus on kiveen hakattu peruslinja nykyhallituksen hallitusohjelmassa.

Miksi näyttää tältä – siksi, että eilen Sosiaalidemokraattinen ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö linjasi varsin erikoisella tavalla koulutustamme. Kalevi Sorsa -säätiö esittää julkaisussaan maisteriveroa ”graduate taxia” eli korkeakoulututkinnostaan taloudellista hyötyä saavan opiskelijan tulisi osallistua opintojensa kustannuksiin. Itselläni nyt tuli ensimmäisenä mieleen, että eikös kaikki opinnoistaan hyödy vai onko tässä nyt sitten tavoite vai kurittaa jonkin tietyn tulotason ylittäviä maistereita?

Näin taitaa olla sillä maisteriveroa esitetään niille jotka hyötyvät yliopistotutkinnostaan tienaamalla valmistumisen jälkeen keskimääräistä paremmin Näin todetaan Kalevi Sorsa -säätiön Aleksi Henttosen laatimassa raportissa otsikolla ”Valinnanvapaus, vastuu ja tasa-arvo – koulutuksen kustannusten jakaminen”.

Entistä erikoisemmalta tämän sosiaalidemokraattisen ajatuspajan raportin toteamus tuntuu kun Henttonen toteaa, että nyt korkeakouluihin Suomessakin valikoituvat todennäköisimmin hyväosaiset ja akateemisten vanhempien jälkeläiset. Eli maksajaryhmä löytyy tästä. Eli kyse taitaa olla siis vain kohdennetusta lukukausimaksuista. Varsin erikoista ja yllättävää.

Graduate taxia maksu rakentuisi Henttosen mukaan niin, että maksuvelvollisuutta kertyisi lukukautta kohden jopa 0,5 prosenttia toisen asteen koulutuksen suorittaneiden tulot ylittävistä tuloista. Mistä tulotasosta tuo sitten lasketaan? Tutkijan, aloittavan assarin, johtajan vai kenties luokanopettajan alkupalkasta? Eli sellainen mukava lisävero olisi tulossa jos tällainen malli hyväksyttäisiin. Tittelin mukaan siis maksumieheksi. No onneksi sinivihreä hallitus ei tällaista mallia suunnittele.

No esityksiähän maailmaan mahtuu.

Eilen uutiset kertoivat, että meistä yhä useampi ajaa autolla punaisia päin. Viimeviikkoinen poliisin tehovalvonta osoitti, että kurittomuus on kasvanut ja ratsiassa jäi kiinni yli 150 liikennevaloja päin ajanutta. Viime vuonna samaisessa ratsiassa punaista päin ajettiin vain 50 kertaa.

Mielenkiintoista oli myös se, että sama tehoratsia paljasti, että turvavöitä käytetään yhtä tunnollisesti kuin ennen. Tämä laki on siis otettu hyvin vastaan vaikka itsekin muistan lapsuudesta ajan kuinka vöitä ei käytetty ja me lapset temmelsimme autoissa miten sattuu. Ja usein sattuikin.

Mutta yksi sellainen huoli tuossa samassa rytäkässä jälleen konkretisoitui. Poliisin haaviin jäi nimittäin viime vuotta reilusti enemmän viritettyjä mopoja. Tässä on paikka minkä eteen pitää tehdä töitä. Huippuunsa viritettyjen laitteiden muu tekniikka ei usein tätä kestä ja varsinkin vanhemmat mopot ovat viritettyinä tappokoneita liikenteessä.

Mutta lopuksi vielä yksi myönteinen poiminta. Tai ei ainakaan kasvua. Nimittäin ratsia ei jäänyt viime vuotta enempää kiinni rattijuoppoja ja huumaavien aineiden alaisena ajavia. Mutta ei tosin kiinnijääneiden määrä laskenutkaan.

Nämä tulokset siis saatiin kun viime viikolla poliisi valvoi tehostetusti taajamien ja lähiteiden liikennettä koko maassa. Hyvä painotus oli se, että tällä kertaa liikennettä tarkkailtiin erityisesti lasten ja jalankulkijoiden näkökulmasta. Tämän takia valvonta keskittyi mm. suojateiden tuntumaan.

Mutta näistä luvuista tähän päivää. Nyt aamulla yksi puhelinkokous ja sitten sivistysvaliokunta ja täysistunto.

….

Nyt jo Pekkalan mökillä. Olipa mukava tulla tänne järvenrantaan tämän hurjan viikon jälkeen. Päivät eduskunnassa valiokunnat, täysistunnot ja kaikki muut ja sitten iltaisin Oulu, Hämeenlinna, Mikkeli ja eilen Helsigin puoluekokousseminaarit ja -paneelit. Ensi viikolla vielä samaa putkea Jyväskylä, Seinäjoki, Tampere, Oulu perjantaina ja Oulu jälleen seuraavan viikon maanantaina jne. Ja sitten lopulta 13.-15.6. itse puoluekokous Tampereella. Sitä ennen siis tehty aikamoinen matka ympäri Suomen ja moni paikka ja maakunta useampaankin kertaan. Mutta palaute ja tukiryhmän kasvu kyllä antaa virtaa ja intoa kiertää ja niin kuin olen täällä melkein joka vierailun jälkeen todennut on kokoomushenki ja -noste nyt sellaista, että ilo mennä minnepäin vaan.

Tänään eduskunnassa sivistysvaliokunnassa jatkoimme mm. nuorten syrjäytymisaiheen käsittelyä ja suuressa salissa tänään esillä mm. eduskunnan kirjaston viime vuoden kertomus. Itse toimin eduskunnan kirjaston hallituksessa ja täytyy jälleen kerran mainostaa todella korkeatasoista kirjastoa ja sitä, että paikka on avoin ja meidän kaikkien vapaassa käytössä. Kannattaa tutustua.

Tänään saimme myös tuoreimmat puoluekannatukset. Kolme suurta nyt tasoissa järjestyksessä SDP, me ja keskusta. Kaikki kolme kahden prosentin kymmenyksen sisällä. Demarien ja keskustan suosio on hieman noussut ja tällä kertaa meidän vähän laskenut. Mutta toisaalta myös tieto kertoo, että tulossa on näinä päivinä vielä toinen gallup ja se kertoo hieman toista. Odotetaan.

Voi tuota demarien peliä. Demarien vaalirahoitus pysyy työväenyhdistyksien kätköissä piilossa eikä kukaan edes niiden selvittämistä vaadi, mutta samaan aikaan demarit huutavat hallitukselta selvitystä vaalirahoituksesta. Tiukin uhkaus Vanhaselle jolta demarit vaatii ”tarkkaa selvitystä kontakteistaan tukijoihinsa”. Voisitteko Heinäluoma näyttää alkuun itse mallia? Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että lakia on noudatettava ja toivottavasti jatkossa myös vaalirahoituslain noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistus. Mutta kyllä sen pitä riittää. Ja tässä valossa aika kohtuuttomalta tuntuu tällaiset ”tarkkojen selvitysten” vaatiminen ”kontakteista tukijoihin”. Itseasiassa laki ei edes salli sitä. Tässä alkaa siis pikkuhiljaa jo unohtua itse ongelma ja päätään näyttää jo aivan muut tarkoitusperät.

Itse toivoisin, että voisimme jo keskittyä itse työhön. Vaaditaan lain vaatimat selvitykset ja ne myös oppositiolta ja sitten katsotaan eteenpäin.

Huomenna ylioppilaiden päivä. Muutamiin juhliin kutsut tulleet ja toivotaan, että säätiedotukset pitävät paikkansa ja saamme juhlia hienossa kesäsäässä.

Kommentit