Tänään aamulla sain vahvistuksen, että Lopen Alteamsin tehtaalla ei ole odotettavissa supistustoimia vaan tehtaanjohtaja kertoi, että hiekka ja kokillivalutulosyksikölle, mihin Lopen tehdas yhdessä Ruoveden ja Laihian Asema -tehtaan kanssa kuuluu odotetaan ensi vuonnakin reilua kasvua ja näkymät näin hyvinkin positiiviset. Eilinen työntekijöiden vähennysilmoitus koskee siis yrityksen ns. painevalutulosyksikköä ja tämä ei luo paineita Lopen suuntaan. Toivotaan, että ensi vuonnakin myönteinen yrityskehitys Lopella ja koko Riihimäen seudulla jatkuu ensi vuonnakin hyvänä ainakin nyt näyttää siltä.
Kun tuosta yrittäjyydestä tuli puhe ja elinkeinopolitiikasta niin täällä Lapissa Levillä yritysmaailmassa erityisesti matkailualalla kehitys on todella hurjaa. Koko ajan rakennetaan uusia loma-asuntoja eri tasoisia erilaisten ihmisten tarpeisiin. Ensi vuonna keskustaan syntyy suuri liikekeskus useine ravintoloineen, parkkihalleineen ja liikkeineen. Lisäksi samaan kokonaisuuteen tulee suuri hotelli ja paljon muuta. Aivan rinteiden juurelle tällainen kokonaisuus luo alueelle jälleen aivan uusia kasvun mahdollisuuksia. Itseasiassa tuossa lueskelin eilen kahvilla Levin uutislehtiä ja siellä näistä tavoitteista kerrottiin laajemminkin ja odotukset kasvun puolella ovat huikeita. Näiden suurten hankkeiden lisäksi kymmenet ja kymmenet ihmiset saavat elantonsa matkailusta. Valtaisaa yhteenhiileen puhaltamista – ainakin sellainen tunne on tullut kun ihmisten kanssa eri paikoissa on keskustellut. Auliisti esitellään toisten yrittäjien juttuja ja annetaan vinkkejä turisteille eri mahdollisuuksista ja ohjeita miten kannattaa tehdä jne. Yhteishenki kohdallaan ja se näkyy kehityksessä.
….
Nyt hiihtolenkille ja nauttimaan talvipäivästä.
….
Päivä kuluikin tänään ulkoilun ja liikunnan merkeissä. Ensin päivällä kävimme heittämässä miesten kesken hiihtolenkin tunturin rinteillä ja sitten iltapäivällä laskettelemaan. Minua tuo laskettelu ei ennen ole kauheasti kiehtonut, mutta nyt iltapäivä ja ilta meni kyllä täysin rinteissä. Olikin kivaa puuhaa. Osa meni laudoilla ja osa suksilla ja vauhtia ainakin riitti. Tarkkalan Marko kävi Esan kanssa tarkastamassa myös maailman cup -rinteen ja alas Makekin sieltä tuli – tyyli vapaa 🙂
Nyt jalat hieman väsyneinä jälleen mökillä. Hiihtolenkki ja laskettelu jättivät jäljet jalkoihin ja pakko hieman venytellä vielä ennen saunaa ja ruokaa. Huomenna jatketaan.