Perjantai, 29.06.2012

Blogi, perjantaina 29.06.2012

Upea aurinkoinen aamu. Loppijärvi on peilityyni ja auringonsäteet upeasti peilaavat pinnasta. Tästä tulee varmasti siis hyvä päivä – Pekan päivä.

Tänään aamusta Lopen Räyskälään Suviseurojen virallisiin avajaisiin vieraaksi. Aamupäivä siis siellä ja sitten suuntaamme kuntaministeri Henna Virkkusen kanssa Lounais-Hämeeseen. Ypäjällä menemme katsomaan Finnderbyn nuorten ratsastajien kilpailuja iltapäivällä ja sen semmoista. 

Mutta aloitetaan tämäkin päivä tuhdilla kupilla kahvia.

Suviseurat, Finnderby ja Loppijärven Valkeat yöt -soutelu.

Siitä oli minun perjantaini tehty. Upea päivä siis. Aamusta aikaisin kohti Lopen Räyskälää. Siellä Suviseuroilla tänään viralliset avajaiset ja oli kunnia saada edustaa siellä kotikuntaamme ja myös tottakai olla paikalla kansanedustajanakin. Väkeä oli todella paljon vaikka ei vielä kait aivan tuota 70 000 rajapyykkiä rikottukaan. Eilen väkeä oli tullut paikalle jo yli 30 000 ja olisiko nyt sitten menty jo yli 50 000. Uskoisin. Huomenna sitten illalla kuulemma suurin väkimäärä ja silloin voidaan hyvässä säässä jopa rikkoa ennätyksiäkin.

Perjantaina Suviseurojen avajaisissa esittivät tervehdyksensä SRK:n  johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo ja suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Jukka Palola. Kaunis ja puhetteleva tilaisuus ja ainakin piispa Matti Revon puhe kirvoitti aika tiukkaakin keskustelua. Repo hieman ravisteli ja se ei oikein kaikkia näyttänyt miellyttävän. Toisaalta on hyvä, että vaikeistakin asioista voidaan keskustella. Eikös se niin ole.

Suviseuroilta sitten kuntaministeri Henna Virkkusen kanssa Lounais-Hämeeseen. Ypäjällä kisataan tänä viikonloppuna jo 39. kerran Finnderby oli hieno päästä jälleen mukaan. Hennan kanssa kun molemmat olemme heppaihmisiä niin tämä tapahtuma kuuluu jokavuotisiin traditioihin. Tässä säässä kisoja olikin hieno seurata ja kun jännitys oli ratkennut meidän nuorten joukkueen PM-hopeaan niin saimme vielä kunnian jakaan Pohjoismaiden mestaruuskilpailun mitalit derbykentällä nuorille esteratsastajille.

Ypäjältä sitten siirtymä takaisin kotikuntaan Lopelle. Täällä soudeltiin tänään ensimmäistä kertaa Loppijärven Valkeat Yöt -soutelu. Loppijärven Ystävien järjestämä tapahtuma onnistui myös loistavasti ja aikaa järvellä menikin sitten tunti jos toinenkin. Veneitä oli hienosti liikkeellä ja keskustelua Syrjässäkin riitti yhteisestä kauniista järvestämme yksi jos toinenkin keskustelu. Kiitokset Loppijärven Ystäville hienosta tapahtumasta ja siitä, että saimme olla mukana. Tällaisia juttuja yhteinen järvemme tarvitsee. Nämä herättelevät meitä kummasti ja myös yhdistävätkin auttamaan hieman ”sairastavaakin” järveämme. Työ järven pelastamiseksi siis jatkuu ja oli mukava huomata, että huoli on todellakin meidän kaikkia yhteinen.

Kuvat tästä päivästä ja illasta kertovat eniten. Nyt vielä saunaan – Loppijärven rantaan. Kaunis hän on.

Niin ja sitten huomenna meillä Lopella juhlistetaan uutta Lopen perunaa. Lopen torilla kirkonkylän keskuslaiset järjestävät jälleen Perunankukkapäivät. Nähdään siellä markkinavilskeessä. Itse olen torilla ainakin kello 11-13 ja hihasta saa tottakai tulla nyppäsemään. Taitaa torilla Timot olla haluttua tavaraa kapoittainkin 🙂

 

Kommentit