Tänään 27. toukokuuta vietetään kansallista puutarhapäivää. Aloitammekin päivän Riihimäellä Lasitehtaan koululla istuttamalla sinne muutaman omenapuun koululaisten ja opettajienkin iloksi. Samanlaisia tempauksi ympäri Suomen tänään Viherringin kauppiaiden toimesta ja istuttakaapa tekin itsekukin tänään jonnekin päin vaikka yksi uusi puu. Mukavia muistoja ja herkkujakin.
Aamulla tuli tuossa mieleeni, että en täällä olekaan kertonut noita Vanajanlinnan voittajia. Äänimääräveikkauksessamme voiton nappasi vain muutama äänen virheellä Oili Sillanpää ja toisen Timo´s Coffeen valokuvakilpailun paketin voitti Kiia Saarinen. Lämpimät onnittelut siis voittajille ja kaikille osallistujille.
Mutta nyt siis kello jo kohta kahdeksan ja aika suunnata auton nokka ensin Riihimäelle Puutarhakauppa Sydänmaalle ja sieltä Lasitehtaan Koululle ja sitten eduskuntaan. Työt jatkuvat ja hallituksen rakentaminenkin.
…
Eduskuntapäivä takana. Tänään talolla vain täysistunto ja muutama palaveri hallitusneuvotteluista ja niiden tilanteesta. Niin ja olihan meillä myös ryhmäkin. Neuvottelut jatkuvat läpi viikonlopun ja etenevät näin. Hieman sade on kiusannut tätä päivää. Your Move -tapahtuma sateenkourissa ja katsotaan nyt miten käy huomisen Maailma kylässä -festivaalin. Vaikka telttoja on paljon niin tällainen sade haittaa kuitenkin. Toivotaan, että helpottaa.
…
Hieno päivä Helsingissä. Illalla vielä pari palaveria ja aamusta sitten Maailman on kylässä -tapahtumaan edustamaan kokoomusta. Nähdää.