Perjantai, 26.03.2010

Blogi, perjantaina 26.03.2010

Perjantai jälleen ja kevättä ilmassa mukavasti. Huomiseksi olen sopinut teatterivierailun Espooseen yhdessä Jukka Mäkelän kanssa, mutta näyttää siltä, että lakko estää suunnitelmamme. Toivotaan nyt vielä, että tuokin lakko vältettäisiin.

Eilen keskustelun keskiöön nousi laittomat lakot jotka nekin kiusaavat maatamme aina silloin tällöin. Painotetaan nyt että ei jää väärää kuvaa niin tuo teatterialan lakko ei ole laiton kuten ei ollut varsinainen satamalakkokaan. Mutta eilinen satamien ulosmarssi sitä oli. Vain viikko, kun työehtosopimus allekirjoitettiin ja työehdoista sovittiin ja nyt jälleen työrauha rikki ja moni ahtaajakin oli uutisten mukaan tilanteesta ”nyreissään”. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu ja työt saadaan jälleen käyntiin. Vahingot ovat liiankin suuret ja se ei nyt näytä osaa kiinnostavan tai liikuttavan lainkaan.

Itse pidän tärkeänä, että lakko-oikeus maassamme säilyy. Pelisäännöistä pitäisi kuitenkin pitää puolin ja toisin kiinni. Laittomat lakot pitää kuitenkin aina tuomita ja onhan työtuomioistuinkin asiassa toiminut ja rangaistuksiakin langettanut.

Laittomista lakoista esimerkkejä ovat AKT:n Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton lähes kaksi viikkoa kestänyt laiton lakko vuodelta 2004. Se aiheutti silloin esimerkiksi pelkästään yhdelle bussiyritykselle noin 500 000 euron euron menetykset. 2003 Paperiliitto piti laittoman lakon ja aiheutti yrityksille noin 49 miljoonan euron kustannukset. Niin ja IAU:n lentoliikenteen maapalvelutoimintojen lakko aiheutti yhteensä 6,7 miljoonan kustannukset. No mitä olivat sitten laittomien lankojen rangaistukset. Esimerkiksi Paperiliitto sai aiheuttamastaan 49 miljoonan vahingosta vain 150 000 euron sakot ja taasen IAU sai 13 000 euron sakon 6,7 miljoonan vahingosta. Jokainen voi miettiä, että onko nämä laittomien lakkojen sakot missään suhteessa aiheutuneisiin vahinkoihin. Minusta työehtosopimuksen voimassaolon aikaan ei tällaista pidä sallia ja siksi rangaistusten laittomista lakoista pitäisi olla selkeässä suhteessa ja tasapainossa aiheutetun vahingon kanssa.

Eli lakko on perusoikeus ja siihen ei pidä koskea. Tätä oikeutta ei minusta työntekijöiltä saa ottaa pois. Ei tietenkään vaikka joskus lakot hampaita kiristäisikin. Pelisäännöthän menevät niin, että työehtosopimuslaki määrittelee sen, milloin lakko on lainmukainen ja juridisesti perusteltu ja taas milloin laitoin. Mutta ongelma onkin se, että tätä kakiin kirjattua työrauhavelvoitetta rikotaan kuitenkin jatkuvasti. Tähän pitäisi olla keinot puuttua. Tästä pitäisi nyt aidosti puhua. Pelisääntöjä pitäisi kummankin osapuolen niin työnantajan kuin työntekijöidenkin noudattaa.

…..

Tänään olemme jumpanneet montaa eri asiaa eteenpäin. Päälimmäisenä tietenkin tuo yhteinen huolemme Heinolan Reumasairaalan osalta. Itse toivon, että vielä maanantaina sosiaali- ja terveysministeriö löytää asiaan ratkaisun ja erityisesti pystyy turvaamaan korkeatasoisen reumahoidon maassamme jatkossakin. Tänäänkin lukuisia puhelinsoittoja ja myös sähköpostiviestejä joissa on tuotu esille sitä, että sairaanhoitopiirit eivät säästösyistä halua lähettää potilaita parhaaseen mahdolliseen hoitoon Heinolaan vaan tyytyvät muihin hoitoratkaisuihin omissa sairaaloissaan. Tämä tai nämä väitteet pitää nyt selvittää. On järkyttävää jos tällaiset väitteet pitävät paikkansa, että mm. pieniä lapsipotilaita ei lähetä hoitoon sinne missä paras osaaminen on.

Yrittäjyysasiat myös vahvasti tänään esillä niin jätelainvalmistelun kohdalla kuin myös sairaankuljetusasioiden parissa. Kiitokset yhteydenotoista myös liittyen näihin. Työ niissäkin jatkuu.

Mutta nyt kuitenkin lyhyt perjantaipäivä päätökseen. Tänään kiirehdinkin kotiin jo suoraan. Siellä hieman flunssa kiusana. Mutta mielenkiintoiset valiokuntakuulemiset tänäänkin mm. niin sanotuista fiksuista sähköverkoista, joista ehkä yksi maamme uusi osaamisen kärki ja sivistysvaliokunnassa sitten erityisopetuksen tulevaisuuden suuntaviivoista ja myös erityiscasena Kanadan Ontarion huipputulokset Pisa-tutkimuksissa ja siihen liittyvät 2000-luvun erityisratkaisut. Aiheeseen palaan kun kuuleminen sen osalta päätökseen ja julkiseksi.

Aivan lopuksi vielä huomio siitä, että Kynästä-sivulla nyt tuore kirjoitukseni liittyen Ylen tulevaisuuteen. Rahoitukseen ja painotuksiin. Kommentteja otan tästäkin erityisen mieluusti vastaan.

Kommentit