Perjantai, 25.12.2009

Blogi, perjantaina 25.12.2009

Joulupäivä. Kaunis talvinen sää tänäänkin ja päivällä suuntasinkin ulos ja luontoon Pekkalan mökille. Lunta kauniisti metsässä ja vaikka aika hiljaista kiristyvässä pakkasessa olikin niin puiden paukkuessa muutaman tintti ruokaa haki ja yksi jäniskin pelästytti oikein kunnolla. Lähti kuin jänis pensaasta.

Iltapäivällä sitten vielä jouluruokien parissa ja nyt illalla tarkoitus nähdä vielä ystäviäkin hieman joulutunnelmissa.

Heikki Hurstin järjestämä Helsingin Kisahallissa keräsi jälleen valtavasti väkeä. Itsenäisyyspäivän kutsut meille kansanedustajille oli hukkuneet, mutta nyt kutsut saavuttivat. Aatto ja joulu vei meistä kuitenkin valtaosan maakuntiin ja kotikuntiimme, mutta oli hienoa, että presidentin lisäksi myös kansanedustaja Ben Zyckowitcz ehti juhlaan mukaan. Se oli hieno kiitos ja kunnianosoitus Hurstien tekemästä vuosikausien työstä, joka valitettavasti osoittaa vuosi toisensa jälkeen miten meillä on köyhyyttä, yksinäisyyttä ja kodittomuuttakin. Hyvinvointi Suomessa. Vähävaraisten joulu keräsi tänäkin vuonna jopa 1200 vierasta. Toivotaan, että pystymme ensi vuonna toimimaan itse kukin niin, että tilanne on vuotta myöhemmin parempi. Yhteiskunnalla on tässä iso oma rooli, mutta myös meillä jokaisella. Läheisistämme ja itsestämme.

Onnettomuuksilta, tulipaloilta ja muilta, emme ole tänäkään jouluna välttyneet ja uutisten kertomaa on myös se, että monessa perheessä on tänäkin jouluna kohdattu väkivaltaa ja tuskaa. Kumpa me joskus oppisimme.

Kaikesta huolimatta tai oikeastaan näistä edellä olevista johtuen haluan edelleen toivottaa meille kaikille – jokaiselle – myös itselleni – rauhallista joulua, aikaa ja ajan antamista. Toinen toisillemme.

Kommentit