Perjantai, 24.08.2007

Blogi, perjantaina 24.08.2007

Hymyilytti eilen kun oppositiojohtaja Eero Heinäluoma otti kantaa puolueensa nimenvaihtoon. Kolme i:n demarien uudistamisohjelma oli jo unohtunut mainostoimistojen sana-arkkuun. Heinäluoma muisti vain Ilo ja Itseluottamusta, mutta kolmatta i:tä ei enää muistettu. Niinpä, se siitä aitoudesta. Mutta enempi hymyilytti, kun Heinäluoma puhui tuosta puolueensa nimestä ja sen muuttamisesta. Heinäluoma totesi, että ”Nimessä on kaksi osaa: sosiaalisuus eli ihmisitä välittäminen ja demokratia”. Mutta eikös sosiaalisuus kirjoiteta kahdella a:lla ja sosialidemokraatit yhdellä? Lienee tuon puolueen nimen kantasana siis aivan muuta? No sellaista se on.

Mutta tänään siis jälleen tiukka työpäivä. Aamusta koneen ääressä ja kirjoitus ja kynätöitä ja iltapäivällä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan kanssa yhteisvierailulle Lopen Läyliäisten Haapastensyrjään uuteen toimitaloon tutustumaan ja toimintaankin.

Tänään saimme myös uutta tietoa Itä-Suomen rekkajonoista. Ylen aamun uutiset kertoivat, että itäinen tullipiiri on nyt päättänyt ryhtyä rajoittamaan rekkaruuhkia Imatran ja Nuijamaan raja-asemille vievillä teillä. Uuden käytännön mukaan Kotkan, Hangon ja Turun satamiin ilmoitetaan, jos rekkajonot lähestyvät kuutostien risteyksiä Imatralla ja Lappeenrannassa. Jo aiemmin tässä kuussa tehtiin päätös, että autonkuljetusrekkojen ohjaamisesta muille raja-asemille, jos Vaalimaan rekkajono on yli 10 kilometrin mittainen ja muitakin rekkoja, jos jono valtatie 7:llä on yli 20-kilometrinen. Uutisten mukaan rekkaliikenne Venäjälle on ollut elokuussa odottamattoman vilkasta ja arkena Vaalimaan rekkajonot ovat olleet 18 – 30 kilometrin mittaisia. Itse otan asiaan kantaan myös tuolla Kynästä-sivulla ajankohtaiskirjoituksessani. Oma linjani eroaa hieman yleisestä linjasta ja syykin selvä – ruuhkiin tulossa muitakin helpotuksia ja ratkaisuja kuin rekkaparkki ja syy ei ole Suomessa eikä suoranaisesti rajalla vaan hieman muualla. Siksi en ole innokkaasti maamme rajoja rekkaparkkiin laittamassa. Asia ratkaistava muuten – mieluummin.

….

Kello 20.38 ja takaisin kotiin. Hämeen Sanomat julkaisi tänään vierailijakirjoitukseni koskien Venäjän rajan rekkajonoja. Kiitos palautteesta ja ratkaisuvinkeistä. Tänään muutenkin valtakunnan asiat olleet esillä. On hyvä, että keskustelua käydään ja yhteyttä pidetään.

Iltapäivällä sitten Lopen Läyliäisiin Metlan Haapastensyrjän uuden toimitalon avajaisiin. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan kanssa sainkin kunnian avata uuden talon ja istuttaa myös talolle oman kotipihlajan. Olikin mielenkiintoinen illansuu. Talo oli upea – suomalaista puuta kaikki – aika paljon Metlan omaa Lopen alueelta. TE-keskuksen ja Vanajan vankilan avustuksella toimitalo toteutettiin ja myös kuntamme oli hankkeessa kunnallistekniikan osalta mukana. Tänään myös virettilimme uusia yhteistyömuotoja ja kehitysnäkymiä alueelle. Niiden kanssa edetään syksyn ja ensi vuoden aikana. Vierailumme kahdeksi pääkohteeksi tai teemaksi oli nostettu Haapasten uusi Metsät 2050 -hanke missä tutkitaan suomalaisten puiden kasvua ja viihtymistä vuoden 2050 ilmastossa. Mielenkiintoinen tutkimus. Toinen vähintäänkin yhtämielenkiintoinen hanke on Bioenergiaa metsästä -hanke missä Haapastensyrjän tutkijat selvittävät olisiko turpeesta mahdollista saada aikaan uusiutuva energiamuoto kasvattamalla. Ensimmäiset tulokset loivat uskoa ja mielenkiintoa. Tätä on pakko seurata. Jos tuohon Metsä 2050 -hankkeeseen vielä palaan niin olisi meille kaikille hyödyksi nähdä mitä luonnossamme tapahtuu jos ilmastonmuutos etenee odotetusti. Toisaalta tutkimus etenee ja toisaalta myös luonto sopeutuu, mutta ei tarpeeksi. Syytä herätä.

Huomenna Hämeenlinnaan Ahveniston moottoriradan 40-vuotisjuhlaviikonloppuun. Mutta nyt päivän lehdet ja saunaan.

Kommentit