Lauantai, 25.08.2007

Blogi, lauantaina 25.08.2007

Tänä viikonloppun juhlitaan Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradan 40-vuotista taivalta. Itse olen ollut moottoriurheilussa mukana pikkupojasta seuraaja siis aina Räyskälän ajoista alkaen, mutta 2000-luvun alusta sitten yrittäjänä. Selostajana, juontajana ja tv-toimittajana on Suomen radat ja rallit ja kilpailut tulleet tutuiksi ja vuodesta toiseen veri vetää aina tuttuihin paikkoihin tuttuihin vuodenaikoihin. Tammikuussa Vanajanlinnaralli ja Tunturiralli, keväällä ratakauden avaus, SRC kauden ensipölyt, heinäkuussa Seinäjoen Vauhtiajot ja Sambacrossi, sitten elokuussa vuosien ajan Historic GrandRace ja luonnollisesti Jyväskylän MM-ralli Neste Oil Rally Finland jne. Tänäkin vuonna näistä tapahtumista aika monta tuli kierrettyä ja vielä kauden loppuhuipennukset ovat edessä.

Joku aina silloin tällöin kysyy, miten voit moottoriurheilua nyt ihannoida. Olli Koivusalo totesi osuvassa pääkirjoituksessaan VM:ssä elokuun numerossa, että ”Moottoriurheilu on monille fossiilisten polttoaineiden turhan kulutuksen symboli”. Koivusalon pääkirjoitus ottaa kantaa tärkeää asiaan ja kertoo paljon sellaista, mikä monelta unohtuu. Kannattaa siis lukea VM 9-10/2007. Ajattelin tähän poimia muutamia tuttuja juttuja Koivusalon kynästä: ”Kilpailutoiminnassahan pyritään mahdollisimman hyvään energiankäytön hyötysuhteeseen. Jos samalla polttoainemäärällä pystyy ajamaan kierroksen tai kaksi muita pidemmälle saa valtavan edusn tasaväkisellä kalustolla kilpailtaessa. Parhaita oivalluksia siirretään myöhemmin siviiliautoihin. Esimerkkinä Audin Le Mansiin kehittämä taloudellinen FSI-moottori; nykyään samaan tekniikkaa löytyy lukuisista VW-konsernin siviiliautoista. Pienempi kulutus tarkoittaa samalla pienempiä hiilidioksidipäästöjä.” ”Mielikuvat kannattaa silti ottaa vakavasti. Ilmastonmuutos ei johdu moottoriurheilusta – tietenkään – mutta laji on silmätikku, jonka nyt vain on osoitettava yhteiskuntakelpoisuutensa muuttuvassa maailmassa. Yhdysvalloissa autourheiluväki esimerkiksi on jo pistänyt tuumasta toimeen. Indy 500-kilpailu ajettiin alkukesästä puhtaalla bioetanolilla käyvillä autoilla. Itse asiassa koko IRL-sarja käyttää voimalähteenä 100-prosenttista bioetanolia, joka valmistetaan pääosin amerikkalaisesta maisista. FIA:n kesällä tekemän päätöksen mukaan rallin MM_sarjassa kilpaillaan vuonna 2009 toisen sukupolven biopolttoaineella, mikä on askel oikeaan suuntaan sekin.”

Näin kirjoittaa Vauhdin Maailman VM:n tuorehko päätoimittaja – pitkänlinjan moottoriurheilu ja urheilutoimittaja Olli Koivusalo lehdessään. Minusta hyvin herätellen ja hieman ravistellenkin, mutta kirjoituksensa jatkossa myös realiteetit ymmärtäen. Huipputasolla kehitys etenee ja sieltä ne tulevat pienempi sarjoihin ja edullisempiin sarjoihin väistämättä ja myös arkiautoihin – liikenteeseen auttamaan ympäristökysymyksissä, mutta myös turvallisuudessa. Koivusalo ei kirjoituksessaan paneudu lainkaan turvallisuuskysymyksiin ja hyvä niin. Niistähän voisi hyvin tehdä vastaavan toisen kirjoituksen. Mitä kaikkea motorsportti on antanut turvallisuuteen. Melkeinpä kaiken mahdollisen mistä me nyt saamme nauttia tai mihin me voimme nyt turvautua ja luottaakin. Sekin on hyvä muistaa.

Koivusalo lopettaa puhuttelevan pääkirjoituksensa näin: ”Niin kauan kuin sadat miljoonat siviiliautot Kiinassa, Intiassa, Venäjällä ja USA:ssa liikkuvat fossiilisten polttoaineiden voimalla, puhumattakaan lentokoneista tai sadoista tuhansista ympäristöä saastuttavista tehtaista ja voimalaitoksista ympäri maailmaa, on aivan sama mitö ainetta suomalaiset ralli-, jokkis-, rata-, enduro ja motocrosskuskit kilpa-autoihinsa ja -pyöriinsä tankkaavat. Vai onko sittenkään?”

Helppo vastata ei ole. Kotoisissakin sarjoissa koko ajan tehdään työtä ympäristökysymysten eteen. Neste Oil Rallyssa rallin nimisponsori toi rallin käyttöön mm. kilpailuorganisaation ja pelastusautojen käyttöön uuden ei vielä tankkimyynnissä olleen ympäristöystävällisemmän polttoaineen. Lähiaikoina Neste Oil on tuomassa markkinoille tämän samaisen Neste Green -nimeä kantavan dieselin, minkä valmistuksessa käytetään uusiutuvia raaka-aineita. Sen valmistuksessa on käytetty uusiutuvista raaka-aineista valmistettua NExBTL-biokomponenttia. Uusi NExBTL-teknologia on Neste Oilin kehittämä menetelmä, jolla valmistetaan kasviöljyistä ja eläinrasvoista parhaita olemassa olevia dieselpolttoaineita vastaavaa tuotetta. Neste Oil Rallissa käytettävä Neste Green -diesel sisältää 25 % NExBTL-biokomponenttia. Mielenkiintoista ja tämäkin motorsportin kautta kohta myös meidän käytössä laajemminkin. Uutuustuote sopii kaikkiin diesel-ajoneuvoihin.

Summa summarum… tässä hieman erilainen näkökulma motorsportiin. Ajattelemisen aihetta hieman toisesta perspektiivistä. Aivan samallalailla kun metsästyksessä voi kysyä. Mitä teillämme tapahtuisi jos metsästäjät eivät rajoittaisi hirvi- ja peurakantojamme? Katsotaan aina hieman eri suunnistakin.

Mutta Olli Koivusalolle kiitokset loistavasta kirjoituksesta ja keskustelun virittelystä. Nyt siis Ahvenistolle. 40-vuotta on rata ollut käytössä. Koko ajan ympäristöluvat ja melurajat ovat tiukentuneet. Ymmärrettävästi, kun rata on jäänyt keskelle asutusta. Mutta turvataan kuitenkin radan käyttö jatkossakin – vähintäänkin tähtitapahtumille Unkarin Hungaroringin tapaan.

….

Upea päivä Ahvenistolla näin takana. Pieni sateenuhka oli, mutta sekin meni ja saimme katsella ja nauttia päivästä upeassa vielä kesäisessä säässä. Paikalla oli myös paljon moottoriurheilun suomalaisia vaikuttajia ja tähtiä vuosien varrelta ja vuosikymmenienkin ajalta. Olikin kiva vaihtaa kuulumisia mm. Syvälahden Antin, Pulkkisen Jorman, Pinolan Sannan ja monen muun kanssa. Huomenna paikalle on lupa odottaa vielä monta muutakin motorsportihmistä aina F1-kuljettajiamme myöten.

….

Mielihyvällä otin vastaan peruspalveluministeri Paula Risikon. Risikko nimittäin ihmetteli julkisesti kuntia, joilla ei ole varaa omaishoitajiin, vaikka laitoshoito on monin kerroin kalliimpaa. Me olemme omassa kunnassamme ”taistelleet” tämän saman asian kanssa. Myös lasten kotihoidontuki on ollut vastaavan väännön kohteena. Olemmekin kokoomusryhmänä tehneet asioista lukuisia esityksiä, aloitteita ja muutostoiveita ja onneksi olemme niissä aika hyvin onnistuneetkin. Täytyy myöntää, että usein kuntalaiset palveluiden käyttäjinä tietävät paremmin missä mennään ja mitä tarvitaan ja mikä on hyväksi ja siksi nämä ajamme asiat ovatkin saaneet runsaasti hyvää palautetta. Nyt syksyllä käynnistyi aloitteemme pohjalta ns. Loppi-lisä kokeilu lasten kotihoidossa. Vastaanotto ollut todella hyvä ja seurataan miten asia toimii ja jos muutamat malliin jääneet epäkohdat tai ainakin kysymysmerkit ongelmia aiheuttavat niin olemme jo luvanneet niihin puuttua. Seurataan.

Ministeri Risikko toivoi, että kunnat nyt vuoden 2008 budjetteja pohtiessaan suuntaisivat vähät rahat viisaasti ja tulevaisuutta ajatellen. Risikko totesi samalla, että ”Nyt pitäisi olla niin kaukaa viisas. Monet vuodet on meillä niin sanotusti sammutettu niitä tulipaloja. Minä lähtisin kääntämään asioita ennalta ehkäisevään työhön. Vaikka sillä ei saada rahan tarvetta vähenemään, ainakin hillitään rahan tarpeen nopeaa lisääntymistä.”

On totta, että kunnissa on rahasta pulaa. Risikko kun esitti joku aika sitten, että kunnat varaisivat rahaa omaishoitajiin tuli nopeasti vastaus. Ei ole rahaa. Minusta mielenkiintoinen vastaus, kun kyse on kuitenkin siitä, että meidän on pakko ja velvollisuus ja kunnia hoitaa väestömme. Risikko nyt totesikin, että omaishoito on monta kertaa halvempaa kuin laitoshoito. Eli kyse on loppujen lopuksi siitä kuinka paljon rahaa halutaan polttaa. Minulle näkökulma ja -kanta on selkeä. Katsotaan saadaanko tämä inhimillinen ja kustannustehokas ajattelu ja toimintapa nyt uuden hallituksen aikaa paremmin läpi kunnissa. Uskoisin tai ainakin toivoisin.

Kommentit